Ukko joutui ymmälle, mietti ja kokosi uskottunsa sotaneuvotteluun. Hänen telttinsä oli oitis täynnä harmaisiin lammasnahkaturkkeihin puettuja mustia paljaspäitä miehiä. Neuvottelua jatkettiin Muhamed Isan teltissä. Jonkun aikaa tuumailtuansa ilmottivat he suostuvansa ehdotukseeni, jos minä jokaisesta jakista maksaisin päivässä kokonaisen tengan puolen tengan sijasta. Minä iloitsin, toivoen pääseväni yhä likemmäksi pyhää vuorta, saavani nähdä sen hienot yksityiskohdat yhä selvemmin esiintyvinä, katsellessani sitä sekä auringon valaisemana että pilvien ympäröimänä. Toivoin näkeväni sen milloin kukkuloiden taa katoavana, milloin taas näkyviin sukeltavana kuten sotalaiva valkovaahtoisella ulapalla, kun korkeat lakkapäät aallot vyöryvät keulan edessä, eli paremmin sanoen, kuten täysissä purjeissa oleva laiva ylängön merellä. Tosin tiesin tuottavani itselleni ikävyyksiä, jos en seuraisi passin määräyksiä. Mutta nyt oli kysymys maantieteellisistä löydöistä, ja silloin täytyi kaiken siekailun väistyä.
Huhtikuun 24. p:nä oli meillä kova vastatuuli, ilma oli kylmä ja Targo-gangri peittäytyi puolittain pilviin. Vanhat vartiomieheni ja neljä ratsastajaa, joilla kaikilla oli rihlapyssy seljässä, olivat niin toistensa näköiset kuin olisivat he samassa muotissa valetut. Heidän saattamanansa ratsastin Targo-tsangpon rantaa myöten alas kapenevaa laaksoa, joka viettää järveä kohti tavattoman hitaasti, silmin huomaamattomasti. Lopulta soukistuu laakso niin ahtaaksi, että jää täyttää koko sen pohjan. Mutta tie eroaa joesta oikealle ja kulkee läheisten kukkuloiden lomitse, joiden väliltä meidän oli ratsastettava useiden sivujokien yli. Mustat teltit, laitumella käyvät kesyt jakit, kiviset lammasaitaukset, villiaasit, miljoonat maahiiret muistuttavat Tshang-tangin elämää. Villejä jakeja ei sen sijaan näillä seuduin tapaa. Lintumaailmaa edustaa korppi, villisorsa ja joskus joku pienempi lintu.
Kun taas saavuimme aukealle alueelle, avautui lounaassa suuremmoisimpia maisemia, mitä olen Tibetin tässä osassa nähnyt: jättiläismäinen ketju yhtä korkeita, lumipeitteisiä huippuja, ja niiden välissä lyhyitä jäätiköitä, joiden vaikuttava kauneus ja voima miltei vetää vertoja Targo-gangrin läheisen näköalan teholle. Ketjun lumiharjojen väliset kohdat ovat sinisenmustat, ja sen juurella piti olla tuntematon, Shuru-tso-niminen järvi. Ngangtse-tso'lle lasketaan täältä Shang-buk-la-solan kautta pohjoiskoilliseen kulkien olevan ainoastaan kolmen päivän matka. Targo-gangrin itäpuolella on kolme syvään uurtautunutta jäätikköä ja vielä idempänä pistää näkyviin Targo-tsangpon tasainen laakso, jota me vähitellen lähenemme ratsastaen viiden selvästi huomattavan pengermän yli, jotka ovat niiden aikojen jätteitä, jolloin Dangra-dshum-tso oli nykyistään paljoa isompi. Ympärillämme luikkii kaksi sutta; vanhus ratsastaa nelistä niitä ahdistamaan, mutta kun sudet äkkiä pysähtyvät, ikäänkuin häntä odottamaan, kääntyykin hän koreasti takaisin. "Jos minulla olisi ollut puukko ja pyssy, niin olisin ne molemmat tappanut", kerskaa hän palattuansa.
Eräältä äkkiä toinen toisensa päältä kohoavalta kaksoispengermältä tulemme vihdoin Targo-tsangpon laaksoon, missä joki on jakautunut useiksi haaroiksi, joissa vilisee villihanhia ja sorsia. Ranta kasvaa pensaikkoa. Leirimme on oikealla rannalla, lähellä Targo-gangrin majesteetillista vuorenjuurta.
