Päivä oli tuskin alkanut sarastaa, kun saavumme Furusundiin. Siellä on vastassani jälleen joitakuita ystäviä. Ylen tuttuja ovat nyt kaikki eteen avautuvat väylät ja saaret, rannat ja rakennukset; kaikki on ennallaan, ja minun on vaikea käsittää, että olen ollut useita vuosia poissa. Lähenemme kaupunkia, ja kiihtymykseni yltyy minuutti minuutilta. "Bore" viilettää täydellä höyryllä, ja kuitenkin peräti vitkallisesti! Vihdoin olemme sivuuttaneet Lilla Värtanin, ja nyt kiertyy kuin taikasauvan loihtimana eteeni kaunein ja unohtumattomin kaikista maisemista, mitä olen tällä pitkällä matkalla nähnyt, Tukholma! Ihan edessämme kohoavat eteläiset vuoret rakennusryhmineen, huippuineen ja torneineen, ja niiden oikealla puolella leviää siltojen välinen kaupunki, Ritariholman kirkko, Isokirkko ja Saksalaisen kirkon tornit, joiden katot nousevat Skeppsbro-kadun vanhain kunnianarvoisain julkipuolten ja linnan suorien ääriviivojen yläpuolelle. Ylähangan puolella ovat Kastellholmin ja Skeppsholmin saarten kaupunginosat, kansallismuseo ja Kaarle XII:n tori, jolla nuori kuningas seisoo jalustallaan, kädellään yhä osottaen itään.
Viimeiset minuutit ovat ikuisuuksia. Kestäähän aina jonkun aikaa, kunnes iso laiva on kiinnittänyt köytensä poijuihin ja asettunut laituriin. Mutta nyt on minulla vihdoinkin Ruotsin kamara jalkaini alla. Tuolla seisovat vanhempani, sisarukseni ja ystäväni. Tovia myöhemmin olemme jälleen kaikin koolla vanhassa kodissamme. Ja tässä ummistuu tammikuun 17. p:nä 1909 matkamme taival kehäksi, joka käsitti maapallomme itäisen puoliskon.