Nyt on järvi meidän oikealla puolellamme. Etelässä kohoaa komea vuoristo, eräs Transhimalajan mahtavimpia vuorijonoja. Se on korppimusta auringon valossa, mutta lumikentät hohtavat metallinvärisinä. Rantojen ympärillä kohoaa melkoisia pengermiä; idästä järvelle kulkevat laaksot leikkaavat niitä ja muodostavat rotkoja, joissa siellä täällä näkyy joku yksinäinen, vihaisten koirien vartioima teltti. Leiriydyimme eräällä pengermällä parmalaakson yläpuolella 4753 metrin korkeudessa; kahdeksan mustaa telttiämme eroaa värillänsä räikeästi keltaisesta maasta. Vanhat kjangdamilaiset tibetiläisemme sanoivat nyt jäähyväisensä ja saivat kaksinkertaisen maksun sekä lahjoja. Edessämme ikävöivät Shuru-tson jähmettyneet aallot kevättuulien vapauttavaa lämpöä, etelässä kohoaa Do-tsängkan, valtaava ikuiseen lumeen peittynyt vuori, lounaassa laskee aurinko vuoriston mahtavan harjan taa, ja äänettöminä ajelehtavat varjot jäällä. Kohta ovat ainoastaan Targo-gangrin ja Do-tsängkanin huiput iltaruskon valaisemat, ja pian hiipii uusi yö maille.
Toukok. 2. p:nä ratsastimme etelään rantaa pitkin. Shuru-tso soikenee Dangra-dshum-tson tavoin melkein pohjois-eteläiseen suuntaan, se on pitkulaisessa laaksossa, jolla on tuo Tibetissä epätavallinen suunta. Rantoja pitkin on jo avovettä ja aallot loiskivat huokoista jääreunaa vasten, jolla vielä istuksii usein pitkät rivit villisorsia. Rantavesi on mustana laineiden kuljettamista levistä ja mätänevästä meriruohosta, joilla villihanhit rääkkyvät ja kiljuvat. Saavuttuamme järven säännöllisen kaarevan etelärannan hiekkavalleille näemme edessämme tasangolla myrskyn enteitä: valkeita, pyssyn savua muistuttavia tomupilviä, joita tuuli kierrekkeen muotoisina maasta tupruuttaa. Hetken kuluttua olemme mekin myrskyn kourissa — sellaisia myrskyjä ei monta tarvita ennen kuin järven koko jääpinta murtuu ja sen irralliset jäälautat ajautuvat eteläiselle rannalle. Ratsastimme Transhimalajalta juoksevan Kjangdam-tsangpo-joen yli ja leiriydyimme sen läntiselle penkereelle (korkeus 4739 metriä). Edessämme pohjoisessa oli nyt koko järvi ja sen takana Targo-gangri.
Täällä vaihtui taas saattomiehistömme. Largäpilainen päällikkö, joka ensin niin ylimielisenä esiytyi, oli eromme hetkellä pehmeä kuin vaha ja lahjotti minulle kadahin, lampaan ja viisi mahalaukullista voita. Joka aamu, karavaanin lähtiessä, tulee Ishe noutamaan teltistäni molemmat koirani. Kolmannen koiran on ottanut Muhamed Isa aikoen kasvattaa siitä ihme-eläimen, ja neljännen annoin Sonam Tseringille. Ne ovat jo melkolailla kasvaneet ja parkuvat ja pureksivat toisiaan muulin selkään sidotussa matkavasussansa. Ne ovat aika siroja ja vallattomia, ja tuottavat minulle kujeillansa paljon hupia.
Mahdoton on sanoin kuvata sitä näkyä, joka ympäröi minua toukok. 3. p:nä. Me liitelemme vuori-ulapalla, josta siellä täällä kohoaa vallitsevia lumihuippuja. Etelästä näkyy Himalaja selvemmin kuin koskaan ennen, ja sen lumivalkean harjan tällä puolen tiedämme Brahmaputran laakson olevan. Pohjoisesta näkyy Shuru-tso kutistuneena ja Dangra-tshum-tso'n kätkee meiltä Targo-gangti, jonka piirteet näkyvät selvinä, vaikka olemmekin siitä kuuden päivämatkan päässä. Niin, vieläpä mahtavat vuoret järven pohjoispuolellakin, jotka talvella näimme pohjoisesta, kuvastuvat selvinä neljäntoista päivämatkan takaa. Istun tulella, piirustan ja mittailen kuten kaikkia solia. Olen taas Transhimalajalla 86 kilometrin päässä Tshang-la-Pod-la'sta ja kuljen sen yli kolmanteen kertaan! Pohjoisessa virtaa vesi Shuru-tso'hon, etelässä Raga-tsangpoon. Minä astelen siis valtamerien vedenjakajalla, katselen sitä valtaista järjestelmää ja rakastan sitä kuten omaa omaisuuttani. Sillä tämä paikka, missä nyt seison, oli tähän asti tuntematon, se on miljoonia vuosia minua odottanut. Ja sillä ajalla ovat sitä lukuisat myrskyt piesseet, kevätsateet huuhdelleet ja talviset lumipeitot käärineet. Jokaisessa solassa, jonka läpi olen tunkeutunut Intian jättiläisvirtojen vedenjakajalla, on lisääntynyt haluni ja toivoni seurata niiden suuntaa länttä kohti, tunnettuihin seutuihin, ja voida täyttää kartalla se iso valkea täplä, joka on Tsangpon pohjoispuolella. Tiedän hyvin, että tämän monimutkaisen vuoriston tutkimista ei voi suorittaa yksi mies: se vaatii sukupolvien työtä, mutta minun kunnianhimoni on tyydytetty sillä, jos saan tätä maata ensimäisenä tarkastella.
Minä käännän lehteä ja alotan uuden luvun tutkijaelämästäni; taakseni jääpi taas autio Tshang-tang, ja Targo-gangri häipyy taivaanrannan alle — näenkö sen majesteetillisia latvoja enää milloinkaan?
Kulku käy jyrkästi alaspäin, vastatuuleen. Isot jääharkot täyttävät porfyyristä ja mustasta liuskakivestä muodostuneiden seinien välisen laaksonpohjan. Valtasolaan yhtyy useampia melkoisia sivulaaksoja, ja hyljätyt leiripaikat todistavat, että täällä asuu paimentolaisia kesäisin. Tämä laaksomme yhtyy isoon 10 kilometrin pituiseen Kjam-tshu-laaksoon, joka alkaa Sha-la'sta, samasta Transhimalajan solasta, jonka kautta tibetiläiset aikoivat meidät johtaa. Kjamissa oli maa paimentolaistelttien ympärillä tasaista ja avonaista.
Toukok. 7. p:nä jatkoimme matkaamme kamalassa myrskyssä etelään Amtshok-tson sinikuvastinta kohti. Senpäiväisessä leirissä, Amtshok-tson luoteisrannalla, kuulimme puhuttavan kiinalaisista ja tibetiläisistä virkamiehistä, joiden oli kohdakkoin määrä telttien väen ja karjan lukemismatkoilla kulkea maa ristiin rastiin. Luultiin tämän olevan yhteydessä uuden verolain kanssa, jota kiinalaiset aikoivat käytäntöön panna.
Rannalla odotti minua veneeni valmiina, sillä toukok. 8. p:nä oli minun määrä tehdä matka Amtshok-tso'lle.
Kahdeskymmeneskolmas luku.
Muhamed Isan kuolema.