Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Muutama päivä Shiratsissa.

Illalla lähdin Pusehin asemalta kahdella oivallisella hevosella. Oppaani oli neekeri, vaikka ei ihan täysiverinen. Persepoliksen rauniot näkyvät kauaksi ja viimeisen kerran käännyttyäni satulassa ja lähetettyäni sinne vielä jäähyväistervehdyksen, jatkoimme matkaamme hyvää vauhtia, kunnes jouduimme laajalle suomaalle, jonka yli käydään kapeata kivikatua myöden. Suuret kalat uivat vesikasvien ja levien välissä, ja sammakot kurnuttelivat yksitoikkoisesti iltalauluaan. Suo saa vetensä Polvar-joesta, jonka yli päästään korkeata, kivestä tehtyä kaarisiltaa myöden. Joki on tällä kohdalla jotenkin leveä; vesi on sakeata, mutta kalarikasta, ja juotettuamme siinä hevosemme, jatkoimme matkaamme Sergunin kauniisti siatsevalle asemalle. Seuraavana päivänä 12 p. toukok. lähdin aamuhämärässä Sergunista. Tie on täällä hyvin huono, kiviperäinen ja liukas, ja seutu mäkistä, joten nousu on sangen vaivalloista. Lukemattomat karjalaumat käyvät laaksoissa laitumella ja paimentolaiset ovat pystyttäneet mustat telttansa vuorenrinteille. Kaivetut kanavat, jotka johtavat korkeampien vuoriseutujen kirkkaita vesiä pitkin vuorten sivuja alas, ilmoittavat että olemme lähellä kaupunkia, ja tuuli tuo silloin tällöin suloisen ruusun- ja kypsien hedelmien tuoksun ylös laaksosta. Nyt kohtaa meitä monta muulikaravaania, jotka raskaine tavarakääröineen jatkavat vaivalloista kulkuansa Farsistanin vuorten yli suuren valtakunnan sisämaihin. Persialaisia talonpoikia kuljettaa aaseilla maanhedelmiä, ja dervishejä istuu tiensivussa kuroitetuin käsin. Näin ratsastamme mutkielevaa tietä kiihkeästi odottaen, kunnes vihdoin saavumme jyrkästi esiinpistävälle kallioryhmälle. Vasemmalla avautuu nyt äkkiä laakso, ja taustassa, syvällä jalkojen alla, leviää laaja tasanko, jonka keskellä on suuri kaupunki ja sen ympärillä puutarhoja ja kypressejä. Tämä on laulujen ylistämä Shirats, valtakunnan eteläinen pääkaupunki. Persialaisella on tapana, tätä kaupunkia nähdessään, huudahtaa: "Allah ekbär" ja siksi onkin solalla nimenä "Teng-i-Allah ekbär" s.o. "Jumala on suuri" niminen sola, ja suuremmoinen ja unhoittumaton onkin todella se näky, joka tässä kohtaa matkustajan silmiä.

Shirats on epäilemättä Persian kaunein kaupunki. Kypressitarhat, viinit, vuoden umpeen kukoistavat ruusut, iäti sininen taivas ja iloinen väestö, ne ovat tehneet tämän kaupungin niin kuuluisaksi koko muhamettiläis-maailmassa. Sinne saapuukin paljon matkustajia kaukaisista maista käydäkseen siellä Saadin ja Hafiksen haudoilla. Kaupungilla on erinomainen asema vuorten suojaamalla tasangolla. Puutarhat ovat kauneutensa ja rehevyytensä puolesta verrattavat ainoastaan Ispahanin puutarhoihin. Viini kehutaan parhaimmaksi koko Persiassa; se on makeata, mutta tulista ja juovuttavaa, maultaan muistuttaa se sherryä. Shirats on ruusujen kaupunki ja ruusuja onkin siellä niin runsaasti, ja ne ovat niin suuria ja niin sulotuoksuisia, että kauvan saanee hakea niitten vertaisia. Ilma on sanomattoman puhdasta ja kirkasta, ja harvoin on taivas siellä pilvessä. Hyvä ilmanala onkin vaikuttanut sen, että Shiratsin asukkaat ovat vilkkaammat ja iloisemmat kuin minkään muun kaupungin väestö Persiassa. Kun Shiratsissa valmistetaan paljon viiniä, ei siellä niin ankarasti noudateta koraanin sääntöä, joka kieltää viininjuonnin. Päinvastoin, kaupunkilaiset kokoontuvat mielellään iloisiin seuroihin ja kuuluvat silloin nauttivan suuret määrät tuota väkevää viiniä. Juopunut Persialainen ei kuljeskele kaduilla hoiperrellen ja laulaen, ei hän myös itke, eikä ryhdy tappelemaan, vaan hän menee heti maata. Shiratsilaiset rakastavat myös tanssia ja laulua, ja moni heistä viettää iltansa ja yönsä katsellen iloisten ja vallattomien tanssijattarien enemmän tai vähemmän somia taide-esityksiä.

