Illan suussa saavutamme todellisen keitaan, ja siellä lepäämme mielellämme pari päivää. Siellä on satakunta kaivoa, siellä viljellään maata palmujen siimeksessä, siellä saa täysin henkäyksin nauttia mehevien ruohikkojen kosteata viileyttä. Keidas on kuin saarena aavikkomeressä, ja palmunrunkojen välitse näkee joka suunnalle keltaisen, tasaisen taivaanrannan, kuumentuneen, kuivan erämaan, sen rajattomat päiväpaisteiset lakeudet.
Jos nyt käännymme koillista kohti, niin on Fessan lähimpänä maana matkamme varrella. Se on taatelipalmun luvattu maa. Tämä hedelmäpuu esiintyy siellä niin runsaana, että dromedarejakin, hevosia ja koiria suureksi osaksi ruokitaan taateleilla. Itse maan kamarakin on suuresti muuttunut eikä ole niin karua ja lentohiekan tukehuttamaa kuin Libyan aavikolla. Täällä ja etäämpänä lännessä käy maisema vuorisemmaksi. Graniitti- ja hietakiviharjuja ja kukkuloita kohoaa siellä täällä auringon rapauttamina ja polttamina. Laajoilla someroylängöillä on nimenä "hammada". Ne ovat entisten hajalle rapautuneiden vuorten raunioita. Saharassa on nimittäin päivän ja yön lämpömäärän erotus hyvin suuri. Tummat, alastomat kalliot voivat kuumentua kuuteenkymmeneen asteeseen ja ylikin, kun aurinko niitä paahtelee. Öisin on säteily kirkkaaseen avaruuteen niin vilkasta, että lämpömäärä laskeutuu jäätymäpisteeseen. Alituisten lämmönvaihdosten johdosta laajenee ja kutistuu vuorilaji lakkaamatta, syntyy halkeamia, sirpaleita irtautuu ja putoo maahan. Kovimmat vuorilajit vastustavat kulutusta kauvimmin, ja sentähden nousevat ne kuin ihmeellisinä muureina ja torneina hävityksen keskeltä.
Jos vielä astahdamme länteen päin, niin tulemme tuaregien maahan. Sielläkin on edessämme vuoriseutuja ja "hammada", hieta-aavikkoja ja keitaita sekä soveliailla paikoilla oivallisia laitumia. Tuaregien pieni ja voimakas aavikkokansa on helposti tunnettavissa hunnusta, joka peittää kasvojen alaosan. Kaikki tuaregit käyttävät sellaista huntua, ja muita he sanovat "kärpässuiksi". He ovat vantteria, tummaihoisia; rotuun on sekaantunut neekeriverta kaikista niistä orjista, joita on ryöstetty Sudanista. He ovat yhtä kuivettuneita ja laihoja kuin heidän asumansa maan kamara, ja luonto pakottaa heidät paimentolaisiksi. Suuri, yksinkertainen ja autio on aavikko, suurta ja yksinkertaista on myöskin tuaregien elämä. Mutta kova taistelu olemassaolosta on terottanut heidän kaikki aistinsa. He ovat tarkkoja havainnontekijöitä, viisaita, ovelia ja kavalia. Heille ei ole olemassa mitään välimatkoja; he eivät tiedä, mitä väsymys on. Juoksijadromedareillaan kiitävät he halki puolen Saharaa ja ovat paikoillaan asuvien naapuriensa ja karavaanien vitsauksena. Rosvoretkillään suorittavat he uskomattomia matkoja lyhyessä ajassa. Heille ei ole suuri asia ratsastaa maansa sydämestä Sudaniin saalistamaan. Monilla keitailla ovat he tehneet elämän sietämättömäksi. Mitä hyödyttää viljellä peltoja ja hoitaa palmuja, kun tuaregit joka tapauksessa korjaavat sadon! Ranskalaisilla on ollut monia kuumia taisteluita tuaregien kanssa, ja vielä tänä päivänä on rautatie, jonka pitäisi kulkea heidän maansa kautta ja yhdistää Algier Timbuktuun, vain hurskaana toivomuksena. Ja tämä heimo, joka niin urheasti puolustaa vapauttansa muukalaisia vastaan, on lukumäärältään pienempi kuin esim. Tukholman väestö. Tuaregit eivät ole orjiksi syntyneitä. Täytyy ihailla heidän vapaudenhaluansa, heidän ylpeyttänsä ja uljuuttansa.
Aavikko on opettanut heille elämän vaikean taidon. Myöskin eläimet ja kasvit, joiden alueena on erämaa, ovat erityiseen tapaan varustettuja. Muutamat eläimet, esimerkiksi käärmeet ja sisiliskot, voivat elää ilman vettä. Dromedari kykenee työskentelemään useita päiviä juomatta. Kameelikurki juoksee pitkiä taipaleita tavottamaan vettä, ennen kuin on myöhäistä. Kasveilla on vahaiset juuret, jotta ne voisivat imeä itseensä mahdollisimman paljon kosteutta, ja useilla niistä on lehtien asemasta okia ja piikkejä haihtumisen vähentymiseksi. Monet niistä herättää henkiin yksi ainoa sade; ne kehittyvät valmiiksi muutamissa viikoissa ja kuolevat, kun pitkällinen pouta taas alkaa. Sitten ovat siemenet jäljellä kärsivällisesti odottelemassa seuraavaa sadetta. Jotkut aavikkokasvit näyttävät toivottomasti kuolleilta, kuivuneina, harmaina ja tomun kattamina. Mutta sateen tullessa ne kuitenkin työntävät vihreitä versoja.
