Kun kaikki oli järjestyksesssä, istuuduin vaunuihin, otin hotellin isännältä jäähyväiset, annoin merkin Airistolle, joka lujalla piiskan-lyönnillä saattoi vilkkautta hevosiin. Vaunut vierivät nopeasti Tatar-Basardjikin kapeita katuja pitkin; matkustajat, joita kohtasimme, pysähtyivät töllistelemään, kauppiaat kurkistivat puotinsa akkunoista, joukko repaleisia pikkupoikia juoksi hurraten perässämme, ja sieltä täältä nurkan takaa tähysteli salaisesti joku bulgarialainen kaunotar. Kuljimme basaarien ja erään turkkilaisen moskean ohi ja olimme pian kaupungin ulkopuolella soraisella tiellä, jonka sivuilla olivat pitkät ojat ja viljavat maissivainiot. Aivan kaupungin ulkopuolella kuljetaan Topolnitzan joen yli puusiltaa myöten. Viljavainioiden välissä kasvoi tasangolla niukasti pensaita ja puita, mutta ylöspäin pitkin vuorenrinteitä on puukasvullisuus hyvin runsas.

Kello puoli 12 ajoimme suureen Wjetrenan kylään, joka on mäen vierteellä ja jonka kummallakin puolella on mataloita vuoria. Tie muodostaa samalla kylän paraimman kadun. Talot ovat hyvin yksinkertaisia, rakennetut puusta ja varustetut olki- eli tiilikatolla. Kylän asukkaat, jotka ovat bulgarialaisia, näyttävät voimakkailta ja hyvinvoivilta. Naiset ovat puetut kauneihin, räikeävärisiin pukuihin. Kahden tunnin levähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme ja saavuimme pian kapeaan laaksonpidennykseen, missä vasemmalle tiestä virtasi pieni puro. Kasvullisuus alkaa käydä rehevämmäksi, ja pieniä, sieviä maamaisemakuvauksia sattuu silmiimme, mutta tie on surkean epätasaista. Kun laakso taasen levenee, näkee kaukana Ishtimanin kylän, joka on lähellä Bulgarian rajaa. Ensin kuljetaan kirkkotarhan läpi ja sitten tullaan kurjannäköisille kaduille, joiden varsilla on raihnaisia taloja. Näiden joukossa näkee taasen "grand hötel de Bulgarien", jonka pihalla hevoset riisuttiin vaunujen edestä ja ruokittiin, sillä aikaa kun minä menin tuohon sanomattoman kurjaan kestikievaritaloon. Kapeat, pimeät ja puolilahonneet portaat johtivat parempiin huoneisiin, joista löyhkäsi ummehtunut ilma. Minun huoneeni laattiana oli tallattu maa, seinillä kasvoi hometta; ja sammalia, ja lubiseva pöytä, yksi tuoli ja kolme sänkyä muodostivat huonekaluston. Jokainen vuode maksaa 1 francin, mutta jos haluaa olla yksin huoneessa, saa maksaa kaikista kolmesta vuoteista. Kun muutamia bulgarialaisia ja pari juudalaista kulkukauppiasta, jotka olivat enemmän maantierosvojen kuin kunniallisten ihmisten näköisiä, myöskin olivat asettuneet ravintolaan, pidin jälkimmäisen ehdon parempana. Perinpohjin käveltyäni pitkin kylää ja syötyäni kummallisen aterian, jossa oli munia, leipää, kahvia, viiniä ja yksi kana, koetin kotiutua edellämainittuun huoneeseen. Savuava talikynttilä levitti liekuttavaa valoa kukoistaville seinille. Paneuduin kuitenkin levolle ja nukuin pian vuoteelle, jonka patjat ja peite näyttivät siltä, kuin olisivat ne olleet käytännössä satoja vuosia. Yön seutuvissa heräsin siitä, että ovi kävi. Se aukeni, ja pimeässä näkyi pitkä haamu. Se kulki hiljaa ja varovasti eräälle tyhjistä vuoteista, mihin laskeutui ja nukkui. Huomasin heti, että isäntä tahtoi puijata minulta 3 franciani, suomatta minulle etua olla yksinäni, mutta hänen juonensa ei onnistunut, sillä laskua suorittaessani kerroin hänelle yöllisestä vierailusta, ja hotellinisännän täytyi myöntyä.