Kuljettuamme kapeata laaksonsuuta, tulemme tasaiselle lakeudelle jonka läpi kulkee luotisuora tie ja sen sivulla yksityisiä taloja. Mitä enemmän kaupunkia lähenemme, sitä tiheämmässä on taloja, kunnes tie lopulta jatkuu Shiratsin suurimpana ja pisimpänä katuna. Niinkuin jo ennen mainitsin, oli tohtori Hybennet sähköittänyt herra Farguesille minun tulostani ja sitäpaitsi oli minulla hänelle kaksi kirjettä, toinen t:ri Tholotsanilta ja toinen Hybennetiltä. Menin sentähden suoraan sähkölennätinasemalle, tämä oli suuri, muhkea rakennus, sotamiehiä portilla vartioimassa, ja pihalla pitkänlainen vesi-allas kultakaloineen; siinä kuvastuivat sen ympärillä olevan puutarhan poppelit ja ruusupensaat. Lähetettyäni pois miehen ja hevoset, astuin sähkölennätinasemaan, jossa herra Fargues itse tuli minua vastaan lausuen minut mitä kohteliaimmalla ja herttaisimmalla tavalla tervetulleeksi. Me menimme hänen upeasti kalustettuun salonkiinsa, jossa joka askeleellaan melkein keinui pehmeillä matoilla ja jossa vanhat, kallisarvoiset pronssikalut koristivat seiniä. Mutta koska vielä olin tomuisissa ratsastussaappaissani ja kuluneissa matkavaatteissani, enkä moneen päivään ollut likeisemmässä tekemisessä veden kanssa, vetäydyin huoneisiini, sillä niitä oli jo kaksi valmiina minua varten. Virkistävän kylvyn ja lyhyen levon perästä, söimme k:lo 8 päivällisen, jossa jokaisella uudella ruokalajilla oli eri viininsä, eipä edes Reini-viiniä eikä samppanjaa puuttunut. Jälkiruoan perästä toi palvelija kukkuraisen vadin aprikooseja, viinirypäleitä, saksanpähkinöitä ja kirsimarjoja. Viimeiseksi juotiin kahvia "à la turka", ja poltettiin kaljaania, vesipiippua, sanalla sanoen, tämä oli päivällinen, joka sai minut unhoittamaan edellisten päivien niukat ateriat.

Herra Fargues, joka on ranskalainen, on 50 vuotias, hän on tarmokkaan näköinen, on vähäläntäinen, mutta vahvarakenteinen. Hän käyttäytyy tyyneesti ja arvokkaasti, mutta samalla herttaisesti, on iloinen ja puhelias ja sen lisäksi erinomaisen hienosti sivistynyt. Hän luki ennen lääketiedettä Pariisissa, mutta teki pienen huviretken Persiaan, jossa hän tuli viipyneeksi 20 vuotta. Hän tuntee Persian maantiedon kuin viisi sormeansa, lukee ja puhuu persiaa, turkkia ja arabiaa, sekä osaa myös selitellä kiilakirjoituksen omituiset merkit ja taitaa sanskrittia. Erityisesti harrastaa hän muinaistieteellisiä tutkimuksia, joita hänellä heti Shiratsin lähellä on tyhjentymätön varasto, sekä tutkii babiitein pyhiä kirjoja. Niinkuin jo ennen olen maininnut, ovat babit uskonlahko, joka perusti 40 vuosiluvulla eräs pyhä seidi, (profeetan jälkeläinen), joka nimitti itsensä Babeddiksi, eli "uskon portiksi". Kammottavia ovat kertomukset siitä väkivallasta, jota hallitus näki hyväksi käyttää tätä uutta lahkoa vastaan, jonka tunnustajien luku kasvoi päivä päivältä. Hirvittävimpiä kidutuksia keksittiin tekemään heidän kuolontaistelunsa mestauspaikalla niin pitkälliseksi ja tuskalliseksi kuin suinkin. He kaivettiin kurkkua, myöten sammuttamattomaan kalkkiin; he ripustettiin jaloistaan, rakennusten päätyyn, josta kuolema joskus vasta usean vuorokauden perästä heidät vaivoista pelasti ja jossa odottavat kaarneet olivat vartioimassa, he käärittiin naftanliottamiin mattoihin, jotka sitte sytytettiin: heitä laahattiin katuja pitkin, kunnes ruumiinsa oli ihan rikkiraadeltu ja lihavien ruumiiseen leikattiin reikä ihoon ja siihen asetettiin palavia vahakynttilöitä — ja kun vaha oli sulanut, piti ruumiin oma rasva kynttiläsydämen palamassa j.n.e. Babismia ei kuitenkaan ole saatu tukahutetuksi, vaan on sittemmin yhä kehittynyt suurimmassa salaisuudessa. Sen tunnustajat ovat keksineet merkkipuheen, jonka avulla he toisiaan ymmärtävät. Fargues osaa tätäkin ja hän on mitä tutunomaisimmalla kannalla babilaisten ja heidän ylimmäisen pappinsa kanssa Shiratsissa.

