Pilkkosen pimeä ei toki ole aina. Paitsi tähtiä, jotka selkeässä ilmassa ja purevassa pakkasessa loistavat kirkkaammin kuin parempiosaisissa maissa, täyttää kuu tehtävänsä. Mutta sen kumotus tekee jääerämaan vielä kolkommaksi ja jylhemmäksi kuin muutoin. Pimeässä ei ainakaan näe, kuinka autiota on joka taholla. Kuu siirtää pimeyden esiripun syrjään, ja sen paisteessa kohoavat yhteen sulloutuneet ja kiinnijäätyneet jäälohkareet kuin valkoisina aaveina yössä.
Se, joka ensi kertaa talvehtii kaukaisessa Pohjolassa, huomaa napaseudunkin yössä ihmeellistä viehätystä. Häntä hämmästyttää kylmän pimeyden syvä hiljaisuus, lumimyrskyn puuskuileva, valittava ulvonta sekä lamauttava yksinäisyys ja kaiken elämän puuttuminen. Ei mikään kuitenkaan herätä hänen ihmettelyään ja ihastustaan suuremmassa määrin kuin revontulet. Meidän maassamme näkee niitä myöskin usein talvisin. Tiedetään kyllä, että maan magneettiset ja sähköiset voimat tuolloin tällöin verhoavat melkeinpä koko maapallon kirkkaaseen valovaippaan, mutta silti on tämä ilmiö pysynyt arvotuksellisena. Vanhat viikingit uskoivat revontulten kielujen levittäessä loimuansa yli Pohjolan, että silloin valkyriat ratsastivat hopeahohtoisilla hevosillaan sotaretkelle Valhallasta.
Tavallisesti ovat revontulet epävakaisia. Ne leimahtavat äkkiä loistoon, vipajavat tuokion taivaalla, vaalenevat ja häipyvät. Pysyväisimpiä ovat ne kaarimaiset revontulet, jotka toisinaan ulottavat maidonvalkeat holvinsa korkealle yli taivaanrannan. Väliin on kaaresta ainoastaan toinen puolisko näkyvissä ja kohoaa valopatsaana kohti korkeutta. Toisella kertaa revontulet esiintyvät liekkeinä ja säteinä, alhaalta punaisina ja ylhäältä vihreinä sekä nopeasti syöksähtelevinä yli taivaan. Edempänä pohjoisessa on hohde kellertävämpää. Jos sädesarjoja näyttää suuntautuvan samaan pisteeseen, niin puhutaan revontulten "kruunusta". Komeat värit vaihtelevat nopeasti tässä sädekimpussa, joka kruunaa maapallon laen, mutta vain ani harvoin on valo yhtä voimakas kuin täysikuun. Tenhoisin on kuitenkin hohde, kun se poimutettujen esirippujen muotoisena näyttää laskeutuvan kohtisuoraan alas taivaasta ja on aaltomaisessa liikkeessä, niinkuin tuulessa liehuen.
Jään kammitsoimiin laivoihin jääneiden englantilaisten silmissä olivat revontulten hohtavat kielut menettäneet viehätysvoimansa. Lopen laihtuneina ja tylsistyneinä, tympeytyneinä pilaantuneihin ruokavaroihin, kolmen vuoden odotuksen kiduttamina makasivat he kojuissaan ja kuuntelivat kellon sekuntien tikitystä. Ainoa, millä oli heille mitään arvoa, oli ajan kuluminen. Ainoina tapauksina heidän yksitoikkoisessa olemassaolossaan olivat silloin tällöin kuoleman kyläilyt. Kirvesmiehillä oli täysi työ, ja kapteeni Crozier oppi hautausvirret ulkoa. Yhdeksän upseeria ja yksitoista merimiestä kuoli kahtena viimeisenä talvena, useimmat epäilemättä kolmannen talven kuluessa. Se tiedetään pienestä paperilapusta, joka oli hyvin sinetittynä pantu kiviröykkiöön rannikolle ja löytyi yksitoista vuotta sen jälkeen.
Yön kuukaudet lähenivät loppuaan. Punainen viiru syttyi taas etelässä ja kirkastui vähitellen. Hämärä astui pimeyden jälkiä, ja vihdoin säihkyivät ensimäiset auringon säteet taivaanrannalla. Silloin heräsi miesten toivo viimeisen kerran. Gangeksen rannalla eivät ole bramiinit milloinkaan tervehtineet aurinkoa suuremmalla ihastuksella.
