Kaksikymmentäkahdeksan miestä ja kaksikymmentäkolme koiraa lähti matkalle kuuden päivän kuluttua, jolloin kaikki lähtövarustukset olivat valmiita. Jääluotsi oli mennyt edeltäkäsin ja viitottanut parhaan tolan jään yli pienillä mustilla lipuilla. Kuljettiin yöllä ja levähdettiin keskiyön aikana "päivällistä" syöden — sillähän ei ollut väliä, kun kerran aurinko paistoi vuorokauden läpeensä! Reet olivat raskaita ja imeytyivät kiinni nuoskeaan lumeen. Samottiin senvuoksi sama taival moneen kertaan, jotta saatiin koko varasto mukaan vähin erin. Ehtimiseen sattui keskeytyksiä ja pysähdyksiä, kun leveät halkeamat ja avoimet vesikourut katkaisivat tien. Niiden yli oli mentävä jäälautoilla. Jokaisen railon äärelle muodostui siten lauttauspaikka, josta reki toisensa jälkeen sauvottiin yli.
Usein marssivat miehet sulausvedessä polviaan myöten. Auringon kilotuksessa tuntui tukahduttavan lämpimältä, he kävelivät paitahihasillaan ja höyrysivät hiestä, taistellessaan pelastuksestaan. Koirat laahasivat pienempiä rekiä, ja niitä elätettiin säilykelihalla, jollei ollut riistaa saatavissa.
Sitte kun he olivat orjien tavoin uurastaneet viikon, huomasi De Long, että jääkenttä oli kulkeutunut kolme sen vertaa luoteiseen kuin vaeltajat olivat edenneet etelään. Vaikka he kulkivat minkä jaksoivat etelää kohti, ajautuivat he siten yhä loitomma päämäärästään. De Long ilmotti ainoastaan kahdelle upseerille tämän surullisen havainnon, joka olisi miehistöön vaikuttanut lamauttavasti.
Jatkettiin kuitenkin matkaa, sitten kun oli purettu taipaleelle yhtä ja toista tavaraa, sillä nyt oli ennen kaikkea pyrittävä avovedelle.
Heinäkuun keskivaiheilla valkenivat toiveet. Pari hylettä, yksi mursu ja jääkarhu tapettiin, ja kaikki olivat hyvillään tuoreesta lihasta ja koirat saadessaan luita jyrsiäkseen. Parasta oli kuitenkin se, että lounaassa tuli näkyviin saari. Lukemattomien vastusten jälkeen ja paksun sumun läpi pääsivät he vihdoin saarelle, jolle annettiin Bennettin nimi. Lippu nostettiin tankoon, ja kolminkertainen eläköön kohotettiin löydön kunniaksi.
Bennettin saarella levättiin useita päiviä. Kun edempänä voitiin jatkaa matkaa veneillä, tehtiin uusi yleinen tavarain katsastus. Aluksi oli aikomus ottaa reet mukaan, mutta ne hyljättiin pian. Koirat olivat myös tarpeetonta painolastia, ja niin katkeraa kuin se miehistä olikin, ampuivat he kuitenkin yksitoista huonointa. Kaksitoista otettiin veneisiin mukaan, mutta ne kammosivat merimatkaa ja pitivät parempana hypätä jääkentille, häviten toinen toisensa jälkeen. Ainoastaan kaksi pysyi uskollisina, seuraten isäntiään märällä ja kuivalla.
Saarelta lähdettäessä jaettiin päällystö ja miehistö, ruokavarat ja varustukset kolmeen veneeseen. Kapteenin vene oli kuusi metriä pitkä sekä varustettu mastolla, purjeilla ja airoilla. Siihen mahtui neljätoista miestä, niiden joukossa tohtori Ambler, fyysikko Collins, matruusit Nindemann, Noros ja Erikson sekä kiinalainen ja toinen intiaani. Melville sai johtoonsa toisen veneen, jossa oli tilaa yhdelletoista miehelle. Luutnantti Chipp, etevä merimies, oli päällikkönä kolmannessa veneessä, pienimmässä; siihen mahtui ainoastaan kahdeksan miestä. Kaikille annettiin käsky pysytellä koossa.
Nyt joutui matka nopeammin; miehet saivat levätyksi veneissä, joita tuuli kuljetti eteenpäin. Muuan vastoinkäyminen kohtasi heitä, kun he taas kymmeneksi päiväksi sulkeutuivat jäihin; mutta he pääsivät irti ja laskivat maihin Fadjejevin saarelle, joka kuuluu Uuden Siperian saariryhmään. Rannalla oli joukottain ajopuita; muutamat mökit ja työkalut olivat muistoina ihmisten käynneistä. Sitte he seurasivat Kattilasaaren etelärantaa milloin purjein, milloin airoin. Syyskuun 10. p:nä poikkesivat he Semenov-saarelle, joka oli kahta vuotta aikaisemmin näkynyt "Vegaan". Siellä ammuttiin poro, ja miehet saivat kelpo ateriaksi tuoretta lihaa.
De Long tahtoi pysähtyä saarelle moniaaksi päiväksi, jotta levättäisiin kunnollisesti, ennen kuin lähdettäisiin ulapalle. Valitettavasti mukautui hän Melvillen lähtökiireeseen, vaikka taivas ja tuuli ennustivat ankaraa säätä. Lenan suistomaa, läheisin osa Siperian mannermaan rannikkoa, oli kahdenkymmenen penikulman päässä. Yön lähetessä yltyi tuuli myrskyksi, meri aallehti ankarasti, pimeässä taisteli väki hengestään, likomärkinä ja jäykistynein jäsenin. Veneet hajaantuivat, koko seuraava päivä ja yö kului ainaisessa kamppailussa. Kun Melvillen vene viimein pääsi Lenan suistomaan itäiselle niemekkeelle, olivat sen miehet, istuneet yhteen sulloutuneina satakahdeksan tuntia. Parin päivän kuluttua tapasivat he kalastajia, jotka näyttivät heille tien Buluniin, läheisimpään Lenan varrella sijaitsevaan kylään. Chippin veneestä ei vieläkään tiedetä mitään; pidetään varmana, että sen peri meri.
De Long suoriutui aluksi hyvin. Tosin menetti hän ensimäisenä yönä sekä maston että purjeet, mutta hänellä oli kolme paria airoja. Syyskuun 13. p:n aamuna hän ei enää nähnyt toisia veneitä. Seuraavana päivänä tuli maa näkyviin. Rannikko oli laakea, ja vastamuodostunut jää esti maihinnousun. Kahta päivää myöhemmin olivat miehet puolikuolleina kylmästä ja suolaisesta vedestä; he soutivat niin lähelle rantaa kuin pääsivät ja vetivät sitte venettä, kunnes eivät kyenneet pitemmälle. Seuraavana päivänä he kantoivat kaikki tavaransa maalle, ja heidän täytyi siten kahlata monta sataa metriä pitkälle ulottuvaa matalaa pohjaa.