Kserkseen pääkäytävän takana johtaa taas toiset portaat ylös toiselle penkereelle. Porraskäytävän sivumuurissa on moniaita korkokuvia. Siinä näkee linnanvahteja pitkissä, meedialaisissa viitoissa, viinet selässä ja pitkät miekat käsissä; härkää repivä jalopeura näkyy monin paikoin, edelleen näkyy edustajia kaikista Kserkseen valloittamista kansoista, kukin kansallispuvussaan, tarjoovan kuninkaalle antimiaan ja verojaan. Tällä penkereellä sijaitsi Kserkseen linna. Siinä oli suuri sali, jonka kattoa kannatti 36 pylvästä, näitten häränpään muotoiset kapiteelit kannattavat kattohirsiä. Itä-, pohjois- ja länsipuolella oli pylväskäytäviä, kussakin kuusi paria pylväitä. Luultavaa on, että nämät pylväät kannattivat hirsiä, joista kalliita kankaita riippui, niinkuin Esterin kirjassa (1: 6) luetaan: "siellä riippuivat valkeat, viheriäiset ja sinervät seinävaatteet, yhteensidotut kalliilla liinasilla ja purppuraisilla siteillä hopearenkaissa, marmorikivisten patsaitten päällä", ja epäilemättä tarjosivat palatsin sisimmät salit saman komean näön kuin kuningas Ahasveruksen palatsi Susanissa, jossa "vuoteet olivat kullasta ja hopeasta, permanto oli laskettu viheriäisistä, valkeista, keltaisista ja mustista marmorikivistä."
Heti tämän eteläpuolella on Dareion palatsi, jossa on suuri sali keskellä ja kahdeksan sivuhuonetta, sekä avonainen pylväskäytävä. Eräässä paikassa on marmoriin piirretty seuraava kirjoitus: "Darajavus, suurkuningas, kuninkaitten kuningas, Hystaspeen poika, on rakentanut tämän palatsin", ja palatsin rappusessa, jonka Artakserkses III Okhus rakensi, on muun muassa näin piirretty: "nämät kiviraput olen minä itselleni rakentanut."
Tästä Dareion palatsista, joka sijaitsee ylinnä muita penkereellä, tullaan Kserkseen toiseen palatsiin; tässä oli sali, jonka kattoa kannatti 36 pylvästä ja 12 pylväästä muodostettu pylväskäytävä. Sivulla oli neljä huonetta. Täällä näkee taas vartiomiesten ja veronalaisten kansojen kuvia, ja kaakkoisen huoneen sisäseinässä on kuvattu palvelioita kantaen täysinäisiä vateja, viinipulloja ja teurastettuja lampaita, tästä sopii päättää, että nämät ovat palatsin vartiahuoneen ja ruokasalin raunioita. Ovenkamanoissa on kuninkaan kuva ja seuraava kirjoitus; "Khsajassa, (Kserkses) suurkuningas, kuninkaitten kuningas", kuningas Darajavuksen poika, Akhemenilainen.
Kauvimpana idässä on Dareion rakentama 100 pylvään palatsi. Joka sivu on yli 67 m pitkä, siinä on kaksi sisäänkäytävää, ja on sisältä varustettu 9 komerolla. Pääkäytävien sisäsivuja kaunistaa runsaat korkokuvat. Muun muassa näkee siinä kuningas Dareion istuvan valtaistuimellaan, hovimiesten ja valloitettujen kansojen ympäröimänä, tahi on hän kuvattu taistelemassa ahrimanilaisen pedon kanssa.
