Järvi oli sula, ainoastaan pohjoisrannalla kellui muutamia jääharkkoja aaltojen hyrskeissä. Lounastuuli puhalsi lakkaamatta; turha oli odottaa hyvää ilmaa. Tusina tibetiläistä seurasi minua asianomaisen matkan päässä. Pyysin heitä tulemaan likemmä, lähtöäni katsomaan. Vene oli jo vedessä, Rehim Ali ja Shukkur istuivat jo paikoillaan ja Lama kantoi minut hitaasti syventyvän veden yli veneeseen. Päämääräksi otettiin eräs niemeke, ja soutajat alkoivat taistelunsa aaltoja vastaan. Tunnin matkan oli järvi niin matala, että airot pohjasivat, nostaen sieltä pikimustia hahtuvia. Soudannan tahdissa hoilottaa Ali: "Shubasa, ja aserin, bismillah, ja barkadiallah" — mainitakseni vaan muutamia sanoja hänen loppumattomasta ohjelmistostansa. Rehim Alin airot antavat minulle joka vedollaan aimo suihkeen, mutta tuuli kuivaa minut taas nopeasti. Aaltoileminen panee pohjaliejun liikkeelle; vesi on niin matalalla, että aallot näyttävät aikovan keskellä järveä muuttua hyrskeeksi.
Nyt alkavat tuulenpyörteet uhkaavan karkelonsa länsirannalla, missä vesi paistaa valkeana. Myrsky nousee Amtshok-tsolla; molemmat muhamettilaiset saavat jännittää kaikki voimansa, jos mieli saada vene vastatuuleen kulkemaan. Aaltoileminen yltyy, syvyys on 2,41 metriä, ja vesi saa viheriämmän värivivahduksen. Vanha kalastajamme, Shukkur Ali, heittää onkensa veteen, mutta ei tartu siihen muuta kuin ajelehtavia leviä. Useissa paikoin tapaamme villisorsia, villihanhia ja lokkeja. Eräässä itärannan laaksonrotkossa pystyttävät paimentolaiset juuri telttiänsä. Vihdoin pääsemme niemekkeelle. Suurin syvyys, minkä olimme luotirihmaila tavanneet, oli 3,66 metriä.
Kun mittaus on suoritettu, näköala piirustettu ja päivällinen syöty, lähdemme taas pohjoista kohti, ja kepeänä kuin villisorsa keinuu vene vinhan tuulen mukana aallonharjoilla. Kuljemme taas noiden kolmen teltin ohi, mittaamme syvyyden, joka on 3,10 metriä ja lähestymme pohjoisrantaa, jolla on sakkaista, mutavellimäistä vettä ainoastaan puoli metriä. Aallokko käy sinne päin ja harmajat ryöppylaineet hyrskivät rantaa vasten. Äkkiä tartumme matalikolle, vaikka rantaan on vielä 100 metriä. Mutta Rabsang taluttaa minulle hevoseni juosten ja häntä seuraavat useat muut ladakit. He auttavat meidät maalle ja sytyttävät rannasta kohoavan hiekkapengermän juurelle varsin tarpeellisen nuotion.
Toukok. 11. p:nä laskeuduimme jäätävässä lumipyryssä Lung-ring-solan (5394 metriä) ja samannimisen laakson läpi ylisen Raga-tsangpon rannoille. 12. p:nä kuljimme jokea ylöspäin; sen laakso on leveä ja pohjoisessa mahtavien vuorien rajottama. Pakkanen oli laskeutunut — 18,2 asteeseen ja myrsky puhalsi suoraan vastaamme. Joskus talttui se toki niin, että voi kuulla hevosten kavioiden kopseen, mutta kyllä olimme miltei jähmettyneet ennen kuin leiriin pääsimme.
Seuraavalla päivämatkalla sivuutimme Kamba-sumdon, jossa Raga-tsangpon molemmat lähdejoet yhtyvät; yksi niistä, Tshang-shung niminen, tulee lännestä, toinen, Lo-shung, lounaasta. Edellinen niistä on isompi. Lo-shungin yli täytyy meidän kulkea kahdesti; sen pohja oli täynnä kivilohkareita, joita liukas jää toisiinsa ahdisti. Lännessä kohoaa suuri Nain Singin löytämä lumipeitteinen selänne Tshomo-utshang, "ylhäinen nunna". Ryder on sen mitannut ja piirtänyt siitä tarkan kartan. Valkealta kukkulalta laskeutuu lumikaistaleita mustille vuorenkupeille. Toiset tibetiläiset nimittämät vuorta Tshoor-dsdongiksi.
