Tien yli lorisee kirkkaita puroja. Laakso kapenee, muuttuu yhä suuremmoisemmaksi, sen taiteelliset muodot käyvät yhä rohkeammiksi, voimakkaammiksi. Graniitti loppuu ja sen sijalle tulee hienokiteinen kristallimainen liuskakivi. Tangin maakunnassa, jossa on useita kyliä korkealla virran yläpuolella, leiriydymme Lung-gandän-gumpan luostarin alapuolelle. Luostarissa on 21 munkkia, jotka kuuluvat gelugpa-lahkoon.
Vielä huhtik. 10. p:nä seurasimme My-tshun juoksua, sivuuttaen tuntemattomia kyliä ja luostareita. Nämä kylät ovat tavallisesti rakennetut sivulaaksojen suuhun, missä on parhaiten toivo saada kasteluvedestä hyötyä. Toktshalungissa oli äsken käynyt karavaani; siihen oli kuulunut runsaasti 100 jakia, joita naiset ja miehet ajoivat, osaksi myös ratsastivat. Tämä karavaani, joka oli myönyt Tangin tsambaa, oli tuolta länsitibetiläiseltä kultakaivokselta palatessansa viipynyt kolme kuukautta matkalla. Se oli kulkenut vuoriston yli vievää tietä, koska sen varrella oli jakeille sopivia laitumia. Niin saapuvat maan parempi-osaisten seutujen maaperän tuotteet paimentolaisille, jotka niitä vaihtavat villoilla, nahoilla ja suolalla. Lyhyen matkan tehtyämme leiriydyimme Ghe'hen, jossa on 19 taloa. "Angdi", soittaja, vingutti ja raappi siellä kaksikielistä soitintansa, vaimonsa meille tanssiessa.
Täältä kääntyi shigatselainen vartioväkemme takaisin, jätettyään passimme juhlallisesti neljälle uudelle miehelle, joiden johtajana oli Tangin gova. He olivat tehneet meille erinomaisia palveluksia, siksi annoinkin heille hyvät todistukset ja juomarahat. Tyytyväisinä lupasivat he rukoilla minun puolestani elämänsä loppuun asti.
Huhtikuun 13. päivän matkamme vei meidät My-tshun laaksoon, johon tulimme ikäänkuin rotko- tai luolatielle, joka on kaivettu hienorakeiseen graniittiin, porfyriin ja kristallimaiseen liuskakiveen. Se on suuremmoisimpia näköaloja, mitä olen koskaan nähnyt. Kuljimme oikeaa, läntistä joenrantaa, jossa äkkijyrkät, valtaavat kalliot kohoavat kuten vanhojen muurien rauniot tai harjakattoiset linnat. Vasempaakin äyrästä pitkin kulkee jalkapolku, joka näyttää tavattoman vaaralliselta, se kun pujotteleikse korkealla pitkin kallioseinää. Länsisivulla avautuu sivulaaksoja, joiden taustalla näkyy lumipeitteisen pääharjanteen osia. Se on kumminkin ainoastaan toisen luokan harjanne, joka erkanee Transhimalajasta etelää kohti kulkien My-tshun jokialueen länsirajana. Siitä erkanee itää kohti kolmannen luokan vuoriharjanteita, joiden välissä juoksevat My-tshun läntiset syrjäjoet. Kartalle piirustettuna se kaikki muistuttaa haaraista, oksaista puuta.
Laakso kapenee käytäväksi, jonka pohjan ottaa leveä, matala joki kokonaan. Oikealla puolella, jota yhä kuljemme, laskeutuvat liuskakivikalliot miltei luotisuorasti jokeen. Siitä huolimatta kulkee hengenvaarallinen kapea tie jyrkkää vuorenkuvetta pitkin muistuttaen hyllyä. Täällä on luonto asettanut voittamattomia esteitä tibetiläisten tienrakennustyölle. Kuormasto oli kantaen vietävä vaarallisen paikan ohi, ja täytyi ihmetellä, että hevoset voivat tyhjiltäänkään siitä päästä. Vuoriseinämän halkeamiin ja rosoihin 40 metriä joen pintaa ylemmä on kiinnitetty lappeita kiviliuskoja, juuria ja oksia, jotka ovat laudoilla, seipäillä ja kivillä tilkiten toisiinsa liitetyt. Siten on muodostunut jalan levyinen räystäs, mutta kaiteesta ei ole merkkiäkään olemassa. Täällä kulkiessa täytyy suorastaan pitää kieli keskellä kitaa, jos mieli tasapainonsa säilyttää. Tämä taival, jonka nimi on Tigu-tang, kuljetaan luonnollisesti aina jalkaisin, kallioseinästä tukea etsien. Helpotuksen huokaus nousee rinnasta, kun on päässyt paikan ohi ja näkee edessänsä suuren laakson-avautuman, johon yhtyy kaksi tärkeätä laaksoa Lingan luona.
