Mutta sitte saapui Naktsangista kaksitoista uutta sotilasta tuoden uuden käskyn: ei millään ehdolla saa sallia pohjoisemmaksi matkustaa. Kaikki olivat toki ystävällisiä ja kohteliaita; me naureskelimme, laskettelimme keskenämme sukkeluuksia ja meistä tuli parhaat ystävykset. Merkillistä oli, ettei heiltä koskaan loppunut kärsivällisyys, vaikka minä aiheutin heille ainaisia rettelöitä, sekamelskaa ja kiusallisia matkoja.
Huhtikuun 28. päivänä nousin ylös kello 8, merkitsin auringon korkeuden, valokuvasin vuoren ja mittasin korkeuskulman, jota tehtävää varten lähetin joitakuita ladakilaisia edeltäpäin paikalle tarpeellisia kojeita ja polttoaineita viemään. Juuri kun olin hevosen selkään nousemaisillani, tuli Largäpin päällikkö ratsujoukon kanssa. Hänen leiripaikalla olevat alaisensa tervehtivät häntä huikealla eläköönhuudolla. Komentavalla äänellä käski hän heti kutsua mieheni takaisin, ja 60 largäpilaista ja naktsangilaista tibetiläistä tunkeutui telttini ympärille, ilmottautuen uuteen neuvotteluun.
Mutta Largäpin päällikkö oli itsepäisempi kuin vanha ystävämme, Naktsangin herra. Hän ei sallinut minun nousta punaiselle vuorelle, vaan vaati seuraavana päivänä poistumaan seudulta ja suoraa päätä Raga-tasamiin matkustamaan. Minä kysyin kuinka hän, pieni vuoristolaispäällikkö, uskalsi niin käskevällä sävyllä puhua. Yksinpä Lhasan kiinalaisetkin olivat minulle olleet ystävällisiä ja suoneet minulle suuria vapauksia! Uhkasin repiä rikki shigatselaisen passini, lähettää pikaviestin tang darinin ja lien darinin luo ja odottaa Targo-gangrin juurella heidän vastaustansa. Päällikkö joutui hämillensä, nousi äänettömänä ja lähti toisten seuraamana matkoihinsa. Ennen iltaa palasivat he kumminkin takaisin ja ilmottivat hyväntahtoisesti hymyillen, että saisin kernaasti nousta punaiselle vuorelle, jahka vain lupaisin, etten matkustaisi järven rantaan asti.
Huhtikuun 29. p:nä lähdimme lopultakin matkalle ja kuljimme yli oikealta tulevan Tshuma nimisen syrjäjoen, jota yläjuoksullaan Nagma-tsangpoksi sanotaan. Nousimme säännöllisesti kaartuvien järvipengermien yli yhä korkeammalle. Näköala laajenee laajenemistaan sitä mukaa kun lähenemme huippua, jolla ladakilaiset odottavat tulinensa. Dangra-dshum-tson eteläinen notko näkyi selvästi, muistuttaen sinertävää miekanterää, etäiseen rantatasankoon yhtyy Targo-tsangpon laakso torven muotoisena. Virran juoksua oli helppo seurata aina järveen saakka, sillä koko sen juoksua merkitsivät valkeanhohtavat jäälohkareet, jotka erosivat tummista, pensaskasvuisista pälvekkeistä.
Järven veden pitäisi olla juotavaksi kelpaamatonta, yhtä suolaista kuin Ngangtse-tson vesi, mutta siitä huolimatta juovat sitä pyhiinvaeltajat, koska se on pyhää. Jää oli nyt juuri lähtemäisillänsä, ainoastaan rannoilla oli vielä jääsuikaleita. Vastoin Tibetin muiden järvien tapaa soikenee Dangra-dshum-tso pohjois-eteläiseen suuntaan; se on hyvin kapea ja keskeltä kuroutunut juuri kuten on kuvattu Nain Singin kartalla, vaikka hän onkin kartalleen merkinnyt sen vähän liian isoksi ja varsinkin eteläisen notkon mittasuhteita suurennellut. Ratsastaja viipyy järven ympäri ratsastaessaan seitsemän lyhyttä päivämatkaa. Pyhiinvaellusteitä kulkee kaikkialla rantoja pitkin. Toivioretkeläiset kiertävät aina järven kellonviisarien osottamaan suuntaan — jos nimittäin ovat oikea-uskoisia. Jos taas, kuten Särshik-gumpan luostarin munkit, kuuluvat pembo-lahkoon, kiertävät he sen päinvastaiseen suuntaan.
