Nyt saattoi minut palvelija naapuritaloon, joka oli melkein palatsi. Tämä oli asuntoni. Ison suojaman persialaisten mattojen ja mustien silkkidivaanien keskelle istahdin kuin kotonani. Kaksi kirjuria oli hoviseurueenani, ja palvelijoita oli saatavissa kaikkien toivomusten varalle. Jos minulla oli ruokahalua, niin minulle tuotiin valittuja paloja vartaassa käristettyä lampaanlihaa, riissillä täytettyä salvukukkoa, piimää, juustoa ja leipää, aprikooseja, viinirypäleitä ja melooneja, ja perästäpäin tarjottiin kahvia ja vesipiipullinen. Jos juoda halusin, niin minulle tuotiin makeata, taatelimehusta valmistettua juomaa, jossa uiskenteli jääpalasia. Ratsastamaan mieliessäni, silmäilläkseni kaupunkia ja ympäristöä, oli arabialaisia puhdasrotuisia ratsuja pihalla minua odottelemassa. Asuntoni edustalla oli hiljainen muurien ympäröimä puutarha, jonka käytävät oli laskettu marmorilla. Sen kukkivien seljapuiden siimeksessä sain käyskennellä päivät pitkät ja ruusujen tuoksussa unelmoida haaveitani. Kristallikirkkaassa vesialtaassa vilahteli kultakaloja, ja kohtisuoraan pulppuava korkea, hoikka vesisuihku kimmelteli kuin seitti päivänpaisteessa. Tähän viehättävään puutarhaan leiriydyin yölevolle. Sanalla sanoen, kaikki oli kerrassaan kuin "Tuhannen ja yhden yön" satua, ja aamuisin herätessäni oli työläs uskoa, että tämä oli totta. Viisikymmentä penniäni oli minulla yhä taskussani.
Mutta oleskeluni viimeisenä päivänä en enää voinut salata asemaani.
"Minun täytyy teille ilmaista ikävä juttu", virkoin eräälle kirjurille.
"Niinkö?" vastasi hän hyvin kummastuneen näköisenä.
"Niin, rahani ovat lopussa."
"Kummallista, että te saatoitte europalaisena lähteä rahatta niin laajoille matkoille."
"Retkeni venyi pitemmäksi kuin aioin, ja nyt olen pahemmassa kuin pinteessä."
"Eipä siinä hätää. Rahaa te voitte saada Aga Hassanilta niin paljon kuin tahdotte."
Oli juuri puoliyön hetki, kun erkanin jalosta isännästäni. Hän teki paastokuukautena työtä kaiken yötä.
"Olen pahoillani, ettette voi viipyä kauvemmin."