Ishtimanin ja Vakarelin kylien välillä kuljetaan Itärumelian ja Bulgarian välisen rajan yli. Kuljetaan edelleen mataloita kunnaita pitkin, mitkä yhdistävät Balkanin ja Despoto Dagin. Kasvullisuus on vieläkin niukkaa, mutta tie tasaisempaa. Vaunut kiitävätkin nopeasti, hevoset juoksevat ahkerasti, eikä Arristo anna niille hetkeksikään lepoa. Itsessään miellyttävä kulkustenkilinä tulee ajan pitkään nukuttavaksi, varsinkin kun on melkoinen kuuma. Heti Vakarelista päästyä tullaan korkealle kunnaalle, mistä on laaja näköala Sofiankentälle, viljeltyine vainioineen, mataline puroineen ja yksinäisine kylineen. Kuljettuamme Iskerjoen yli, joka laskee Tonavaan, saavuimme kello 6 illalla Bulgarian pääkaupunkiin.

Sofia, jossa on asukkaita 25:stä aina 30:neen tuhanteen henkeen, on tasaisella, autiolla ja yksitoikkoisella tasangolla, mikä levenee pohjoiseen päin Witoshin vuoriryhmästä, joka synkkänä kohoaa etelässä muurin tavoin. Kaupunki jakaantuu kahteen, toisista selvästi eroitettuun osaan, nimittäin turkkilaiseen ja uuden-aikaiseen Sofiaan. Edellinen kaupunginosa on kaikkien toisten ottomaninvaltakunnan kaupunkien kaltainen: siellä on kaatumaisillaan olevia, tiilikatolla varustettuja puutaloja, kapeita, likaisia katuja, joitakuita ijäkkäitä moskeoita ja kirjavaa, mutta repaleista kansaa. Uuden-aikanen Sofia on suurimmaksi osaksi kasvanut ruhtinas Aleksanderin hallituksen aikana. Tässä kaupungin osassa on monta hyvin kaunista rakennusta, kuten konsulaatit, ministerien hotellit ja ennen kaikkia ruhtinaan palatsi, jonka ulko-asu tekee erittäin miellyttävän vaikutuksen. Palatsin edustalla on julkinen puutarha, joka on hyvin hoidettu ja jossa on musiikilava. Katsottavista paikoista on kaupunki sangen köyhä. Vanhan Sofiankirkon rauniot, turkkilaiset moskeat ja lämpimät kylpylät, joissa veden lämpömäärä nousee aina 50° C,[56] ovat ainoat, mitkä herättävät muukalaisen mielenkiintoa. Yleensä on mieliala Sofiassa raskasta ja synkkää, ja on selvää, että se oli sellaista vielä suuremmassa määrässä siihen aikaan, kun minä olin siellä, sillä olin siellä vain pari päivää murha-yrityksestä ruhtinas Aleksanderia vastaan. Passini ja tavarani tutkittiinkin mitä tarkimmasti. Joukkoja aseellisia sotilaita ratsasti pitkin katuja ja marssi kokonaisia riviä isänmaanmielisiä ja venäjänystäviä. Monessa talossa liehui Venäjän lippu.

Kaksi päivää, Sofiassa oleskeltuani, jatkoin matkaa saman Arriston kanssa ja samoilla neljällä hevosella Tonavalle. Jätimme kaupungin elokuun 25 päivänä iltapäivällä. Ensin kuljetaan turkkilaisten katujen kautta ja niin ollaan taasen tasaisella kedolla. Täällä on tyhjää ja autiota, ei ole yhtään kylää, ei yhtään taloa eikä huonetta, ainoastaan silloin tällöin tapaa pari ratsastajaa eli vaeltajaa. Illaksi tuli kylmä, ja kostea sumu levisi tasangolle. Pian muuttuu alue kuitenkin mäkisemmäksi muuttuakseen sitten vähitellen loivaksi nousuksi, jotka ovat Balkanin eteläisiä etuvartioita. Oli aivan pimeä, mutta kuitenkin jatkoimme matkaamme joutuaksemme yöksi Batshinin kylään. Kuljimme erään leirin ohi; minkä näkeminen tuntui hyvin omituiselta. Kymmenkunta raskasta hedelmillä täytettyä vaunua oli asetettu ympyrään ja tämän varustuksen sisäpuolella paloi suuri valkea, minkä ympärille nuo bulgarialaiset kauppiaat olivat asettuneet. Puhvelit lepäsivät ympärillä.

