Iso mursu loikoili juuri puhaltelemassa ulapalla. Tuossa tuokiossa työnnettiin yhteensidotut kajakit vesille, ja niistä pommitettiin jättiläistä. Se sukelsi, mutta tuli uudelleen ylös toisen purren alta, ja koko hökötys oli keikahtaa nurin. Lopuksi sai se kuolettavan vamman, mutta se vajosi juuri kun Nansenin piti iskeä siihen harppuuna.
Parempi onni oli kahden muun saalistuksessa, jotka makasivat mölisten jäällä ja viimein nukahtivat aavistamatta, että niiden hetket olivat luetut. Nansen sanoo, että niiden ampuminen tuntui murhalta ja että hän ei voi milloinkaan unohtaa niiden ruskeita, rukoilevia, kaihomielisiä silmiä, kun ne makasivat nojautuen torahampaillaan jäähän ja köhisivät verta kuin rintatautiset ihmiset.
Nyt piti nylkeä nuo isot eläimet sekä kuljettaa silava, liha ja nahat majalle. Kun haettiin rekiä ja puukkoja, ajatteli Nansen, että kenties oli kuitenkin turvallisempaa ottaa mukaan kajakit. Ja se oli onni. Sillä heidän molempien seistessä nirhaamassa kuin teurastajat, nousi navakka maatuuli, heidän jäälauttansa irtaantui maihinkiintyneestä jäästä ja ajautui ulomma saaresta. Mustanvihreä vesi maidonvalkeine lakkapäineen ammotti heidän takanaan. Siinä ei ollut aikaa miettiä. Hehän painuivat täyttä vauhtia merelle. Mutta noloa olisi ollut palata aivan tyhjin käsin. Senvuoksi sivalsivat he puoli vuotaa mukaansa ja laahasivat sen ja silavankimpaleet kajakkeihin. Lopen väsyneinä saapuivat he maihin seikkailurikkaan soudun jälkeen ja kiiruhtivat majaan.
Yöllä tuli karhuemä kahden ison penikan kanssa perinpohjaisesti tutkimaan majan ympäristöä. Emä ammuttiin, penikat juosta hölköttivät rannalle, heittäysivät veteen ja uivat jäänmöhkäleelle, joka hädin kannatti niitä. Ne kapusivat sen päälle, ja siinä ne seisoivat möristen ja valittaen, ja ihmettelivät kai, miksi emä viipyi niin kauvan maissa. Toinen tuupertui yli reunan, mutta kapusi uudestaan ylös liukkaalle jäälautalle, ja suolavesi norui sen turkista. Ne kulkeutuivat pois tuulen mukana ja häämöttivät piankin kahtena valkoisena pilkkuna melkein mustalla vedenpinnalla. Nansen ja Johansen tarvitsivat niiden lihat sitäkin suuremmalla syyllä, kun karhut olivat ahmineet kaikki mursunlihat majan ulkopuolelta. Kajakit työnnettiin vesille ja olivat pian karhujen lautan ulkosivulla. Ne ajettiin veteen ja kaahattiin rannalle asti, missä ne ammuttiin.
Jo alkoi kelvata. Kolme karhua yhtähaavaa! Sitte kohosi ensin ammuttu mursukin uudestaan ylös, ja sitä nyljettäessä tuli toinenkin kurkistelemaan ja pääsi sille seuraksi. Tukalaa työtä oli noiden valtaisten eläinten nylkeminen. Miesten viheliäiset vaatteet likosivat rasvassa ja veressä. Jäälokit kerääntyivät kovaäänisinä ja ahnaina läheltä ja kaukaa sieppaamaan perkkeitä. Pian lentäisivät ne etelään, meri menisi jäähän, ja napayö olisi autio ja hiljainen.
Uuden majan kuntoonsaaminen vei viikon. Mursun lapaluu kelpasi suksenporkkaan sidottuna lapioksi. Saman otuksen torahampaasta saatiin rekiliistaan kiinnitettynä oivallinen kuokka. Ja niin kohosivat uuden majan muurit, ja sisäpuolelle kaivoivat Nansen ja Johansen kuopan maahan sekä sommittelivat yhteisen makuulavan kivistä, jotka peitettiin karhuntaljoilla. Sitte kun vielä oli pari mursua ammuttu, oli heillä riittävästi kattausaineksia, jotka pantiin ajopuun rungolle. Kerran tuli tosin karhu ja repi kaikki alas, mutta se kävi sille kalliiksi, ja senjälkeen laitettiin katto lujemmaksi kivipainojen avulla. Saadakseen avonaiseen tulisijaan vetoa asettivat he katolle jäästä onsitetun savutorven. Ja sitte muuttivat he uuteen kotiinsa, jonka piti olla heidän asuntonaan koko pitkän talven aikana.
Lokakuun 15. p:nä näkivät he viimeistä kertaa sinä vuonna auringon, ja kolmas napayö alkoi. Karhut hävisivät eivätkä tulleet takaisin ennen kuin seuraavana keväänä. Mutta tunturiketut pysyivät paikoillaan ja olivat kovin tungettelevia ja pitkäkyntisiä. Ne varastivat purjenuoraa ja rautalankaa, harppuunan ja köyttä, ja oli tuiki mahdotonta löytää varastettuja tavaroita. Vaikea oli käsittää, mitä ne tekivät lämpömittarilla, joka oli ulkopuolella, sillä luulisipa niille olleen yhdentekevää, kuinka monta astetta kylmää oli niiden luolakodeissa. Koko talven tallustelivat ne katolla, murisivat, ulvoivat ja riitelivät, mutta siellä ylhäällä rapisi varsin rattoisasti, eivätkä miehet talvilevossaan olisi millään muotoa tahtoneet olla ilman kettuseuraansa.
Keskellä talviyötä tulee uudenvuodenpäivä paukkuvine pakkasineen. On niin kylmä, että miehet vain makaavat ja nukkuvat ja kurkistavat makuusäkistään ainoastaan syödäkseen. Toisinaan he eivät pistä nenäänsäkään ulos säkistä kahteenkymmeneen tuntiin, vaan viruvat horrostilassa kuin karhut pesässään.
Helmikuun viimeisenä päivänä ilmestyy aurinko vihdoinkin taas näkyviin. Se on sydämellisesti tervetullut, ja sitä seuraa muutamia aamunvirkkuja lintuja, rohkeita ruokkeja. Miehet peljästyvät toisiaan, kun päivä paistaa heihin. Tukka ja parta ovat saaneet kasvaa. He eivät ole peseytyneet vuoden päiviin ja ovat naamaltaan mustia kuin neekerit. Nansenilla, joka muuten on mitä vaaleaverisin, on nyt sysimusta tukka. Heille on suotava anteeksi, etteivät he kylve, kun on neljänkymmenen asteen pakkanen.
Ensimäinen karhu on saapunut. Se tulee raappimaan majaa ja pyrkii sisälle, sieltä kun tuoksuu perin herttaisesti. Luoti tervehtii sitä käytävässä. Ja kun se on paennut jyrkälle rinteelle, kohtaa sitä toinen, ja se kierii vinhasti kuin potkupallo alas. Sen lihoilla elivät Nansen ja Johansen sitte kuusi viikkoa. Päivien pitentyessä laittelivat he uusia varustuksia. Huopapeitteistään he ompelivat housuja. Jalkineita kursittiin kokoon, hihnoja leikeltiin mursunnahasta, uusia liistoja sovitettiin rekiin, ruokavaroja pantiin säilyyn, ja toukokuun 19. p:nä läksivät Nansen ja hänen toverinsa pesästään ja samosivat edelleen lounasta kohden.