Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Syyt paimentolaiselämään ovat helposti löydettävissä. Ennen muinoin, valtakunnan loistoaikoina, oli väestö luultavasti paljon lukuisampi kuin nyt ja nousi kenties viiteenkymmeneen miljoonaan; muistettakoon vain niitä silmänkantamattomia sotalaumoja, jotka Kserkses ja Dareio veivät Kreikkaa vastaan. Viljelyskelpoista maata ja metsiä hoidettiin silloin vallan toisella tavalla: säännöllinen kastelemisjärjestelmä loihti maasta rikkaita satoja. Mutta valtakunta joutui rappiolle, vieraat valloittajat tunkeutuivat maahan, hävittivät sitä ja teloittivat väestöä. Metsät jäivät hoitoa vaille ja vähentyivät, kanavat saivat hävitä, ja ilmasto muuttui vuosisatojen vieriessä kuivemmaksi ja luonto karummaksi. Arabialaiset tunkeutuivat maahan ja heidän mukanaan Muhammedin oppi; Zoroasterin uskonto, joka oli soveliaampi paikoillaan pysyvää elämää varten, joutui sitä vastoin häviölle. Muukalaiset jäivät suurissa joukoissa valloitettuun maahan ja jatkoivat siellä paimentolaiselämää, johon olivat lapsuudesta tottuneet. Sitten tulivat Dshengis Khan ja Timur äärettömine laumoineen, jotka myös olivat paimentolaisia ja jäivät niiksi.

Toinen syy paimentolaiselämään on rajattomassa tyrannivallassa, joka tekee, ettei yksikään kansalainen ole varma hengestään ja omaisuudestaan. Paimentolaisilla on tässä suhteessa paljon paremmat olot kuin kaupunkilaisilla, jotka tämän huomatessaan yhä suuremmissa määrissä jättävät kaupungit etsien vapaassa ja riippumattomassa kulkurielämässä turvaa despootillista esivaltaa vastaan.

Talvella elävät paimentolaiset alankomailla asuen pienissä multamökeissä, mutta kesällä muuttavat he karjoineen ylängöille. Jokaisella heimolla on määrätyt laitumensa, jotka vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Heimon jäsenet asuvat kesäaikaan suurissa mustissa teltoissa, jotka ovat järjestetyt ilkhanin valkean teltin ympärille. Miehet ratsastavat ulos koiriensa seuraamina vartioimaan karjalaumoja, samalla kun naiset lypsävät eläimet, kutovat mattoja tai hoitavat taloutta teltassa. Paimentolaiset ovat luonteeltaan kopeita, halveksivat valhetta ja varkautta ja pitävät niin suuressa arvossa sukuperäänsä, etteivät he milloinkaan mene naimisiin vieraaseen heimoon kuuluvien kanssa. He elävät yksiavioisuudessa, naiset käyvät hunnuttomina, mutta heiltä puuttuu kaikki ne paheet, jotka ovat esim. mustalaisnaisten tunnusmerkkinä; he ovat rehellisiä ja toimellisia. Niinkuin miehet ovat he iholtaan kuparinruskeita, ja nuorina sangen kauniita, mutta akkoina käyvät he hirveän ryppyisiksi ja näyttävät silloin pikemmin muumioilta kuin ihmisolennoilta. He pukeutuvat heleihin väreihin, päässä ja kaulassa kalisee kulta- ja hopealevyjä; nenä- ja korvarusto ovat usein renkaitten lävistämät. Paimentolaiset ovat uskonnoltaan muhamettilaisia, mutta samalla kertaa ylenmäärin taikauskoisia ja tietämättömiä. Käsitöissä ovat he usein sangen taitavia, etenkin mattojen, liinojen ja muiden kutomatöitten valmistamisessa. Heidän pääelinkeinonsa on karjanhoito; heidän karjanansa ovat lampaat, vuohet, kamelit, hevoset, aasit, muulit ja välisti nautakarja ja puhvelit. Jokaisen heimon ilkhani valvoo laumojen hoitoa. Nämät ovat näet paimentolaisen rikkaus ja voima. Kaupunkeihin myy hän karjan, teurastettuna tai elävänä, sekä sen tuotteet, niinkuin voin, juuston, maidon, talin, villan j.n.e. Itse elää hän melkein yksinomaan lampaanlihalla, maidolla, voilla ja juustolla. Maito nautitaan ainoastaan happamena ja valmistetaan monella eri tavalla.

Tuskin saattaa ajatella ihailtavampaa taulua kuin minkä vaeltava paimentolaisheimo tarjoo. Silmänkantamattomat lammaslaumat, jotka koirain koossapitäminä tiheissä joukoissa kulkevat eteenpäin arolla, miehet jalan sauva kädessä ja pyssy olkapäällä, kamelit kantaen selässään telttejä ja huonekaluja; naiset ja lapset ratsastaen aaseilla ja muuleilla, ja ilkhani itse ohjaten jalorotuista arabialaista. Kaikki ovat puettuina kirjaviin pukuihin, iho on tummanruskea, ja kasvot loistavat terveydestä ja elämänhalusta.