Aamunkoitteessa 26 päivänä lähdimme Batshinista. Tie muuttuu jälleen huonoksi ja kiertelee poikittaisissa käänteissä laaksojen kautta. Maaseutu saa nyt kokonaan toisen muodon. Mitä ihanin tammimetsä levenee tien molemmilla puolilla. Jota ylemmäksi noustaan, sitä kauniimmat ovat eteemme leviävät taulut. Suurenmoisessa luonnonkauneudessa ei Balkan kuitenkaan voi kilpailla Kaukasuksen eli Elbursin kanssa. Varhain iltapäivällä saavuimme pieneen, ihanalla paikalla sijaitsevaan Klissuran kylään, joka on eräässä laaksossa vuorien pohjoisella rinteellä Brzia puron varrella, mikä käyttää joukon myllyjä. Viivyttyämme neljä tuntia Klissurassa, jatkoimme matkaa pitkin Balkanin pohjoisia rinteitä Berkowitzan ja Katlowitzan kylien kautta. Toisissa oloissa olisi tämäkin osa matkasta epäilemättä ollut hauska ja mielyttävä, mutta hauskuuden karkoittivat kokonaan mitä ankarin sade-ilma, ukkonen ja salamat. Seutu näytti synkältä, tie oli muuttunut pehmeäksi savivelliksi, mihin pyörät uurtivat syviä jälkiä, kura räiskyi hevosen kavioista, ja sade räikkyi kuominkatolle. Sen alla oli minulla kuitenkin jotensakin hyvä olla. Vietettyämme yön Zarowinassa, saavuimme elokuun 27 päivänä kello 9 e.p.p. Tonavan varrella olevaan Lom Palankaan. Saavuttuamme erään kunnaan harjulle, näki aivan aavistamatta tuon pienen kaupungin alaalla joen rannalla. Ajoimme hotelli Bellvuen luo, missä Arristo sai maksunsa ja kiitokset osoittamastaan ystävyydestä matkalla Bulgarian kautta. Sen jälkeen sälytin itseni ja tavarani tuohon pieneen hotelliin, myrskyn ulkopuolella ulvoessa ja sateen ikkunaruutuja pieksäessä.

Seuraavana aamuna lähti höyrylaiva "Tegetthoff", joka on yksi Itävallan Lloydin höyrylaivoista, ja tällä saavuin Belgradiin, sieltä rautateitse matkustaakseni halki Unkarin, Itävallan ja Saksan ikävöittyyn isänmaahan. Ihanaa oli Stralsundissa astua ruotsalaiseen laivaan ja nähdä ympärillään paljaita maanmiehiä, ja vielä hauskempaa oli nähdä illalla Falsterbon majakan loistavan pimeässä. Tunteitani saattaa käsittää se, joka on kauvan ollut poissa isänmaastaan; ne sisältyvät kaikki tuohon yksinkertaiseen, mutta paljo merkitsevään sanaan — kotona!

Viiteselitykset:

[1] Adji Kabul lähellä Kuraa on kaupunki, jolla tulevaisuudessa, kun rautatie Bakun, Tabriksen ja Teheranin välillä valmistuu, on suuri merkitys. Sen lähellä on pieni järvi, jonka rannoilla menestyksellä metsästetään metsäsikoja, ruovonpäristäjiä ja flamingoita. Heti kaupungin pohjoispuolella juoksee pieni joki, nimeltä Pirsagat, joka alkaa Shemakhan läheltä, mutta häviää rannan hiekkaan. Ainoastaan talvisin ja keväisin on siinä vettä.

[2] "Om slamvulkanerna i Baku" Geol. fören. förhandl. 1886, 5:416.