Teräväkulmaisesti ja yhä lounaaseen kulkien lähenemme Lhasan ja Ladakin välistä suurta valtatietä, niinsanottua "Tasamia". Oitis sille päästyämme pystytimme telttimme Raga-tasamiin (4948 metrin korkeus); se on suuren valtatien asemia, missä ensi kertaa Shigatsesta lähdettyäni kosketin Ryderin ja Rawlingin johtaman englantilaisen retkikunnan kulkemaa tietä. Ennen kaikkea oli minun tätä tietä kartettava, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. Sillä Ryderin ja Woodin tekemä kartta on paras mitä on koskaan laadittu Tibetin näistä osista. Vaatimattomilla varustuksillani en minä olisi kyennyt siihen mitään uutta lisäämään. Mutta käännyttyäni heidän tiestään joko pohjoiseen tai itään voin minä heidän karttaansa aina huomioillani täydentää. Itse asiassa se onkin minulle onnistunut niin hyvin, että Toktshenin ja Manasarovarin välisellä 83 päivää kestäneellä matkalla kuljin samaa tietä ainoastaan puolen kolmatta päivämatkaa.
Sillä välin tulivat Raga-tasamin molemmat päälliköt minua tervehtimään. He olivat kohteliaita ja ystävällisiä, mutta selittivät päättävästi, etteivät he missään tapauksessa sallisi minun jatkaa matkaani muuta kuin tasamia kulkien; passissani oli nimenomaan sanottu, että Saka-dsong oli lähin asemamme. Ilman Sakan kuvernöörin lupaa eivät he voineet päästää minua mitään muuta tietä myöten.
Nähtyäni, että meidän oli tästä lähtien pakko kulkea sanottua tietä, jonka Nain Sing oli kulkenut vuonna 1904, kirjotin Robertin ja Muhamed Isan kanssa neuvoteltuani tang darinille ja lien darinille Lhasaan. Edelliselle, ylivaltuutetulle, selitin rukoillen, että kun olin kerran Sisä-Tibetissä, niin ei ollut mitään sopimuksia vastaan, että kuljin Ladakiin mitä tietä myöten hyvänsä, kunhan vain sinne todellakin menisin, ja sen vuoksi pyysin häneltä seuraavaa: saada palata Tedenam-järven kautta, josta Nain Sing on ainoastaan kuullut; käydä Dangra-dshum-tsolla, mennä sieltä Tradumiin ja sitten Ghalaring-tsolle, sivuuttaa pyhä Kailas-vuori, Manasarovar-järvi, Induksen ja Brahmaputran lähteet ja lopuksi Gartok! Toisessa, Lhasan ambanille osotetussa kirjeessä kuvailin samaten tien, jota halusin kulkea, ja lupasin hänelle lähettää Gartokista täydellisen matkakertomuksen. Molemmille lisäsin, että toivoin pikaista vastausta, jääden Raga-tasamiin sitä odottamaan.
Heti päätöksen tehtyäni kutsuin Tundup Sonamin ja Tashin telttiini ja käskin heidän ensiksi nukkua puoliyöhön asti. Sillä aikaa kirjotin molemmat mainitut kirjeet, sekä kirjeen vanhemmilleni ja majuri O'Connorille. Leiriväki nukkui jo sikeätä unta, kun annoin yövahdin herättää molemmat pikalähetit ja Muhamed Isan. Ja nyt saivat he käskyn, jommoista eivät olleet ennen vielä kuulleet: heidän piti päivät ja yöt rientäen viedä postini Ma'lle, 350 kilometrin päässä olevaan Shigatseen! Vastausta heidän ei tarvitsisi odottaa, sillä olin pyytänyt mandariineja lähettämään erityisen pikaviestin sitä tuomaan. Muonavaroja heidän ei tarvinnut mukaansa ottaa, kaikkea voivat he hankkia suuren valtatien varrelta. Rahaa saivat he hevosten vuokraan. Kymmenessä päivässä täytyisi heidän olla perillä ja kuukauden kuluessa piti meidän saada vastaus. Jos eivät palattuansa tapaisi meitä enää Raga-tasamissa, piti heidän seurata meidän jälkiämme.
Tundup Sonam ja Tashi olivat iloisia ja toivorikkaita, kun minä Muhamed Isan kanssa saatoin heidät ulos ja näin heidän varjojensa katoavan pimeään yöhön. He kulkivat kiertotietä, välttääkseen kahtatoista tibetiläistä telttiä ja jotta eivät ärsyttäisi kylän monia koiria haukkumaan. Suuri valtatie oli likellä, ja läheisellä "tasam'illa", joksi pysähdyspaikkojakin nimitetään, voivat he päivän valjetessa hevoset vuokrata. Heidän mentyänsä istuin Muhamed Isan kanssa vielä jonkun aikaa teltissäni asemastamme keskustellen. Vasta sitte, kun olin väsyttävän päivän jälkeen vuoteeseen mennyt, johtui mieleeni ajatus, eikö ehkä ollut armoton teko käskeä miesten yksin yötä ja päivää Tibetin halki matkustaa. Katuminen oli kuitenkin myöhäistä, heidän täytyi uskottu tehtävänsä suorittaa.