Äänettömänä ja majesteetillisena solui sen valtainen vesipaljous ohitse. Lahoavista kasveista paksuna ja ruskeana virtasi Lualaba tiheiden metsärantojensa välitse tuntemattomaan maahan, jonka lukemattomista neekeriheimoista europalaiset eivät olleet edes kuulleet puhuttavan ja johon yksikään valkoihoinen ei ollut jalkaansa astunut. Stanley tahtoi voittaa tämän salaperäisen virran, josta oppineet turhaan kiistelivät keskenään.
Teltit pystytettiin oikeanpuoleiselle rannalle. Stanley mietiskeli asemaa, sillaikaa kun hänen isoa venettänsä liitettiin kokoon. Jalkasin vaeltaminen näissä ikuisissa metsissä ei käynyt ajan mittaan päinsä. Mutta virtahan tarjosi kulkutien! Metsä oli kasvavia kanootteja täynnä, tarvitsi vain kaataa puita ja veistää niiden rungoista kokonainen liuta veneitä.
Väkeä oli vaikea suostutella siihen yritykseen, mutta Stanley vakuutti tekevänsä retken, vaikka häntä ei seuraisi kukaan muu kuin Frank Pocock, ainoa henkiin jäänyt niistä kolmesta valkoihoisesta, jotka olivat olleet mukana Sansibarista asti. Vihdoin taipui yksi toisensa jälkeen, ensimäisinä ne venemiehet, joiden kanssa Stanley oli purjehtinut suurilla järvillä. Tipu Tip ja muut arabialaiset vakuuttivat kyllä, että sellainen retki oli sulaa hulluutta, kun edessäpäin oli hurjia sotaisia heimoja, ihmissyöjiä ja kohisevia koskia.
Retkikunta joutuikin heti otteluihin villien kanssa, jotka väijyivät sitä aina kun sen oli asetuttava yöleiriin. Virta oli tavallisesti kilometriä leveä ja leveämpikin, usein saari- ja särkkärivien keskeyttämä. Ison Ikondun kylän lähistöltä löydettiin valtainen vanha kanootti, halkeillut ja rapistunut; se tiivistettiin, laskettiin vesille ja varustettiin sairaalaksi. Isorokko ja punatauti riehui karavaanissa, ja joka päivä heitettiin pari kolme ruumista virtaan.
Kerran, kun pikku laivasto rauhallisesti lipui rantaa pitkin, kirahti muuan mies sairaalakanootista. Hän oli saanut rintaansa myrkytetyn nuolen, ja sitä seurasi tiheä nuolisade. Vaarallisesta rannasta etäännyttiin, ja sitte leiriydyttiin vanhalle markkinapaikalle. Telttien ympärille pystytettiin tavanmukaiset risuaidat, ja vakoojia asetettiin tiheikköön. Yhtäkkiä kuului pyssynlaukauksia, kirkunaa ja meteliä. Vartijat tulivat juoksujalkaa ilmottamaan: "Olkaa valmiita, ne tulevat!" Ja tuossa tuokiossa sateli vasamia ja heittokeihäitä vallitusta vastaan, ja villit tekivät hyökkäyksen, huikkaillen hurjia sotalaulujaan.
Villi-raukat! Mitä merkitsivät heidän nuolensa ja keihäänsä luoteja ja ruutia vastaan! Heidät torjuttiin, mutta he palasivat lisääntyneinä kerran toisensa jälkeen. Vasta kun taistelua oli kestänyt kaksi tuntia ja tuli hämärä, vetäytyivät he takaisin.
Uusien taistelujen jälkeen saapuivat Stanley ja Tipu Tip tiheään asutulle ja vihamieliselle seudulle virran vasemmalle rannalle, missä he taas joutuivat kahakkaan. Villit karkotettiin, ja he soutivat pitkäkäiselle saarelle, jonka rannoille sitoivat kanoottinsa naruilla seipäisiin. Seuraavana päivänä tulisivat he varmasti uudestaan.
Mutta sillä kertaa kohtasi heitä perinpohjainen pettymys. Sade solisi virralla, yö oli sysimusta, ja puhalsi navakka tuuli. Silloin souti Stanley saaren luo. Hiljaa ja varovasti liikkui hän veneellään pitkin korkeita metsäisiä rantoja. Hän leikkasi poikki jokaisen tapaamansa kanootin pidätysnuoran, ja ennen pitkää oli kolmekymmentäkuusi kanoottia ajelehtamassa virralla, ja niistä joutui suuri osa alempana vartioimaan asetettujen soutajien haltuun.
Villit, jotka olivat hytisten makailleet ruohomökeissään saarella, nolostuivat aika lailla, kun aamulla huomasivat, että omat kanootit olivat jättäneet heidät pulaan. Silloin souti heidän luokseen tulkki, esittäen valkoihoisen ehdot. He olivat salakavalasti karanneet hänen joukkonsa kimppuun, surmanneet neljä miestä ja haavottaneet kolmeatoista. Nyt piti heidän hankkia elintarpeita, ja sitte saisivat he maksun menettämistään kanooteista ja olla rauhassa.
Tällä tienoolla tarvittiinkin muutamien päivien levollista väliaikaa, sillä nyt oli Tipu Tip saanut kyllikseen eikä tahtonut enää edetä tuumaakaan sotaisella virralla. Hän päätti pyörtää takaisin mustine laumoineen. Stanley sai valituksi itselleen miehistön, josta monella oli vaimo ja lapset mukanaan. Koko joukkoon kuului sataviisikymmentä sielua. Ruokavaroja otettiin mukaan kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kanootit sidottiin yhteen parittain seipäillä, jotteivät kaatuisi. Koko laivastoon kuului kaksikymmentäkolme alusta.