Kun jää yhä huononi ja kylmä valkoinen aavikko näytti yhtämittaiselta kiviröykkiöltä niin kauvas kuin silmä kantoi pohjoiseen päin, päätti Nansen kääntyä takaisin. Mahdoton oli enää tavata "Framia". Monet tuiskut olivat lakaisseet umpeen kaikki jäljet. Ei auttanut muu kuin suunnata kulkunsa sitä saariryhmää kohti, jota nimitetään Frans Josefin maaksi. Tosin oli sinne seitsemänkymmentä penikulmaa, ja ruokavarat olivat loppumaisillaan. Mutta kun tulisi oikein kevät, tavattaisiin kai riistaa, ja miesten kahta pyssyä varten oli varattu 180 luotipatruunaa ja 150 haulipanosta. Koirien laita oli pahempi; niiden olo oli todellista koiranelämää tuolla Pohjolan perukoilla. Voimakkaammat saisivat vähin erin syödä heikommat. Niinpä kääntyivät vaeltajat takaisin ja tekivät pitkiä päivämatkoja mukiinmenevää jäätä myöten.
Toukokuun alussa oli ainoastaan kuusitoista koiraa jäljellä. Nyt teki pitkä kesäpäivä tuloaan napamerelle, ja kun oli vain yksitoista astetta kylmää, puhkuivat Nansen ja Johansen lämpimissään. Mutta jää oli viheliäistä. Alinomaa täytyi heidän retustaa rekiä yli syvien railojen ja korkeiden jääröykkiöiden, joita oli puristus läjännyt. Uuvuttavien ponnistustensa jälkeen hoipertelivat he suksilla eteenpäin. Koirille kävi eteneminen yhä raskaammaksi, mitä vähemmän niitä jäi jäljelle, mutta ruokavarat vähenivät myöskin.
Kesäkuu saapuu. Jäälokkien kirkuna vihloo ilmaa. Miehet pysähtyvät viikoksi leirille laittamaan kajakkinsa merikuntoon. Heillä on vielä leipää hyvinkin kuukaudeksi. Ainoastaan kuusi koiraa on hengissä. Kun on enää kolme jäljellä, täytyy heidän itse valjastautua rekien eteen.
Laskien kajakkinsa suureen pitkään avantoon ja kiinnittäen nämä yhteen suksilla, meloivat he jään reunaa pitkin. Toisella puolella ampuivat he kaksi hyljettä ja kolme jääkarhua, saaden siten lihaa pitkäksi aikaa. Viimeiset kaksi koiraakin saivat syödä itsensä kylläisiksi.
Vihdoin näkyi kaivattu maa etelässä, ja he riensivät sitä kohden. Kerran piti heidän mennä kajakilla railon yli. Nansen piti kiinni jään reunasta, kun kuuli Johansenin huutavan: "Ota pyssy!" Nansen kääntyi katsomaan ja näki ison karhun, joka oli lyönyt kumoon Johansenin ja seisoi nuuskimassa häntä. Nansenin piti siepata pyssy,. mutta samassa luisui kajakki loitomma, ja kun hän veti sitä takaisin, kuuli hän Johansenin huutavan aivan tyynesti: "Nyt saatkin kiirehtiä, muutoin on myöhäistä!" Viimein ulettui hän pyssyyn, ja karhu sai surmanlaukauksen.
Viisi kuukautta olivat he laahustaneet jäätä pitkin, kun elokuun alussa saapuivat jäänreunalle ja näkivät avovettä saarten luona. Nyt alkaisi merimatka, ja heidän täytyi erota kahdesta viimeisestä koirastaan. Se oli katkera hetki. Nansen otti Johansenin koiran ja Johansen Nansenin, ja pari luotia oli niiden uskollisuuden palkkana.
Matka jatkui helpommin ja nopeammin, kajakit olivat yhteen sidotut, niissä oli masto ja purje, ja ne pyyhälsivät ohi tuntemattomien saarten. Ankara aallokko pakotti heidät nousemaan maihin eräälle saarelle. Heidän parhaillaan vetäessään kajakkeja ylös tuli valkoinen mesikämmen juosta lönköttäen, vainusi heidät ja alkoi nuuskia heidän jälkiään. Kovin typeriä ovat nuo karhut, mutta nehän eivät ymmärrä paremmin. Matkailijoillemme merkitsi kontion vierailu ruokavaroja pitkäksi aikaa.
Nansen ja hänen matkatoverinsa tarkastelivat uutta valtakuntaansa, samosivat saaren sisäosaan ja palasivat sitte jääkarhupäivälliselleen, joka lisäsi hyvää vointia. He rakensivat pienen kivimajan, joka katettiin suksilla ja silkkiteltillä. Päivä ja tuuli pilkistivät joka lävestä, mutta heillä oli kyllä hyvä ollakseen, ja lihapata porisi ihratulella.
Nansen päätti talvehtia tällä saarella. Ne saaret, joita he olivat tähän asti nähneet, eivät olleet Frans Josefin maan tunnettujen osien näköisiä, ja Nansen ei oikein tiennyt, missä hän oli. Ei voitu uskaltautua avoimelle merellekään kajakeilla. Parempi oli siis kerätä talvivaroja, sillä pian tulisi pimeys, ja kaikki riista häviäisi.
Ensiksikin piti rakentaa mukava maja. Kiviä ja sammalia oli runsaasti saatavissa; ajopuun rungosta, joka löytyi rannalta, saataisiin kurkihirsi, ja jos vielä tavattaisiin pari mursua, silloin olisi kattauskin tiedossa.