"Vadi" on Saharassa jokaisen virranuoman nimenä. Ani harvoin virtaa sellaisen läpi puronen sateen jälkeen. Mutta tyhjissä uomissa on kasvullisuus runsaampi kuin muulloin, sillä siellä pysyy kosteus kauvemmin. Monet karavaanitiet seuraavat niitä myöskin, gasellit ja antilopit tapaavat niistä laitumensa.
Selittämättömän viehätyksen tuntein jättää europalainen Algierin ja suuntaa kulkunsa Saharaan. Välimeren rannikon ranskalaisissa kaupungeissa on hän elellyt jokseenkin kuin Europassa. Rautateitse on hän päässyt risteilemään Atlasin metsäisillä ylänteillä, missä kirkkaat purot lorisevat puiden lomitse. Hän jättää rautatiet ja metsät taaksensa ja huomaa vuoret yhä alastomammiksi, mitä kauvemmas hän tulee etelään. Hänen eteensä levittäytyy lopulta tasainen tai hiukan aaltoileva aavikko, ja hän tuntee Saharan tenhovoiman, joka vetää häntä yhä syvemmälle suureen hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen. Kaikki värit käyvät hillityiksi ja kellanharmaiksi kuin leijonan talja. Kaikki on keltaista ja harmaata, dromedaritkin, jotka kantavat häntä sekä hänen telttiänsä ja kapineitansa kaivolta kaivolle. Hän tietää tuskin, miksi hänestä on tämä kauniimpaa kuin Atlasin rinteiden metsät ja purot. Syynä ovat kai valtaiset välimatkat, etäisyydessä salaperäisenä häämöttävä taivaanranta, veripunaiset päivänlaskut, kaikkialla vallitseva ylhäinen ja hiljainen tunnelma, joka vaikuttaa, että tuskin rohkenee puhua ääneen. Aavikon loihtu on hänet kahlehtinut.
Tällä taipaleella, Algierista etelää kohti Saharan halki, matkusti vuosina 1880 ja 1881 suuri ranskalainen retkikunta eversti Flatterin johtamana. Siihen kuului satakunta miestä, joukossa seitsemän ranskalaista upseeria ja muutamia aliupseereita, ja sen varustuksia ja ruokavaroja kantamassa oli kolmesataa dromedaria. Hallitus oli lähettänyt retkikunnan tutkimaan tuaregien maata ja viitoittamaan soveliasta tolaa rautatielle, joka Saharan poikitse yhdistäisi pohjoiset ja eteläiset Ranskan siirtokunnat. Ensi kertaa ei eversti matkustanut Saharassa, ja hän tunsi hyvin tuaregit. Sentähden oli hän varuillaan. Kaikki näytti käyvän parhain päin. Ranskalaiset kartoittivat Saharasta alueita, missä europalainen ei ollut koskaan ennen päässyt etenemään. Ne suuret saksalaiset matkailijat, jotka olivat ristiin rastiin samoilleet Saharaa, Barth, Rholfs, Nachtigall, Schweinfurth, eivät olleet käyneet siellä. Vaarallisimmat seudut olivat jo jääneet taakse, eivätkä tuaregit olleet yrittäneetkään vastarintaa; jotkut päälliköt olivat osottautuneet ystävällisiksikin. Viimeisissä Ranskaan saapuneissa kirjeissä oli Flatter lausunut toivovansa, että hän pääsee enemmittä vaikeuksitta lopettamaan tehtävänsä ja etenemään Sudaniin asti.
Silloin tuli isku. Eräällä kaivolla hyökättiin äkkiä retkikunnan kimppuun, ja sankarillisen puolustautumisen jälkeen sortui se ylivoiman ahdistukseen. Useimmat ranskalaiset hakattiin maahan. Osa karavaania yritti pelastautua pikamarssilla pohjoiseen, mutta se tavotettiin ja tuhottiin. — Monet urheat ranskalaiset ovat saaneet saman kohtalon kuin Flatter taistelussa Saharan herruudesta.
Ratsastaen nopsilla kameeleilla Timbuktusta isossa kaaressa Sudanin, Libyan erämaan ja tuaregien maan halki joudumme lopulta Marokkoon, "Äärimäiseen länteen", kuten tätä itsenäistä sulttaanikuntaa Afrikassa nimitetään. Marokko on Afrikan levoton kolkka, niinkuin Balkanin niemimaa Europan, Mandshuria Aasian ja Meksiko Pohjois-Amerikan. Näyttää siltä kuin olisi Marokko tuomittu muuttumaan ranskalaiseksi alusmaaksi, ja lopuksi on Italia yksinkertaisimpiakin kunnian ja omistusoikeuden käsitteitä loukaten anastanut heikolta Turkilta Tripolin.
Marokon ja koko Pohjois-Afrikankin rannikolla tapaamme monia vanhoja tuttavia Pohjolasta — muuttolintuja, jotka talvehtivat täällä lenseässä ilmanalassa, ja niiden joukossa näemme mielihyväksemme herttaiset räystäspääskysemme.