Lyhyt, korkea pohjoisesta etelään kulkeva vuorijono, jonka nimi on Targo-gangri ja jota voi pikemmin pitää irrallisena vuorirunkona, päättyy pohjoisessa lähelle rantaa, jonka lakeaan tasankoon sen viimeisen huipun vieru loivasti laskeutuu. Nain Sing nimittää tätä vuorta Targot-la'ksi eli Lumihuipuiksi (Snowy Peak) ja sen eteläpuolella olevaa maata Targot-Lhaget'iksi (Largäp). Hänen kartallaan on joen nimenä Targot Sangpo. Hänen Siru Chotansa, jonka pitäisi olla järven itäpuolella, ei täällä tuntenut kukaan, ja hänen Mun Cho järvensä, joiden pitäisi olla eteläpuolella, sijaitsevatkin järven länsipuolella. Hänen esityksensä järven eteläpuolella olevista seuduista on epäselvä ja mielikuvauksellinen. Jotkut paimentolaiset kutsuivat pyhää vuorta Tshang-targo-ri'ksi.
Paluumatkalla tein Robertin kanssa tasomittauksia ja sain niiden kautta selville, että korkein järvipenger on 89 metriä joen pintaa ylempänä. Targo-tsangpo on täällä varmasti ainoastaan 2 metriä järven pintaa ylempänä. Kun Dangra-dshum-tso varsinkin eteläiseltä puolen on jokseenkin mataloiden, tasaisten rantojen suojustama, on järven koon täytynyt muinaisina aikoina olla hyvinkin suuri. Siihen aikaan pisti Targo-gangri niemekkeenä järven länsirantaan.
Ennen kuin sanoin kiusallisille ystävilleni jäähyväiset, täytyi heidän nousta hevosten selkään ja antaa valokuvata itsensä. Se oli kirjava auringon säteiden valaisema kuva, taustana Targo-gangrin lumihuippu ja Nain Singin järvi pohjoisessa. Pyysin heitä viemään Hladshe Tseringille sydämelliset terveiseni ja sanomaan, että toivoin vielä kerran hänet näkeväni. Ja sitte kannustivat he ratsujansa, kokoontuivat joukoksi ja ajoivat hyppelevää ravia ylös jokipenkereen tasaiselle lakeudelle.
Mekin läksimme. Minä jätin Dangra-dshum-tson oman onnensa nojaan, jätin tummansiniset vuot myrskyjen raivolle ja tohisevien aaltojen lauluille, ja ikuiset lumikentät jätin kuiskailevien tuulten kohulle. Peittäköön Padmasambhavan järven nyt, kuten jo lukemattomia vuosituhansia ennen, vaihtelevat vuodenaikojen väritykset, sateen ja auringonpaisteen välinen ilmakehän loisto, kirkas ja synkkä, kullan ja purppuran värinen ja harmaja, ja kaartakoot hänen rantojansa ikävöivien uskovaisten toivioretkeilijäin askeleet!
1. päivä toukokuuta. Kevät on tullut. Tosin oli viime yönä 16. astetta kylmää, mutta päivät ovat ihanat ja vastatuuleenkaan ratsastaessa ei tuuli tunnu niin tukalalta kuin se tuntui Tshang-tangissa. Leirimme, jonka järjestysnumero on 150, on 4708 metrin korkeudessa. Nyt nousemme taas hitaasti, seuraamme alussa joen juoksua, mutta jätämme sen pian vasemmalle juuri silloin kun se lähtee vuoristosta ikäänkuin portin kautta. Kuljemme lounasta kohti uskomattoman tasasuhtaista tasankoa myöten, jolla ei ole halkeamia, ei pinnan kohoutumia, ja lähestymme sitä kynnystä, joka erottaa Shuru-tson Dangra-dshum-tso'sta. Targo-gangrin lounaspuolella näkyy kuusi jäätikköä, jotka ovat pohjoisia ja itäisiä jäätiköitä paljoa pienemmät ja voidaan pitää pikemmin sen lumivaipan haaroina ja liepeinä, joka peittää tämän vuorenrungon korkeammat seudut. Shuru-tso näkyy nyt hienona sinisenä viivana. Lähenemme sen rantaa ja huomaamme, että järvi on ylt'yleensä jäässä.