Meidän päiviemme sirkus tai teatteri on Kolosseumiin verrattuna pelkkä leikkikapine, sillä vanhat roomalaiset olivat mestareita järjestämään näytelmiä, jotka tyydyttivät kansanjoukkojen raakoja mielitekoja. Loihdittiin esiin kokonaisia metsiä ja louhikkoja, joissa taisteltiin verisiä otteluita ja joissa gladiaattorit keihästivät jalopeuroja ja tiikereitä. Avara näyttämö voitiin vähässä ajassa täyttää vedellä, ja keinotekoisella järvellä kamppailtiin murhaavia meritaisteluita; hukkuneiden ja surmattujen soturien ruumiit eivät pohjaan painuneina näkyneet sitte kun vesi oli verestä punaisena. Taitavasti rakennettujen viemärijohtojen avulla tyhjennettiin areena tuotapikaa, orjat laahasivat ruumiit ulos kuolonjumalattaren portista, ja teatteri järjestettiin yön esityksiä varten. Silloin valaisivat areenaa suuret soihdut ja roviot, ja kristittyjä ristiinnaulittiin uudet joukot pitkiin riveihin tai heitettiin leijonain ja karhujen eteen. Kun muuan roomalainen keisari juhli Rooman perustamisen tuhatvuotismuistoa, esiintyi kaksituhatta gladiaattoria eli miekkataistelijaa, 32 elefanttia ja joukottain petoja näyttämöllä.
Vähän matkan päässä Kolosseumista alkaa muuan vanhimpia ja kuuluisimpia teitä, mitä ihmisjalka on milloinkaan polkenut — Via Appia. Sitä myöten ovat keisarit ja sotapäälliköt samonneet Roomaan voitollisista taisteluista, sitä myöten on heidän tomunsa kannettu kaupungista poltettavaksi roviolla ja uurnaan pantuna talletettavaksi hautatorneissa ja -komeroissa. Sitä ovat öisin kristityt käyttäneet hiljaisina riveinä viedessään maanalaisen Rooman kätköön Kolosseumin näyttämöllä revittyjen uskolaistensa jäännökset. Sitä kautta saapui myös Paavali Roomaan, saattueenaan kristittyjä joukkoja, jotka olivat tulleet häntä vastaan kauvas kaupungin ulkopuolelle, kuten Apostolien tekojen viimeisessä luvussa kerrotaan.
Eräänä päivänä ajoin Via Appialle, käydäkseni eräässä maanalaisen Rooman katakombissa. Ne ovat ikuisen kaupungin merkillisimpiä ja enimmin mieleenpainuvia nähtävyyksiä. Vahakynttilät kädessä opasti minut kaksi munkkia alas portaita, ja sitte tunkeusimme ahtaisiin käytäviin, sivukujiin ja hautakammioihin, mustien, soukkien, kylmänkosteiden solien sokkeloon syvälle maanpinnan alle. Useimmat niistä ovat vain metriä leveitä, laki on holvattu, ja seinissä näkee lukemattomia vaakasuoria syvennyksiä, joihin kristityt toisen vuosisadan alusta asti tallettivat viimeiseen uneen nukkuneita uskonveljiään ja -sisariaan. Ruumis oli kiedottu käärinliinaan, käsivarret oli laskettu ristiin rinnan yli ja kasvot käännetty Jerusalemia kohti. Syvennys suljettiin marmorilevyllä tai tiiliskivillä. Soihdut käsissä seisoivat surevat ulkopuolella veisaten virsiä.
Kuolleiden kaupungin näkeminen vaikutti minuun syvästi, kun seurasin munkkeja, jotka juomarahoja ansaitaksensa kertoivat tarinoita ja muistotietoja muinaisilta ajoilta. Nähdessäni heidän kummittelevan edessäni vahakynttilöineen, ja katsellessani molemmin puolin ammottavia pimeitä hautaluolia ja heikosti valaistua holvia, ajattelin niitä lukemattomia surusaattoja, jotka olivat kulkeneet näissä käytävissä — roomalaisia seurakuntia, jotka olivat toimittaneet marttyriensa tomun katakombien pyhiin hautoihin. Täällä he myöskin kokoontuivat tulivuoriperäiseen karstakiveen hakattuihin kappeleihin pitämään jumalanpalveluksia ja neuvotteluja, ja viidennellä vuosisadalla viettivät he maan alla juhlia marttyrien muistoksi.
