Kurdilaiset elävät pääasiallisesti rosvoamisella ja ulottavat ryöstöretkensä kauvas Persian, Arabian ja Mesopotamian sisäosiin. He ratsastavat erittäin hyvin ja heidän pukunsa ovat väririkkaat: korkea turbaani tai lammasnahkalakki, kirjavat alusvaatteet, nahkaviitta heitettynä olkapäille, useita kertoja vyötäisten ympäri kiedottu vyö, johon on pistettynä kokonainen asevarasto pistooleja, puukkoja ja tikareita. Olkapäällä on heillä pienempi pyssy, pitkä bambuvartinen keihäs ja kilpi.
Kurdilaiset naiset eivät ole kauniita, mutta lujarakenteisia ja hyvin toimeliaita. He eivät arkaile miehen rinnalla ase kädessä ottaa osaa taisteluun, ja tämä tulee usein kysymykseen, sillä ne eri heimot, joihin kansa jakautuu, ovat alituisessa sodassa keskenään. He käyvät hunnuttomina, ovat vapaampia ja itsenäisempiä kuin persialaiset naiset, mutta heillä on myös raskaampi työ ja huonommat olot.
Arabistanissa ja pitkin Persian lahden rannikkoa asuu arabialaisia. Osaksi polveutuvat he suuren valloituksen ajoilta, osaksi ovat he meidän päivinämme muuttaneet Nedshdistä ja Omanista ja ottaneet asuinsijansa Persian rantakaupungeissa ja Karun virran varsilla. Persian sydänmaissa elää arabialaisia kauppiaita ja paimentolaisheimoja, jotka aikojen kuluessa ovat kokonaan kadottaneet arabialaisen kansallisuutensa, omistaneet persialaiset tavat ja pitämykset ja sulaneet yhteen iraanilaisen tyypin kanssa.
Valtakunnan kaakkoisosassa, Kirmanissa, Mekranissa ja riippumattomassa Balutshistanissa tapaamme balutsheja, jotka myös kuuluvat arjalaiseen kansaluokkaan, ovat uskonnoltaan muhamettilaisia ja samoinkuin kurdilaiset sunniitteja. Samoinkuin nämä elävät balutshitkin eri heimoissa, jotka viettävät kuljeksivaa, riippumatonta rosvoelämää.
Afganistanin rajalla, itäisessä Khorasanissa, asuu harvalukuinen joukko afganeja. He ovat kiihkoisia sunniitteja ja muodostavat balutshien tavoin klaaneja eli heimoja, jotka keskenään kiistelevät ylivallasta. Suurimmat heimot Afganistanissa ovat sadusais ja barusais. Nykyinen emiiri Abdurrahman kuuluu edelliseen. Yhtämittaisten levottomuuksien kestäessä, jotka myöhempinä aikoina ovat tärisyttäneet Afganistania, on monta jalosukuista paennut maasta etsiäkseen shaahin hovista turvaa, jota myös on annettu heille. Komeata on nähdä afganilaisen ylimyksen seurueineen ratsastavan pitkin Teheranin katuja. He ovat kookkaat ja arvokkaan näköiset, istuvat uljaasti hevosen selässä, käärittynä pään ympäri on heillä turbaani, josta pieni nippu somasti riippuu olkapäälle, vyössä kannetaan aseet, joiden joukossa huomataan käyrä sapeli. He elävät shaahin armoleivästä, ovat juonikkaita ja heitä kutsutaan pilalla valtiovaraston rotiksi.
Persian ja Afganistanin välit eivät aina ole olleet parhaimmat. Vielä muistavat persialaiset kauhulla sitä päivää viime vuosisadan alussa, jona Mahmud Afgani suuri sotajoukko muassaan hyökkäsi maahan, valloitti Ispahanin ja ryösti sen perin pohjin. Moni loistorakennus revittiin silloin maahan, moni äärettömän kallis taideteos hävitettiin tai joutui voittajan saaliiksi. Ispahanin asukkaat ja Persian suurimmat taiteilijat teurastettiin tai raastettiin vankeuteen. Mahmud Afganin karkoitti urhoollinen Fadir Shaahi.
