Ja he kulkivat edelleen, virran päättymättä. Espanjalaiset nousivat maihin hankkiakseen elintarpeita. Retkeilyillään näkivät he suojaisissa, auringolle avautuvissa rantajärvissä veden pinnalla kellumassa kaikista kukkasista uljaimman, Victoria regian, joka kuuluu lumpeiden heimoon. Sen lehdet olivat kaksi metriä läpimitaten, ja kukat enemmän kuin kolmanneksen metriä. Kukka avautui ainoastaan kahtena iltana ja oli ensimäisenä valkoinen ja toisena purppuranpunainen. Kahden mahtavan sivujoen, Xingun ja Tapajozin, suun välisellä taipaleella näkivät espanjalaiset suurten heinäaavikkojen ulottuvan joelle asti. Hädin tuskin pelastuivat he pohjoisella rannalla ihmissyöjiltä. Ystävällisten intiaanien varoittamina olivat he varuillaan prorocalta, arvotukselliselta vesivyöryltä, joka on yhteydessä vuoroveden kanssa ja kahdesti kuussa syöksyy mereltä ylös virtaan, tuhoten tieltään kaikki. Ja niin saapuivat he viimein Amatsoni-joen pohjoiselle suuhaaralle.
Siinä varusti Orellana laivansa kannella ja lähti purjehtimaan avomerelle. Mutta vielä rannan kadottua näkyvistä purjehti hän savenkeltaisessa suolattomassa vedessä, ja vasta kaukana pohjoisessa saavutti hän sinisenvihreän meriveden. Sillä vielä viisikymmentä penikulmaa jokisuun ulkopuolella kelluu suolaton jokivesi suolaisen meren pinnalla.
Orellana oli viidessä kuukaudessa kulkenut neljäsataa penikulmaa pitkän taipaleen virran viidestäsadasta penikulmasta, kun hän nyt vihdoin kääntyi pohjoiseen pitkin Guyanan ja Venezuelan rannikkoa, pyrkiäkseen Länsi-Intiaan. Joulun aikaan laski hän ankkurinsa San Domingon rannikolle, ja hänen suurtyönsä oli suoritettu loppuun. Monet tutkimusmatkailijat — kuten ruotsalainen Erland Nordenskiöld, koillisväylän löytäjän poika — ovat vielä nykyvuosina tutkineet ennenkulkemattomia seutuja Etelä-Amerikassa ja kuvailleet sivistyneelle maailmalle sen intiaaniheimojen erikoista elämää.
18. Tyynenmeren saaria.
Etelää kohti kapenee Etelä-Amerika kapenemistaan, kunnes sen äärimäisenä ulkoilemana pistäytyy Eteläiseen Jäämereen Tulimaa. Sen erottaa mannermaasta salmi, joka on saanut säikkymättömän Magellanin nimen. Sen sisämaan aarniometsässä kasvaa talvivihreitä pyökkejä, ja siellä vallitsivat muinoin rajottamattomasti ona-heimon vaskenkarvaiset intiaanit. Niinkuin heidän veljiensä kaikkialla uudessa maailmassa täytyy heidänkin syrjäytyä valkoihoisten tieltä, ja he ovat tuomitut häviämään. He ovat olleet vain vieraina Tulimaan rannikoilla, ja heidän aikansa on ummessa. Heidän lukumääränsä on kutistunut vähiin. Mutta vielä tänä päivänä ovat he säilyttäneet heimon hyvät ominaisuudet; he ovat vahvarakenteisia, sotaisia ja rohkeita, he elävät sotajalalla ja kostosuhteissa naapureihinsa ja virittävät leirinuotionsa milloin metsään, milloin sisäjärven rannalle tai merenrannikolle.
Monet purjehtijat ovat päättäneet maallisen uransa Magellanin salmessa. Tämä kulkuväylä on vaarallinen ja huonossa huudossa rajuista tuulistaan, jotka äkkiä tuiskahtelevat salmen kohtisuorilta partailta alas. Turvallisempaa on pysytellä avoimella merellä ja kiertää Tulimaan saarten eteläpuolitse. Siellä Atlantin ja Tyynenmeren hyrskeet jumisuttavat yhteistä pauhuansa Kap Hornin äkkijyrkkiä kallioita vasten.
Kuka kuuntelee merten laulua, kuka katselee kuninkaallisen halveksivasti alas hyökyihin, kuka kummeksii, minkätähden hyrskeet ovat tuossa vuosituhansien ajan jyskytelleet portteja, jotka eivät koskaan avaudu? Mikä on tuo liitelijä, joka nytkin parhaillaan leijuu levitetyin siivin Kap Hornin yllä? Ei muu kuin albatrossi, isoin kaikista myrskylinnuista, rohkein ja väsymättömin kaikista ilmakehän siivekkäistä asujamista.
Se on joutsenen kokoinen, mutta kaula on lyhyt ja paksu, iso pää päättyy voimakkaaseen heleänkellertävään nokkaan, ja koko lintu on kauttaaltaan valkoinen, ainoastaan siipisulkiinsa on se saanut mustaa. Ne siivet kuuluvat luomakunnan ihmeisiin. Kun se käärii ne kokoon, kietoutuvat ne ruumiin ympärille ja näyttävät katoavan. Mutta kun se levittää ne, on kärkien väliä neljä metriä. Ne ovat pitkät ja kapeat, ohuet ja hienomuotoiset kuin säilänterät. Se käyttelee niitä hämmästyttävän varmasti ja on lennossa kestävämpi ja voimakkaampi kuin kaikki muut linnut. Mikään lintu ei lennä kauniimmin ja ylväämmin kuin albatrossi. Purjehtijan tavoin asettaa se siipensä tiukkaan vedetyin jaluksin ja risteilee viuhuvaa vauhtia ylös vastatuuleen. Tunnin toisensa jälkeen tarkatessaan sitä ankarimmassa myrskyssä tulee havainneeksi, että se ainoastaan joka seitsemäs minuutti tuskin huomattavasti liikahuttaa siipiänsä, mutta muuten pitää ne aivan alallaan. Tämä salaperäinen taito johtuu siitä tavasta, jolla se pitää siipiänsä pingotettuina, ja siitä kallistuksesta, jonka se antaa verrattomille "yksitasoilleen" rutiiniin ja tuulen suhteen. Ilmavirta hoitaa kaiken muun: kohoamisen ylös ilmaan ja etenemisen myötä- tai vastatuuleen. Tahtoessaan nousta merenpinnalta levittää se siipensä, kääntyy päin tuulta ja antaa sen kohottaa itsensä ylös. Sitte lipuu se soreissa kaarissa ja käänteissä tuulen näkymättömiä mäkiä ylös.
Albatrossin merkillisin piirre on kuitenkin sen rajaton vapaus. Se ei siedä mannerta ja pesii yksinäisillä saarilla; se kykenee hädin liikkumaan maalla, ja kävelemään pakotettuna taapertaa se huojuen ja kömpelösti kuin joutsen. Maan tomun kanssa tulee se kosketukseen ainoastaan pesällä, jossa naaras hautoo ainokaista munaansa valkoinen pää siiven alle kätkettynä. Muulloin ei albatrossi poikkea maihin. Elatuksensa pyytää se merestä, ja kolme neljäsosaa elämästään se viettää ilmassa. Siellä leijailee se yltympäri mereltä merelle, seuraten samaa laivaa viikkokaudenkin ilman lepoa tai unta. Atlantilla on se kuitenkin harvinaisempi kuin Tyynellämerellä, ja se karttaa päiväntasaajavyöhykkeen lämpöä.
Paljon ihmeellistä nähtävää on sen katseltavana ilmateiltään. Se näkee kaiken hyörinän isojen purjelaivain kannella ja oudoksuu mustien pilvien pöllyämistä höyrylaivojen savutorvista. Se tarkkailee kuuden metrin mittaisten merinorsujen kömpelöitä liikkeitä Etelä-Georgian saarten rantasomerolla Kap Hornin itäpuolella ja valasparvien karkeloa ulapan sylissä. Useasti seuraa se huomaavaisin katsein ihmisten taistelua näiden merijättiläisten kanssa, jolloin rohkeat pyyntimiehet alituiseen panevat henkensä mitä suurimpaan vaaraan ja kokonainen venekuntakin voi kerrallaan syöksyä tuhoon. Se kokee suurten valtamerten majesteetillisia säävaihdoksia ja näkee mitä suuremmoisimpia maisemia siroteltuina valtaisten ulappain mittaamattomille lakeuksille.