Jyrkät, pimeät portaat johtavat alas syvemmälle tasanteelle. Paikotellen on neljä tai viisi tasannetta ylitysten, ja alimmat ovat runsaasti kaksikymmentä metriä maanpinnan alla. Näitä käytäviä on yhteensä yhdeksänkymmentä penikulmaa. Ja kaikkialla on hautakomeroita koverrettu seiniin. Maanalaisessa Roomassa lasketaan olevan enemmän kuin kolme miljoonaa sellaista hautaa. Hengenvaarallista olisi tutkia niitä oppaan avutta. Eksynyt kävelisi kävelemistään, etsien pääsytietä ja poikkeillen oikealle ja vasemmalle, mutta aina väärälle suunnalle. Turhaan yrittäisi hän pelastua kamalasta kuolemasta.
Museoissa ja olletikin Vatikaanissa näkee paljon hautakiviä ja marmorilevyjä muistokirjotuksineen ja kuvineen, näistä vanhimmista kristityistä haudoista korjattuja. Kirjotukset ovat joko latinan- tai kreikankielisiä, ja pian tutustuu muutamiin niissä käytetyn kuvakielen merkkeihin, joista kala merkitsee Kristusta, öljypuunlehvä rauhaa, laiva ihmiselämää, joka myrskyiseltä matkaltaan purjehtii ikuisen levon satamaan, kyyhkynen vainajan vapautettua sielua, ankkuri ylösnousemuksen toivoa ja palmunlehvä autuaitten voittopalkintoa. Voin tuskin ajatella mitään liikuttavampaa kuin nuo hautakivet ja niiden lyhyet, kaunopuheiset hyvästelyt ovat. Vanhan ajan marmoriveistosten keskelle pysähtyy katsoja mykkään ihailuun. Mutta täällä kuolleiden kaupungin muistojen seassa hän kuulee kivien puhuvan. Todelliset, aikoinaan eläneet ihmiset ne ovat useinkin varsin kömpelöllä käsialalla tulkinneet niissä rakkautensa, kaipuunsa ja toivonsa tunteita.
5. Pompeji.
Taas muutamien tuntien hyryttely kiiltäviä kiskoja pitkin — ja minä olen päässyt Napoliin. Tuolla idässä vartioitsee Vesuviuksen säännöllinen tulivuorikeila tulta syöksevän lohikäärmeen tavoin lahtea, jonka rannoilla kaupungit, kylät ja valkoiset huvilat ovat tiheässä kuin helmet rukousnauhassa. Aikani on kallis; minä kiertelen kiireisesti Napolin laavakaduilla, ihastelen täysin määrin noita viehättäviä tummaihoisia ihmisiä ja heidän kirjavia, likaisiakin pukujaan, enkä voi kyllikseni kuunnella heidän kaunissointuisia laulujaan suloisen Napolin kunniaksi. Tulee käsittäneeksi, kuinka lämpimästi he rakastavat kuuluisaa kaupunkiansa. "Nähdä Napoli ja sitte kuolla", se on heidän sananparsiansa ja merkitsee, ettei maailmassa ole kaupunkia, jonka kauneus vetää vertoja Napolille.
Kävelylläni joudun kansallismuseoon, ja se valtaa minut kerrassaan. Silloin unohdan kaduilla kuhisevan elämän, sinertyvän lahden ja viheriöitsevän puutarhan, — siellä on vastassani muinaisuus valtaisena taide-esineiden, patsaiden ja maalausten kokoelmana, joka on kerätty Pompejista.
Kuudennella tai seitsemännellä vuosisadalla ennen Kristusta perustettiin tämä kaupunki Vesuviuksen eteläiselle juurelle, jokseenkin lähelle lahden rantaa. Noin kahdeksankymmentä vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua joutui Pompeji Rooman valtaan, ja seuraavina 150 vuonna muuttui se joka suhteessa, rakennustavaltaan, kieleltään, kaikilta toimiltaan aito roomalaiseksi kaupungiksi. Torniharjainen muuri saarsi sen rakennus- ja katuryhmää, ja yön tullen sulkeutui kahdeksan kaupunginporttia kahdenkymmenentuhannen asukkaan suojaksi. Huomattavimman forumin — kansankokous- ja juhlapaikan — äärellä kohosi Jupiterin temppeli pylväskatosten, pilarikäytävien ja marmoripatsasrivien seasta. Toisen turun laidoille oli teatterit rakennettu, ja siellä oli myöskin muutamalla vanhalla kreikkalaisella temppelillä sijansa.