Pohjoisessa Khorasanissa, Atrekin, Gjurgenin ja Ala Daghin ympärillä, asuu Jomud, Goklan ja Tekke heimoihin kuuluvia turkmeeneja noin 20,000 perhekuntaa. He ovat rohkeata ja voimakasta ratsastajakansaa, elävät karjanhoidolla ja maanviljelyksellä, asuvat suurissa, mustissa telteissä, joita nimitetään kibitkoiksi. Karjalaumoineen vaeltavat he laitumelta laitumelle. Heillä on vahva ruumiinrakennus, kellahtava iho, ulkonevat poskipäät, leveä otsa, pienet, vähän viistot tihrusilmät sekä harva parrankasvu ylähuulessa ja leuassa. Nimeksi ovat he shaahin alamaisia, mutta se lisä, minkä he suorittavat valtion rahastoon, on sangen vähäarvoinen. Ennen venäläistä valloitusta elivät he pääasiallisesti orjakaupasta. Järjestettyinä joukkoina tunkeutuivat he persialaisiin kyliin, ryöstivät niin monta asukasta kuin he voivat kuljettaa mukanaan, sitoivat heidät hevosten selkään ja kuljettivat nuo niin onnettomat orjamarkkinoille Khivaan ja Bukharaan. Vuosisatoja oli tätä orjakauppaa harjoitettu ja siinä määrässä, että vielä huomaa selviä jälkiä iraanilaisesta rodusta mainittujen kaupunkien asukkaissa. Persialaiset olivat liian pelkureita ja liian heikkoja puolustamaan itseään ja joutuivat niin muodoin helposti tunnottomien turkmeenien saaliiksi. Jo Firdusi mainitsee turaanilaiset Iraanin vaarallisimmiksi ja voimakkaimmiksi vihollisiksi. Sitten kun venäläiset ovat kukistaneet turkmeenit ja valloittaneet heidän maansa, on tämä orjakauppa, lakannut, ja orjamarkkinapaikat ovat nyt tyhjinä. Kun venäläiset sotilaat ottivat valtaansa Grök-tepen ja teurastivat sen asukkaat, ikään tai sukupuoleen katsomatta, vapautettiin noin 25,000 persialaista orjaa, jotka venäläisen sotilassaaton seuraamina vietiin takaisin maahansa.
Juutalaisia on Persiassa ainoastaan pari tuhatta. Heidän tärkeimmät olopaikkansa ovat Shiraz, Ispahan, Kashan, Teheran, Hamadan ja Barferush. Sorrettuina ja kurjina elävät he täällä surullista elämää. Sivistynyt luokka puhuu hebreaa, samalla kun huono, sekoitettu persia on alempien kielenä. Ammatiltaan ovat he enimmiten juveliseppiä ja lasinhiojia, mutta elävät myös viinin, paloviinan ja apteekkitavaroiden valmistamisella. Muutamat ovat taitavia lääkäreitä. Heidän ainoa pyhiinvaelluspaikkansa Persiassa on Esterin ja Mordekain hauta Hamadanissa. Sinne vaeltaa vuosittain monta juutalaista, ja kaupungin ulkopuolella näyttävät he vielä sitä kumpua, jolla kuningas Ahasveruksen teltti muka on seisonut.
Persiassa asuu myös vähäiset määrät mustalaisia, neekereitä, berberejä ja hindustanilaisia dervishejä. Lopuksi mainittakoon myös eurooppalainen siirtokunta, joka korkeintaan nousee neljäänsataan henkeen. Näistä asuu noin kolmesataa Teheranissa. He ovat osaksi eri konsuli- ja lähettiläsvirastojen jäseniä (Venäjän, Englannin, Ranskan, Turkin, Itävallan, Saksan ja Ameriikan), osaksi ovat he upseereina armeijassa, kauppamiehinä tai englantilaisen sähkölennätinlaitoksen virkamiehinä.
Persiassa on, niinkuin jo on mainittu, noin kaksi miljoonaa paimentolaisia. Kolmas osa näistä on turkkilaista alkuperää ja asuu enimmiten maan pohjoisosissa. Suurimmat heimot ovat kadjarien heimo ja, etelässä, kashkaiheimo. Jokaisen paimentolaisheimon (il) etunenässä on heimonvanhin (ilkhani), jolla on suurempi valta alamaistensa yli kuin itse shaahilla. Hänen virkansa on perheessä perinnöllinen, kuitenkin niin, että vanhin miehisistä perheenjäsenistä pääsee ilkhaniksi, kun edellinen kuolee. Jokaisen uuden ilkhanin asettaa shaahi virkaansa lähettämällä hänelle kunniapuvun. Paimentolaisten suhde hallitukseen on sangen höllä. Valtakunnan pohjoisissa maakunnissa, erittäinkin pääkaupungin ympärillä olevassa seudussa, jossa hallitus pitää heitä silmällä, on se vallan toisellainen kuin Etelä-Persiassa. Täällä täytyy heidän näet valtiolle maksaa määrätty kuukautinen vero joka eläimestä ja sitä paitsi asettaa määrätty luku asestettuja ratsumiehiä, joiden katselmuksen shaahi pitää. Etelä-Persiassa on toisin. Paimentolaisheimot tässä osassa maata ovat sekä kylliksi suuret ja vahvat ylläpitääkseen itsenäisyyttään että sitä paitsi ylpeät, hurjat ja vapautta rakastavat. Heilläkin on tosin lain mukaan määrättyjä velvollisuuksia hallitusta kohtaan, mutta nämä laiminlyödään tavallisesti. Kumminkin tapahtuu usein, että jonkun maakunnan kuvernööri kukistaa alueellaan asuvat kapinalliset paimentolaisheimot.