Vuoreen, penkereen yläpuolella, on hakattu kolme kuningashautaa. Haudan etusivu on muodostettu mahtavaksi koloksi kallioon ja se on ristin muotoinen, jonka vaakasuorana osana on sirosti hakattu friisi ja sitä kannattaa neljä pylvästä kiinni seinämässä. Molempien keskimäisten pylvästen välillä on portti, joka johtaa kalliohautaan; tämä on tilava rotko, jota persialaiset paimenet käyttävät varastohuoneenansa paimentaessaan laumojaan Merdashttasangolla. Ristin muotoisen fasaadin ylimmäiseen koloon on hakattu kuvaryhmä esittäen kaksi riviä miehiä, toinen toisensa ylitse, jotka jonkillaisella alustalla kannattavat tulialttarin edessä polvistuvaa ruhtinasta. Ylinnä leijailee ruhtinaan henki, levitetyin siivin, noustakseen haudan pimeästä kammiosta taivaalliseen asuntoon. Läheisessä Nakshi Rustam-vuoressa on neljä samankaltaista kalliohautaa ja niissä lepäävät muun muassa kuningas Dareio I, Kserkses ja Dareio Kodomanno. Ensimainituilta haudoilta on ihana näköala Persepoliksen raunioille: oikealla on Kserkseen pääkäytävä ja palatsi, vasemmalla Dareion palatsi ja lähinnä 100 pylvään palatsi. Koko penkereellä on ainoastaan 13 pylvästä paikallaan, muut ovat maahan kukistetut, mutta pirstaleet näkyvät vielä ja jalustat osoittavat paikan, jossa ne kerran ovat seisoneet. Muutamia ovat maanjäristykset kaataneet, toisia ovat myöhemmän ajan raakalais sukupolvet väkivaltaisesti raastaneet. Tuhannet sisiliskot ja käärmeet asustavat nyt näissä pylväistä, sfinkseistä ja rapuista muodostuneissa raunioissa, jotka ovat muinaisten upeiden palatsien jäännöksiä, missä oli äärettömiä rikkauksia, ja joissa mahtavat kuninkaat elivät loistossa ja komeudessa, ja niissä kalliohaudoissa, joissa kerran ylpeät hallitsiat lepäsivät kulta-arkuissa, ryömii nyt skorpiooneja y.m. matelevaisia. Kentällä, jossa Dareio ja Kserkses tarkastivat lukemattomia sotalaumojansa, paimentavat nyt köyhät paimenet karjalaumojansa, ja missä Polvarvirta muinoin, järjestetyllä maakastelemislaitoksella tuotti hedelmällisyyttä ja runsaita laihoja, siellä kasvaa nyt ainoastaan erämaan kuivia ohdakkeita ja kuihtunutta ruohoa. Mitä liikettä ja elämää olikaan silloin täällä, kukoistavan ja mahtavan valtakunnan sydämmessä, josta Kyyros ylpeillen saattoi lausua: "minun isieni valtakunta ulottuu niin kauvaksi etelään, missä ei kuumuudelta voida asua, ja pohjoiseen päin hamaan jään kytkemiin seutuihin saakka; mitä niiden välillä on, tottelee satraappeja." Mutta nyt on toisin. Kuolon hiljaisuus vallitsee nyt tällä muistorikkaalla paikalla, haudan hiljaisuus, joka ehdottomasti saattaa kuuntelemaan moskiittojen hyrinää ja säpsähtämään sannassa liikkuvaa sisiliskoa, joka vähän väliä ja varovaisesti, mutta uteliaasti vilkaisee kivien takaa — ja tuo haalea, punakellertävä erämaanväri tekee tämän kuvan vielä autiommaksi ja juhlallisemmaksi. Mutta vaikka hävityksen kauhistus niin monta kertaa onkin kaupunkia kohdannut, tekevät Persepoliksen rauniot vieläkin mahtavan ja valtavan vaikutuksen yksinäiseen vaeltajaan. Ei ollut minunkaan helppo lähteä Persepoliksesta, vaikka illanvarjot jo laskeusivat vuorten kylkiin, silloin vasta minäkin palasin jalkaisin Pusehin majataloon.