Hänellä on hallussaan heidän pyhät kirjansa, jossa opin perusteet ovat, ja hän aikoo julaista ne, jahka hän palaa Ranskaan. Sitä ennen hän ei tahdo sitä tehdä, sillä hallitus saattaisi karkoittaa hänet maasta pois, se kun pelkää lahkon saavan tunnustajia myös Persian ulkopuolella ja siten vahvistuvan. Pitkänä oloaikanansa Shiratsissa ei Fargues ole laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta kokoamaan aineksia tähän omituiseen ja mielenkiintoa herättävään uskontoon. Joutuessaan jonkun babilaisen yhteyteen, tekeytyy hän ensin babismille ihan tuntemattomaksi ja vieraaksi mainiten tätä arkaa asiaa vaan ihan sivumennen. Babilainen vannoo silloin ettei hän koskaan ole kuullut puhuttavankaan semmoisesta opista, mutta kun Fargues merkkipuheella on vakuuttanut olevansa siinä yhtä perehtynyt kuin tämä vieraskin, käy tämä tavallisesti avonaiseksi ja puheliaaksi, ja Fargues saa tietää, mitä hän haluaakin.

Shiratsissa asuu toinenkin ranskalainen, herra Decroix, opettajana Sel-i-Sultanin 18 vuotiaalle pojalle, prinssi Djellal-ed-Dauleh. Tämä asustaa nimittäin Shiratsissa, jossa hän, vaikka ainoastaan nimeksi, on kuvernöörinä. Herra Decroix hyväntahtoisesti esitti minut prinssille, joka vastaanotti minut eräänä iltana kello 8. Tullessamme aidattuun puutarhaan, vastasi kamariherra, että prinssi siliä hetkellä nukkui päivällisuntaan haaremissaan, jonkatähden me asetuimme eräälle sohvalle, johon heti tuotiin kynttilöitä, teetä ja sikaaria. Tunnin odotettuamme tuli prinssi, hieroen vielä unenpörröksissä silmiään. Hän oli pieni, parraton, hyvin lihava nuorukainen, ystävällinen ja miellyttävä ulkomuodoltaan. Kumarruin nöyrästi maahan asti, johon prinssi vastasi kuninkaallisesti päätään nyökäten, jonka perästä hän kätteli minua sanoen: "bonjour, monsieur" (hyvää päivää herrani). Sitte käski hän meidän istua ja jatkaa sikaarinpolttoa, jolla aikaa hän tarkkaan kyseli matkastani, varoitti minua Busherin ilmastosta ja käski minun varomaan kuumetta tuottavaa vettä. Sitte kyseli hän, kaikki hyvällä ranskankielellä, puhuinko persiankieltä. Vastasin olleeni tilaisuudessa oppimaan ainoastaan matkaa varten tarpeellisimmat sanat ja lauseparret, jolloin prinssi huudahti: "mitkä ne ovat, luetelkaa!" Minä latelin silloin niitä kysymyksiä, joita tavallisesti tein asemapaikoilla niinkuin: aja asb haser est? tjaj dared, tjaj haser kun! balakhaneh khob est? sjend farsakh aes intja ta mensil est? j.n.e.[22] Tämä huvitti prinssiä sanomattomasti, ja hän nauroi niin että hänen suurella vatsallaan oli täysi vaiva seurata muassa. Epäilemättä olivat nämät lauseet hänen mielestään keisarillisessa palatsissa vähän liiaksi jokapäiväisiä, mutta siitä huolimatta huudahti hän: "kheili khob!" "sangen hyvin!" Prinssin lempihuveja oli metsästäminen ja hän oli tänäpäivänä ollut metsästämässä gaselleja Shiratsin lähellä. Hän vihaa englantilaisia ylön määrin, mutta itse on hän shaahin erinomainen suosikki. Viimein käski hän minun seuraavana päivänä tehdä retken Shiratsissa ja sen ympäristössä ja lupasi lähettää pari arapialaista hevosta ja tallirengin herra Decroixin taloon. Tunnin päästä hyvästeli hän meitä armollisesti päätään nyökäten.