Kumminkin voi usein olla enemmän vaarallista kuin huvittavaa sellaisen vaeltavan paimentolaisheimon kohtaaminen. Muutamat niistä ovat näet tunnetut julmuudestaan ja raakuudestaan ja ryöstävät armotta puti puhtaaksi jokaisen muukalaisen, joka kulkee heidän alueensa läpi. Eivät he myöskään kärsi sitä, että vieraat heimot asettuvat heidän laitumilleen; sen suuntaisia yrityksiä kohtaa heti julkinen vihollisuus. Myös verikosto on tavallinen näillä paimentolaisilla. Se on koko heimon tai perheen pyhä velvollisuus eikä saa tyydytystään ennen kuin toinen taistelevista puolueista on melkein sukupuuttoon hävitetty, jossa tapauksessa voittaja tavallisesti tarjoo sovinnon käden.

Kaksi Persian mahtavinta ja suurinta paimentolaisheimoa ovat baktiarit ja lurit, jotka asuvat Luristanissa, pohjois-Arabistanissa ja Irak Adshmin länsiosassa. Yhteensä tekee heidän lukumääränsä lähes puoli miljoonaa, mutta baktiarien heimo on suurin. Juuri se osa maata, jossa he asuvat, on vähimmän tunnettu, koska matkustus heidän keskuudessaan on yhdistetty mitä suurimpiin vaaroihin. Heidän edellinen ilkhaninsa, vallanhimoinen ja ponteva ruhtinas, kuuluu asuneen palatsissa, joka loistoon ja rikkauteen nähden kilpaili persialaisten ylimysten palatsien kanssa. Tänne tuotti hän eurooppalaisia ylellisyystavaroita ja eli sanalla sanoen ikään kuin itsenäinen kuningas alaistensa kaikin tavoin kunnioittamana ja kannattamana. Kun hän sillä välin alkoi tekeytyä yhä riippumattomammaksi Persian hallituksesta ja sitä paitsi sanottiin kokoovan aseita kotiinsa, alettiin epäillä, että hän jonain päivänä aikoi ilmestyä hyvin varustettu joukko mukanaan Ispahaniin tai Teheraniin, jossa hänellä olisi ollut sitä suuremmat voiton toiveet kuin persialaisen ratsuväen kelvollisimmat miehet juuri ovat baktiareja. Prinssi Sel-i-Sulttaani päätti silloin torjua uhkaavan vaaran. Kutsuttuaan baktiarien ruhtinaan suurimman ystävyyden varjossa Ispahanissa olevaan palatsiinsa, murhautti hän hänet salakavalasti, kun hän ei aavistanut mitään pahaa. Baktiarit ymmärsivät kyllä, kun heidän ylipäällikköään ja johtajaansa ei enää kuulunut, kuinka hänen oli käynyt, mutta eivät uskaltaneet ryhtyä kostamaan. Niin hirmuiselta kuin prinssin menettely tuntuukin, on se kuitenkin selitettävissä maassa sellaisessa kuin Persia, jossa asuu niin monta eri kansaa niin eriävine harrastuksineen. Jos mahtavat baktiarit olisivat tehneet kapinan, olisivat sen seuraukset olleet arvaamattomat; niin paljon vaan on varmaa, että shaahi ja hallitus olisivat joutuneet suurimpaan vaaraan.

KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.

Persialaisista.

Niinkuin edellisen luvun alussa jo on mainittu, asuu nykyään koko valtakunnassa ainoastaan kolme miljoonaa muinaisten persialaisten ja meedialaisten puhdasta jälkeläistä. Edellisten puhtaimpana perimuotona eli tyyppinä voidaan pitää guebreja eli tulenpalvelijoita, Zoroasterin opin tunnustajia, jotka 8,500 luvultaan asuvat Jesdissä Kirmanissa; edelleen Kirmanshahin ja Kirmanin välisen ylätasangon asukkaita, sekä lopuksi valtakunnan eteläisen maakunnan Farsin väestöä. Sama maakunta onkin säilyttänyt sen nimen, joka ennen tarkoitti koko valtakuntaa; Parsa ja Fars ovat näet itse asiassa sama sana. Farsilla ja Farsistanilla tarkoitetaan nyt ainoastaan yhtä maakuntaa, ja farsi on sen asukkaitten nimenä, jota vastoin koko maata nykyään nimitetään Iraaniksi ja persialaisia yleisesti iraani. Persian kielen nimi sitä vastoin on vieläkin farsi — esim. "farsi midani", ymmärrätkö persiaa? Tämän yhteydessä mainittakoon, että puhtaimpana persiana pidetään sitä, jota puhutaan Farsistanin pääkaupungissa Shirazissa.

Persialaiset eivät kumminkaan ole rajoitetut varsinaiseen Persiaan, vaan ovat myös muuttaneet naapurimaihin. Kauppamiehinä tapaa heitä kaikissa itämaan suuremmissa kauppakaupungeissa: Konstantinopolissa, Bagdadissa, Kairossa, Nishnij Nowgorodissa j.n.e. Transkaukaasiassa elää suuri joukko persialaisia, samoin Keski-Aasian maissa ja Afganistanissa, joissa heitä kutsutaan sarteiksi eli tadjikeiksi.