"Kyllä, voimme myydä viisi, jos saamme kaksikymmentä rupiita kappaleesta."
"Annatteko meille muutamia lampaistannekin?"
"Kuusi voitte saada, jos annatte neljä rupiita lampaasta."
"Hyvä. Tuokaa nyt minulle kaikki eläimet, jotka voitte myydä, ja jos olen niihin tyytyväinen, niin saatte hyvän maksun."
"Mutta bombo tshimbon on jäätävä tänne huomiseen saakka, jos meidän nämä kaikki on hankittava."
Sovittiin siis, että me jäisimme. Mutta minä tunsin tibetiläiseni ja tiesin, että he lupaavat paljon ja pitävät vähän. Pidätin senvuoksi miehet yön luonamme ja heidän täytyi maata Muhamed Isan teltassa. Siellä heitä iltapuhteen hetkinä hauskutettiin huilujemme äänillä, ja pian he kotiutuivatkin niin hyvin, että heidän kielensä alkoivat laulaa ja surista kuin rukousmyllyt. Vielä uneen vaipuessani kuulin heidän sorinansa.
Ja tänä yönä minä nukuin hyvästi! 80 päivää kestäneen täydellisen yksinäisyyden perästä oli minulla jälleen ihmisiä vieraina teltoissamme; olin saanut ihanata rasvaista vuohenmaitoa ja huomenna saisin pistellä poskeeni lihavata lammasta; olin saanut tietoja maasta ynnä päivämatkoista, jotka meillä vielä oli jäljellä matkallamme kaukaiseen päämääräämme. Ja mikä parasta: sotavanhuksemme, karavaanijuhtamme saisivat apua! Ja tämä apu oli todellakin kuin taivaasta lähetetty, sillä juuri tänään olivat, sitte kun yhdellä iskulla olimme menettäneet vielä kolme hevosta ja Rehim Ali valitettavasti vielä oli laskettava kuormastoon, taakat käyneet liian raskaiksi eläimillemme. Tulevaisuus paistoi yht'äkkiä minulle rusottavassa hohteessa. Tosin ei Samoma-saktshä-vuoriston harja täällä järven rannalla iltaruskon purppurahohteessa ollut sen purppuraisempi kuin ne vuoret, joiden niin monina yksinäisinä iltoina ennen olimme nähneet komeassa väriloistossa palavan, tosin ei leirivalkeain sininen sauhu ollut ruohoarojen keijukaistanssia sen enempää muistuttava kuin tähänkään asti, tosin nousi yö yhtä kaameana ja kylmänä itäisten vuorien yli kuin ennenkin — mutta minusta näytti tänään kaikki leppoisammalta, riemukkaammalta ja toivehikkaammalta!
Tuskin oli uusi päivä koittanut, kun molemmat tshangpamme lähtivät muutamien ladakilaisten seuraamina kotiaan, varustautuakseen suureen kaupantekoon. Jo pari tuntia myöhemmin olin viiden komean jakin onnellinen omistaja; ne voivat, tibetiläisten sanojen mukaan, helposti kantaa kukin neljä arkkua, kun meidän hevosemme ja muulimme olivat kantaneet vain kaksi. Yksi jakeista sai veneen kannettavakseen, ja hevonen, joka sitä oli kiskonut aina Lake Lighteniltä saakka, julistettiin nyt virkavapautta nauttivaksi — hengähdinpä oikein syvään, nähdessäni tuon kelpo eläimen ilman kuormaa. Sille ostimme neljä lammasta à 4 rupiita kpl ja vaihdoimme viimeiset kolme lammastamme kahteen uuteen, maksaen väliä 2 rupiita. Täällä Gomo-järven rannalla pääsivät myös viimeiset kahdeksan vuohtamme hyvin ansaittuun lepoon ja vaihdettiin yhtä moneen tibetiläiseen, jolloin meidän oli maksettava rupii vuohta kohti välirahaksi. Illalla sain kolme vertaa niin paljon maitoa kuin tavallisesti, ja rasvaisempaa ja parempaa kuin mitä menehtyneet vuohiparkani olivat kyenneet antamaan. Kumpikin vaihtopuoli oli kauppaan erinomaisen tyytyväinen.
Nuo kelpo tshangpat! Kuten aavikon vaeltavat ritarit he saapuivat tykömme, hurjan komeina mustine, pörröisine hiuksineen, jotka riippuivat alas hartioille ja selkään, tahraten turkit rasvallaan; pitkät, mustat haarukkapyssyt olalla, kömpelötekoiset kalvat ja veitset vyössä, ratsastaen pienillä, sitkeillä, pitkäkarvaisilla hevosillaan. Vaikka villiä ja likaisia, olivat he kuitenkin ystävällisiä ja hyväntahtoisia, ja ikivanhoissa, täitten kansoittamissa turkeissaan ei heitä suinkaan mahtanut vilustaa. Vanhemmalla oli pieni, pyöreä nahkatakki, nuoremmalla turkishuuppa, joka paitsi kasvoja peitti koko pään. He olivat ahtanneet eväänsä ja kaikellaiset matkalla tarvittavat kapineensa turkinpoveen, ja vyössä, joka turkkeja uumilta kiristi, riippui veitsi, naskali, tulukset, tupakkikukkaro ja piippu, mitkä joka askeleella heiluivat ja kalahtivat yhteen. Jaloissa heillä oli huopasaappaat, alkuaan valkoiset, mutta nyt mustat ja nukkavierut, muttei housuja lainkaan — mahtoipa tuntua raittiilta istua 20 asteen pakkasessa housuttomana satulassa!
Koska he olivat kotoisin Gertsestä, lounatmaasta, eivät he tunteneet sitä maata, jonka halki meidän tiemme tuli mennä, kuin vähän tai ei lainkaan, mutta luulivat, että me tarvitsimme Shigatseen tullaksemme vähintäin 50 päivää! Talven he viettävät Gomon alueella ja elävät siellä metsästyksellä. He voisivat helposti kattaa pienen aamiaispöydän, josta vaativaisinkin herkkusuu voisi olla tyytyväinen. Tai eikös miellytä teitä ehkä seuraavanlainen ruokalista: