Hitaasti joutuisi matka, sen käsitti siitä, että "Jeannetten" tavarat olivat olleet taipaleella kolme vuotta. Mutta silloin saisi nähdä maapallosta seutuja, missä ei kukaan ollut ennen käynyt, ja tarjoutuisi hyviä tilaisuuksia tutkia meren syvyyttä, säätä ja tuulia. Juuri sen pisteen saavuttamista, jota sanotaan pohjoisnavaksi, piti Nansen vähempiarvoisena seikkana.
Niiden monien joukosta, jotka pyrkivät mukaan, valitsi hän kaksitoista parasta. Laivalle annettiin nimeksi "Fram", ja kapteenina oli Sverdrup. Hän oli ollut ennen Nansenin mukana seikkailemassa, silloin, kun he samosivat Grönlannin sisämaajään yli rannasta rantaan. Ruokavaroja heillä oli viideksi vuodeksi, ja he olivat mitä parhaimmin varustettuja.
Ensin piti päästä Uuden Siperian saarille. Sinne oli "Vega" osottanut tien, ja "Framin" tarvitsi vain seurata sen tolaa. Heti näiden saarten länsipuolelta suunnattiin kulku pohjoista kohti; pian oli laiva jäiden puristuksessa, ja aivan kauniisti kohosi se jään pinnalle, saamatta pienintäkään vuotoa. Sikäli kävi kaikki Nansenin laskelmien mukaan, ja ne kokeneet napamatkailijat, jotka olivat vakuuttaneet koko suunnitelmaa järjettömäksi, saivat sittemmin tunnustaa, että heidän viisautensa oli ollut riittämätön.
"Fram" ajautui, aivan kuten Nansen oli ennustanut, luoteiseen ja kulki yli suunnattomien merensyvyyksien, missä kahdentuhannen metrin naru ei tavannut pohjaa. Joulu vietettiin pohjoismaalaisella juhlimisella; kun kahdeksaskymmenes leveysaste sivuutettiin, pidettiin iloiset kekkerit, mutta suurinta riemua herätti kuitenkin auringon paluu helmikuun 20. p:nä.
Kevät ja kesä kuluivat ilman merkittäviä tapauksia. Jo kauvan oli Nansen hautonut rohkeata suunnitelmaa. Hän aikoi koiranreillä tunkeutua niin pitkälle pohjoiseen kuin mahdollista ja kääntyä sitten etelään, Frans Josefin maahan. "Fram" saisi sillaikaa jatkaa ajelehtamistansa, ja laivalla tehtäisiin tavalliset havainnot. Ainoastaan yksi mies seuraisi häntä. Hän oli valinnut luutnantti Johansenin. Vasta marraskuussa 1894 puhui hän tämän kanssa. Oli kysymys elämästä ja kuolemasta; Johansen saisi pari päivää ajatusaikaa ennen vastauksen antamista. Mutta hetkeäkään miettimättä vastasi tämä myöntävästi. "Siinä tapauksessa alotamme valmistukset aamulla", sanoi Nansen..
Siihen meni koko talvi. He laittoivat kaksi yhden miehen kajakkia, jonkun verran isompia ja vähemmän vaapperia kuin eskimot käyttävät kalastusmatkoilla tai hylkeenpyynnissä. Kehykset liistoista sommiteltuina ja purjekankaalla päällystettyinä painoivat nämä palkoveneet ainoastaan kahdeksantoista kiloa. Ne olivat umpikantisia, ja kun soutaja oli asettunut istuinsijalleen keskelle ja tiivistänyt tarkoin ympäriltänsä, saivat aallot roiskua sekä hänen että kajakin yli, tuottamatta mitään haittaa.
Koiranreet, valjaat, kahden hengen makuusäkki, sukset, sauvat, ruokavarat, öljyuuni, — kaikki laitettiin valmiiksi. Kaksi kertaa lähtivät Nansen ja Johansen pohjoiseen, mutta kääntyivät takaisin. Toisella kerralla oli reki mennyt rikki, toisella oli kuormasto ollut liian raskas. Maaliskuun 14. p:nä lähtivät he "Framilta" viimeisen kerran ja suuntasivat matkansa pohjoiseen. Heillä oli kolme rekeä ja kaksikymmentäkahdeksan koiraa. Itse he hiihtivät, pitäen silmällä valjakkojaan. Aluksi oli jää tasaista, ja matka kului nopeasti. Sitten se kävi ryhmyiseksi ja epätasaiseksi, ja kulku oli vitkallista. Milloin mikin reki tarttui kiinni.
Parin päivämatkan jälkeen oli heillä neljäkymmentäkolme astetta kylmää, ja pienessä silkkiteltissä tuntui viileältä. He voivat kävellä yhdeksän tuntia, ja jään ollessa tasaista näyttivät nuo loppumattomat valkoiset lakeudet saattavan ulottua aina navalle saakka. Niin kauvan kuin he olivat liikkeellä, eivät he tunteneet pakkasta, mutta haihtuminen jäätyi vaatteisiin, ja he kulkivat jääpanssareissa, jotka natisivat joka askeleella. Puukovat hihat kalvoivat Nansenin ranteet verille, ja haavat eivät parantuneet ennen kuin myöhään kesällä.
Leiripaikaksi valittiin aina joku suojainen jään notkelma. Johansen hoitaa koiria ja antaa niille ruokaa. Nansen pystyttää teltin ja täyttää padan jäällä. Illallishetki on heille hauskin koko päivästä, silloin he ainakin lämpenevät sisällisesti. Sitte rientävät he makuusäkkiin. Siellä sulaa jää heidän vaatteistaan, ja he makaavat kuin kylmissä kääreissä koko yön. He uneksivat reistä ja koiravaljakoista, ja unessaan huudahtelee Johansen: "Kiirehtikää, senkin rakit, sivaan — ei, nyt menee päin honkia."
Kovin usein on jää epäsuotuisaa, reet tarttuvat kiinni, niitä täytyy kantaa ja työntää töyryjen ja railojen yli. Molemmat matkailijat pinnistävät yhä pohjoista kohti, yksi leveysaste on voitettu. Väsyttävää on kulkea ja laahustaa tällä tavoin. Toisinaan ovat he niin näännyksissä, että he melkein nukkuvat hiihtäessään, koirien hiljaa sipsutellessa heidän vierellään. Koiratkin uupuvat punnerrukseen. Pari on teurastettava. Ne palotellaan ja jaetaan kumppanien kesken, joista jotkut kuitenkin kieltäytyvät syömästä sellaista ruokaa.