Seuraavana päivänä ratsastimme siis, herra Decroix ja minä, prinssin hevosella, seurassamme "guhlam" eli tallirenki. Ensin kävimme laajoissa basaareissa, jotka ovat hirveän likaiset, mutta tilavammat ja korkeammat kuin monessa muussa Persian kaupungissa. Keskellä on ojanne, jota käytetään sekä rikkaläjien mukavuuspaikkana, kuin myös kuolleitten koirien ja mätänevien jätteiden koontipaikkana, nämät heitetään sinne myymälöistä ja niistä leviää sietämätön löyhkä noihin pitkiin käytävänmuotoisiin myymälöihin. Siinä basaarin osassa, jossa hedelmänmyyjät olivat, löytyi uskomattoman paljon hedelmiä, enimmäkseen viinirypäleitä, sekä hilloja ja konvehteja. Eräässä toisessa osassa olivat läkkiseppien myymälät ja työpajat. Nämät käsityöläiset ovat sangen taitavia ammatissaan ja käyttävät vasaraa nopeaan ja varmasti. Muissa pienissä tehtaissa valmistellaan mattoja, lakkeja, huiveja, tohveleita y.m.s. ja likittyvillä keksimme myymälän, jossa puhdistetaan villoja. Puhdistaminen tapahtuu sangen yksinkertaisella, mutta älykkäällä koneella; tämä on iso puukari eli jousi, jonka molempia päitä yhdistää vahva, pingoitettu seililanka. Lyömällä jännettä puukapulalla, saatetaan tämä väräjämään, ja kun se silloin viedään villojen yhteyteen, saatetaan nekin liikkeeseen ja puhdistuvat silloin tomusta ja muusta liasta. Kun jännettä lyödään, syntyy kumea ääni, josta eräs ranskalainen nainen on saanut syytä matkakertomuksessaan puhua persialaisten alkuperäisistä "harpuista."

Ratsastettuamme muutamia pitkiä, ahtaita ja mutkaisia katuja, tulimme maaseudulle ja suuntasimme matkamme varsinaisen kuvernöörin Dillkahshah nimistä palatsia kohti, jota ympäröi suuremmoinen puutarha vesialtaineen ja putouksineen. Sitte katselimme Tjehel Tannia ja Haeft-Tannia, s.o. 40 ja 7 dervishin hautoja. Näitä molempia pyhiä paikkoja ympäröi korkeat muurit sekä kypressi- ja poppeliaidat. Jokapäivä menee sinne joukottain dervishejä pitämään hartautta edesmenneitten veljien haudoilla. Molemmilla paikoilla tarjoaa eräs dervishi teetä ja kaljaania, ja rukouksen pidettyään nauttivatkin useimmat pyhiinvaeltajat näitä.

Dervishiläisyys on laitos, joka on levinnyt kaikkialle Itämailla. Dervishit ovat Islannin munkkia, sillä dervishit yhtyvät ja muodostavat veljeysliittoja, joitten "pirillä" eli päämiehellä on oikeus vaatia jäseniltä ja oppilailta alamaisinta kuuliaisuutta. Itämaalaiset pukeuvat dervishikaapuun osaksi uskonnollisesta haaveilusta, osaksi köyhyydestä ja laiskuudesta. Moni muinoin rikas ja mahtava persialainen, jonka kohtalon kovuus on kerjäläiseksi saattanut, rupeaa dervishiksi. Jokaisella dervishikunnalla on ohjeensa ja sääntönsä. Kun toinen käskee jäsenensä alinomaa hiljaisesti miettimään maallisen elämän lyhyyttä ja epävakaisuutta verrattuna Jumalan loppumattomaan viisauteen ja kaikkivaltaan, käskee toinen tunnustajansa päivän noususta sen laskuun asti huutaa: "Allahum, Allahum!" (o Jumala) tahi "Ja hu, ja haki" (Hän on vanhurskas.) Usein kuulee basaareissa ja kaduilla dervishejä, jotka tästä ijankaikkisesta huutamisesta ovat niin näännyksissä, että äänet ovat enemmän puolitukehtunutta korinaa, kuin oikeita sanoja. Toiset dervishikunnat määräävät veljiä tekemään toivioretkiä profeettain haudalle, tahi lyömään oikealla kädellä rintansa vasenta sivua, tahi haavoittamaan olkapäitään rautavitjoilla. Tämä itsensäkiduttaminen on dervishilaitoksen uskonvimman huippu. Olen nähnyt monta tähän viimemainittuun luokkaan kuuluvaa dervishiä. Ne ovat usein alastomat, paitsi lanteilla on heillä verho, ihonväri mustanruskea auringonpaahteesta ja liasta, parta ja hiukset pitkät ja takkuiset ja olkapäät haavoja täynnä.