On ihmeellistä, ettei veden ja ilman hävittävä voima ole 2,400 vuodessa kuluttaneet pois kiilakirjoitusta ja noita hienoja korkokuvia. Sekä kirjoitus että kuvat näkyvät niin selvästi, kuin olisi kivenhakkaaja vasta muutamia päiviä sitte työnsä lopettanut. Täällä löydetyistä kirjoituksista onkin saatu moni tärkeä tieto Persian muinaisista vaiheista. Tekisi mieli epäillä historian todistusta nähdessään tämän aution ja kuolleen seudun, jos eivät kivet itse puhuisi ja selvin sanoin ilmoittaisi korkeata alkuperäänsä. Paikottain ei marmorilohkareitten pinta ole kadottanut kiiltoansakaan, vaan se on niin kirkas, että se ikäänkuin peili heijastaa esineet, ja kuitenkin on Persepolis altisna pohjois-, länsi- ja etelätuulille, jotka 24 vuosisataa ovat, ajaneet Merdasht-tasangon lentohiekkaa raunioita kohti. Kun ei voi huomata, että hiekka olisi millään tavalla hangannut tahi syövyttänyt veistokuvia, otaksutaan että muinaiset persialaiset osasi valmistaa ja karaista kiveä, työn päätettyään, suojellaksensa näitä teoksia ilmoilta ja tuulilta, sekä siten säilyttääkseen suurten kuninkaitten muiston kauvaksi jälkimaailmalle. Toisen selityksen näitten muistomerkkien säilyttämisestä saamme siitä, että tässä osassa maata harvoin sataa, että tuulen voima siellä ei ole erittäin suuri, ja että ohdakkeet ja ruoho jossain määrin sitovat Merdasht-tasangon pölyä.
Ensimmäinen kova isku kohtasi Persepolista, kun Aleksanteri Suuri v. 331 e.Kr. kulkiessaan Baabelista Susaan valloitti nuo nykyään rauniona olevat kuninkaanlinnat, sekä ryösti läheisen Istakr-kaupungin. Täällä anasti hän Kyyron ajoilta asti kokoontuneet aarteet, joitten arvo nousi noin 8,400,000,000 markkaan ja talvehti sotaretkestä väsyneitten miestensä kanssa Persepoliksessa, jossa elettiin täydessä humussa. Kerran juovuspäissään poltatti hän kuninkaanlinnan, mutta kuuluu sitten katuneen tätä tekoa. Tällä välin oli vihollinen Dareio Kodomanno paennut Ekbatanaan, jossa hän valmistelihe viimeiseen epätoivoiseen taisteluun valtakunnan itsenäisyyden puolesta. Tähän ei hän kuitenkaan joutunut osaa ottamaan, sillä hänen omat satraappinsa salamurhauttivat hänet. Ekbatana lankesi Aleksanterin käsiin, ja Dareio Kodomannon ruumiin lähetti hän Persepolikseen, jossa se haudattiin Akhemenilais-kalliohautoihin.
Parthilaisen kuningassuvun aikana kadotti Persepolis merkityksensä, ja hallitusistuin muutettiin Seleukiaan, Tigris-virran varrelle, vaan Sassaniidein aikana joutui vanha pääkaupunki taas kukoistukseen. Mutta kuoloniskun sai se kuitenkin arapialaisilta, jotka Jetsdegerdin hallitessa (v. 632-651) hävittivät peraialaissuuruuden ja loiston viimeisen jäännöksen. Vielä näkee Persepoliksen raunioilla jälkiä heidän hurjasta riehunnastaan, sillä he näkivät hyväksi rumentaa melkein kaikkien kuvien ja sfinksien päät, koska sunniittien muhamettilaisuus kieltää tunnustajiaan kuvaamasta ihmiskasvoja.
Mutta, kysynee joku, mitä Persian kansa ajattelee näistä kadonneen suuruuden suuremmoisista muistomerkeistä? Kyyrosta, Dareiosta ja Kserkseestä ei persialaisella talonpojalla ole aavistustakaan. Hän luulottelee sen sijaan Persepoliksen olevan sankarikuninkaan Djemshidin työtä, tämän kuninkaan, josta Fideusi kertoo monta merkillistä satua ja seikkailua suuressa sankarrunossaan "Shahnameh" eli "kuningastenkirjassa", ja Persepolis nimi on persialaiselle ihan tuntematon. Hän antaa paikalle nimen Taht-i-Djemshia, s.o. Djemshidin valtaistuin.