Täällä nimittäin laskee My-tshuun idästä virtaava Sha-tshu-joki, jota yläjuoksunsa varrella Bup-tshuksi nimitetään ja jonka yli me olimme ratsastaneet 2,5 kuukautta aikaisemmin, kun se oli paksussa jäässä. Huhtik. 15. p:nä kuljetti Bup-tshu 6,09 kuutiometriä vettä ja My-tshu 6,29 kuutiometriä sekunnissa. Nyt ne olivat siis miltei yhtä vesirikkaat. Suhde voi kumminkin melkoisesti muuttua, riippuen siitä, kuinka suuren osan kosteudentulosta kumpikin saapi. Korkeus oli täällä 4331 metriä.
Eräässä läntisen vuoriston lyhyessä laaksossa äkkijyrkän pengermöitymän ylimmällä askelmalla komeilee amfiteatterimainen Linga-gumpan luostari ihastuttavana, houkuttelevana kuin mielikuvituksien sotalinna. Sen valkeat rakennukset ovat siellä rauhassa kuin haikaran pesät vuorenhuipulla. Mani-rivi näyttää meille tietä sinne missä hurskaat, nuhteettomat asuvat ylhäisessä hiljaisuudessa, kylien touhun ja häärimisen, virran kuohun ja kohinan yläpuolella.
Olimme kuulleet puhuttavan eräästä lamasta, joka oli jo kolme vuotta elänyt muutamaan Lingan luostarikaupungin yläpuolella olevaan luolaan muurattuna. Vaikka kyllä tiesin, etten saisi nähdä tätä munkkia enkä hänen asuntoansa, en kumminkaan tahtonut päästää tilaisuutta käsistäni, vaan läksin pyhiinvaellusmatkalle nähdäkseni hänen asumuksensa edes silmäykseltä.
Huhtik. 16. p:nä, Tukholmasta lähtöni kolmantena puolivuosipäivänä, oli kolkko, tuulinen ilma ja sakea lumisade. Taivasta peittivät paksut pilvet. Nousimme ratsastaen Lingaa kohti, sivuuttaen sen useat upeat tshortenit ja viimeiset makuusuojat; näimme vanhan, punaisen- ja valkeankirjavaksi sivellyn puunrungon, kuljimme erään lammikon sivu, jonka kristallikirkasta lähdevettä kattoi jääriite, ja saavuimme ylös pienen Samde-puk'in luostarin luona. Tämä luostari on rakennettu kahden sivulaakson väliin, aivan erään vuoriharjanteen kärkeen. Se on Lingan haaraluostari, ja siinä on ainoastaan neljä munkkia, jotka kaikki tulivat minua ystävällisesti vastaanottamaan.
Aivan tämän luostarin vieressä vuoren juurella on Dup-kangin erakkola, jossa erakko viettää päivänsä ja vuotensa. Se on rakennettu lähteen päälle, joka pulppuaa nelinurkkaisen, viisi askelta pitkän kammion keskellä. Muurit ovat hyvin paksut, tukevasti rakennetut ja akkuna-aukottomat. Oviaukko on aivan matala ja puinen ovi suljettu. Mutta ei siinä vielä kylliksi. Oven eteen oli rakennettu muuri, jossa oli rakennus-aineena käytetty sekä isoja kivilohkareita että pienempiä kiviä, joiden pienimmätkin välit oli piikivillä huolellisesti tilkitty. Ovesta ei siis voinut nähdä merkkiäkään. Mutta sisäänkäytävän vieressä on aivan pieni aukko, josta erakolle annetaan ruokaa. Auringon valoa on sisällä tietysti mitättömän vähän, koska sitä pääsee sinne ainoastaan yhdestä pitkästä kapeasta railosta. Sekin vähäinen valo tulee väliteiden kautta, koska laitosta ympäröi muuri, muodostaen etupihan, jolle pääsee ainoastaan se neljästä munkista, jonka toimena on erakolle jokapäiväisen ruuan vieminen. Tasaisesta katosta nousee savu-torvi, sillä erakko saa joka seitsemäs päivä keittää teetä. Sitä varten työnnetään hänelle aukosta kahdesti kuukaudessa muutamia risuja. Tästä savupiipusta pääsee myös hiukan valoa sisälle. Ne kaksi aukkoa ovat samalla luolan ilmanvaihtolaitoksena.