Kapteeni Crozier puhuu väelleen. Ne, jotka tunsivat hänet henkilökohtaisesti, uskovat hänen pysyneen toivehikkaana loppuun asti ja elvyttäneen rohkeutta muissakin. Nyt sanoi hän heille, että oli kysymys elämästä ja kuolemasta kullekin, ja että hän odotti joka miehen tekevän velvollisuutensa. Vielä oli sataviisi miestä jäljellä, mutta useat heistä olivat luultavasti sairaita tai kuolevia, kaikki menehdyksissään. Karttuvan päivänvalon mukana lisääntyi kuitenkin mahdollisuus ja halu työhön. Monta rekeä laitettiin kuntoon, raskaita ja jyhkeätekoisia, mutta lujia. Kolme valaanpyyntivenettä, jotka olivat olleet parin vuoden ajan kiinnijäätyneinä taaveteillaan, irrotettiin ja laskettiin alas jäälle. Varastohuoneista kerättiin vielä mitä parasta oli jäljellä, ja veneiden ympärille kohosi korkeat kasat ruokavaroja. Yhä jännittyneemmin mielin nähtiin auringon viipyvän päivä päivältä pitempään näköpiirissä.
Kun kaikki mukaan aiottu oli saatu jäälle, sullottiin varastot, teltit, tieteelliset kojeet, pyssyt ja ampumavarat sekä muut tarpeet rekiin. Nuo kolme valaanpyyntivenettä köytettiin nuorilla kukin rekensä päälle. Sairaita varten oli erityinen reki varustettu patjoilla. Näitä kaikkia puuhattaessa pitenivät päivät, ja lopulta eivät miehet voineet vastustaa lähtöhaluaan. Liian aikainen liikkeellelähtö ratkaisi heidän kohtalonsa. Eivät otukset eivätkä eskimot tule niin kauvas pohjoiseen ennen kuin myöhempään kesällä. Ja täyteen sälytetyin kelkoin saattoivat ruokavarat riittää ainoastaan neljäkymmentä päivää.
Lähtöpäivän aattona tarkastaa kukin vielä viimeiseen kertaan omaisuutensa. Onhan jokaisella kotimuistoja, lahjoja äideiltä, puolisoilta tai sisarilta, joista ei henno luopua. Raamatun — viimeisen toivon — ja kellon, joka ilmottaa vitkallisen ajan kulun, pitää jokainen noista koetelluista meriurhoista taskussaan. Upseerit menevät viimeisen kerran autioihin hytteihinsä katsomaan, ettei mitään sellaista ole unohtunut, jolla on jotakin merkitystä. Mutta kun he jättivät laivat, jäi kuitenkin vielä suuret määrät tavaroita, kirjoja ja papereita, työkaluja ja laatikoita, pieluksia ja vaatteita sikin sokin hytteihin, käytäviin ja upseerien asuntoihin. Siellä näytti samanlaiselta kuin talossa, joka hyljätään tulvan tähden, ehtien pelastaa vain välttämättömimmät tarpeet.
Huhtikuun 22. p:nä 1848 kuuluu lähtömerkki, ja liian raskaiksi sälytetyt reet narisevat toivottoman hitaasti ja nykäisyin yli lumipeittoisen ryhmyjään. Kirveet, rautakanget ja lapiot ovat herkeämättömässä työssä, raivaten pois teräviä särmiä ja pidättäviä lohkareita. Matkaa Kuningas Williamin saarelle on vain puolenkolmatta penikulmaa, ja se vaatii kuitenkin kolme päivää. Liian hitaasti painuvat "Erebuksen" ja "Terrorin" mastot ja rungot, mutta häviävät kuitenkin viimein näkyvistä.
Nyt oivalsi Crozier, että tähän tapaan ei voitu jatkaa. Koko kuormasto tarkastettiin uudelleen, ja hyljättiin kaikki, mitä ilman tultiin toimeen. Eräs apuretkikunta löysi siltä paikalta suuret joukot tavaroita, univormun osia, messinkinappeja, metalliesineitä ja sen sellaista, mitä varmaankin oli pidetty soveliaana vaihtokauppaan eskimoitten ja intiaanien kanssa. Ainoastaan ruoka- ja ampumavaroja ei jätetty; kun edelliset loppuisivat, olisi jälkimäisistä saatavana ainoa pelastus.