Kymmenen päivän matkan jälkeen saavuttivat he "suuren veden", jossa Napo yhtyi Amatsoni-virtaan. Se sattui parhaillaan voimakkaasti tulvimaan, ja kun se on korkeimmillaan — kesä- ja heinäkuussa — on sen pinta kaksitoista metriä matalanveden yläpuolella. Alempana tasaantuu erotus yhä enemmän, sillä pohjoiset sivujoet tulevat päiväntasaajalta, missä sataa kaikkina vuodenaikoina, ja eteläiset tulvivat eri aikoina, riippuen niistä kaukana toisistaan sijaitsevista paikoista, missä niillä on lähteensä. Mutta ehtiäkseen Kordillerien juurelta suulle tarvitsee pääjoen tulvavesi kaksi kuukautta.
Espanjalaiset tunsivat joutuneensa äärettömälle järvelle. Missä ranta on alava, joutuu metsä penikulmien alalla veden valtaan, ja puut törröttävät vedessä. Silloin pakenevat villit eläimet turvallisemmille seuduille, ja jäljelle jää ainoastaan vesilintuja ja metsälintuja sekä sellaisia nelijalkaisia, jotka elävät koko ikänsä puissa. Nuo viisikymmentä miestä huomasivat, että nousuvesi ei milloinkaan ulottunut muutamille ranta-alueille. Ainoastaan niillä paikoin oli intiaaneilla majansa, kuten gummin kerääjillä vielä tänä päivänä.
Nousuveden taas aletessa nähtiin suunnattomia lohkareita lionnutta pehmeätä rantapengertä irtautuvan ja syöksyvän virtaan kannattaneensa jättiläispuiden painosta. Kelluvina saarina tempautui virran mukaan ryteikköä, juuria, multaa ja köynnöskasveja. Toisia ajautui matalikoille keskelle virtaa, toisia tarttui rantojen niemekkeihin, ja niitä vasten keräytyi uutta murrokkoa, kunnes kaikki sortui veden painosta ja keinui merta kohden. Täällä täytyi pitää silmät auki, sillä milloin hyvänsä saattoi törmätä pohjaantarttuneeseen puunrunkoon ja kellahtaa kumoon.
Syväntöjä oli myöskin, ja virran vauhti oli kolme neljännesmetriä sekunnissa. Ja usein oli hyötyä tuulesta. Metsän vaihtelevasta ulkomuodosta opittiin pian päättämään, missä sopi ja missä ei sopinut poiketa maihin. Missä lehtipuiden kuninkaalliset latvukset kohottivat aaltomaiset kaarensa palmujen yli, siellä tiesi tapaavansa kuivaa kamaraa. Mutta jos palmut kohottivat rehevän vehmaat viuhkansa yli matalamman lehtimetsän, tiedettiin rannan olevan tulvaveden peitossa.
Jos matka tuolla eksyttävällä virralla oli salavainoinen, niin uhkasivat espanjalaisia vielä suuremmassa määrin intiaanit, jotka tulivat meloen kanooteissaan ja ahdistivat aluksia myrkyllisillä nuolilla. Suoriutuakseen täytyi espanjalaisten karttaa rantoja niin paljon kuin mahdollista.
Toukokuun lopulla sivuuttivat he Rio Negron suun; pääjoki sai siinä valtaisen vedenlisän, sillä Rio Negro kerää virtansa Columbiasta, Venezuelasta ja Guyanasta sekä vesirikkailta Llanos-alueilta pohjoisesta. Tämä suuri haarajoki levenee viiteenkin penikulmaan asti siellä, missä on saaria sen vuolletta jakamassa.
Siellä pysähtyi Orellana useiksi viikoiksi ystävällisten intiaanien luo, joiden somat majat oli rakennettu puiden oksien alle. Alukset laitettiin hyvään kuntoon ja uusia ruokavaroja otettiin eväiksi: maissia, kanoja, kilpikonnia ja kaloja. Syötäviä kilpikonnia oli vilisemällä, ja intiaanit itse pyydystivät niitä ja keräilivät niiden munia. Ja kaloja oli yhtä runsaasti kuin monenlaisiakin — eikä ihmekään, kun Amatsoni-virran alueella elää kaksituhatta kalalajia.
Vähän sen jälkeen viilettivät espanjalaiset ohi Madeiran kahden ja puolen kilometrin levyisen suun; siinä tuli lisäys, joka ei ollut paljoakaan vähäisempi päävirran vesimäärää, sillä Madeiralla on lähteensä kaukana etelässä, tullen osaksi Perun ja Bolivian Kordillereilta, osaksi Brasilian ylämaasta.
Kuukauden toisensa jälkeen näki, minne vain katsoi, pelkkiä metsiä ja loputtomia vedenpintoja! Lämpö pysyy läpi vuoden samana; liiallinen ei se ole, harvoin nousten neljäänkymmeneen asteeseen, mutta ilman kosteus tekee sen painostavaksi ja näännyttäväksi. Ja kuitenkaan ei matka ollut yksitoikkoinen. Nojaillen mastoihin ja partaisiin tai veltosti liikutellen airoja voivat soturit ihailla delfiinien hyppyjä virrassa, alligaattorin nopeita nytkähdyksiä, kun se ajoi kaloja vedessä, tai lamantinin (eräs laji sireenieläimiä) kömpelöitä liikkeitä, kun se pureskeli ruohoa rantaäyräällä — suurena vaarana ankeriaan näköisille keuhkokaloille, joita oli sattunut nousemaan maalle. Kenties näkivät espanjalaiset toisinaan, kuinka intiaanit keveissä kanooteissa ahdistivat harppuuneilla lamantineja ja alligaattoreja, päästäkseen niiden lihaan käsiksi, ja ehkä pöyristytti matkamiehiä joskus Amatsoni-virran jättiläismäisten vesikäärmeiden näkeminen.
Ja virta vei heitä edelleen läpi loppumattoman aarniometsän, joka ulottuu Andien juurelta ja Madeiran lähteiltä Orinokon ja Amatsoni-virran suulle — tämän paksun, rehevän Selvas-maton, joka peittää koko Brasilian alankomaan kuohuvalla ylenpalttisella elollaan ja jota niin täydellisesti kostuttavat troopilliset sateet ja tulvivat virrat. Kaikki sade, mitä valuu Selvas-matolle ja Llanos-lakeuksille, hakee tiensä lukemattomien sivujokien kautta Amatsoni-virtaan ja juoksee mereen sen torvimaisesta suusta. Niin, virta metsineen on kuin suuri, villi, ehtymätön luonnon yltäkylläisyyden sarvi, jossa elämä versoo ja pulpahtelee — jossa mehuisa, tuotantovoimainen multa porehtii ja käypi — jossa vilisee eläimiä ja jossa on koppakuoriaisia ja perhosia lukuisammin kuin missään muualla maan päällä sekä verhottuina troopillisen alueen rehevimpään loistoon, — jossa ikivanhat puut huuhtoutuvat rannoilta virran vietäviksi, toisten maatuessa aarniometsän ummehtuneissa sokkeloissa — jossa maata alituiseen hedelmöittävät eläinten lanta ja raadot sekä kuolleet kasvit ja jossa alituiseen kasvaa uusia sukuja luonnon ehtymättömän valtakunnan haudoista.