Niin kauvas minä pääsin, mutta en kauvemmaksi. Täällä odotti meitä 20-miehinen hampaisiin asti aseestettu ratsastajajoukko. Sen oli lähettänyt Naktsangin kuvernööri Shansa-dsongista, käskien pidättämään meidät, jos "yrittäisimme pyhälle järvelle tunkeutua". 15 päivää sitten olivat he lähteneet Shansa-dsongista ja kolme päivää olleet täällä leiriytyneinä minun tuloani odottamassa. Jos olisimme pitäneet kiirettä, niin olisin taas ehtinyt edelle heistä. Toinen joukon johtajista oli sama Lundup Tsering, joka, kuten hän minulle kertoi, oli pidättänyt Dutrenil de Rhinsin ja Grenardin, ja tammikuussa ollut Hladshe Tseringin kanssa Ngangtse-tson seudulla. Hän kertoi Hladshe Tseringin vielä olevan virassansa, mutta hänellä oli minun tähteni ollut suuria ikävyyksiä. Myös oli hänen täytynyt maksaa devashungille sakkoa 60 jambauta eli noin 13500 markkaa. Kun muistutin siihen, että Hladshe Tsering itse minulle vakuutti olevansa niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään menetettävää, vastasi Lundup, että hän oli summan puristanut alaisiltansa. Samoin oli rangaistu suurilla sakoilla kaikkia niitä, jotka meille jakeja möivät tai oppainamme palvelivat. Seuraavalla europalaisella, joka tänne yrittää ilman lupaa pujahtaa, tulee olemaan aimo vaikeudet voitettavanaan!
Lundup näytti meille punaista kallionkielekettä 200 metrin päässä leiristämme ja lausui: "Siinä on Labrangin (Tashi-lunpon) ja Naktsangin (Lhasan) raja. Siihen asti tohdimme teidät laskea, mutta emme askeltakaan siitä etemmä. Jos yritätte etemmä mennä, on meillä käsky ampua."
He lukivat Shigatsesta saamamme passin ja selittivät, että jos passissa sanotaan "suoraa tietää Ladakiin", niin sillä ei suinkaan tarkoteta, että minulla on lupa kulkea kaikkia mahdollisia kiertoteitä, kaikista vähimmin vielä, että minä saisin matkustaa pyhälle Lhasan alaiselle Dangra-dshum-tsolle. Gav daloi on käskenyt ilmottamaan hänelle joka päivä, mitä tietä me matkustamme. Jos he eivät sitä käskyä noudata, saavat he sen päällään maksaa. Nyt oli selvää, että Dangra-dshum-tson matka oli keskeytettävä kolmannen kerran, nyt, jolloin olin siitä ainoastaan kahden lyhyen päivämatkan päässä!
Selvinä ja valkoisina kuvastuivat vuoren piirteet tähdillä kylvettyä tummansinistä taivasta vasten. Seuraavana päivänä oli semmoinen myrsky, ettei voinut nähdä Targo-gangrin vuoren juurta, saati jääkylmiä huippuja, missä tuulten taivaallinen kuoro lauloi lumikenttien välillä. Mutta illalla, kun ilma oli seestynyt, kuvastui äskensataneen lumen peittämä vuorenrunko selvästi edessämme.
Taas oli meillä pitkä pakina naktsangilaisten saattajiemme kanssa. Ilmotin heille, etten lähtisi nykyisestä leiristäni ennen kuin olisin nähnyt pyhän järven vaikkapa kaukaa. Ilokseni vastasivat he, etteivät he tahtoneet estää minua sitä näkemästä matkan päästä; kuitenkin tulisivat he tarkasti vartioimaan, etten jo mainitun punaisen vuoren takaa saisi pohjoisemmaksi ratsastaa.
Tuskin olivat he lähteneet, kun meidän vanhat kjangdamilaiset oppaamme tulivat valittamaan, että Naktsangin ratsastajat olivat uhanneet heidät tappaa, koska olivat meidät tänne ohjanneet. Annoin noutaa naktsangilaiset uudestaan luokseni ja ilmotin heille päättävästi, että heidän oli oitis lakattava torailemasta, koska minun täällä oloni oli yksinomaan minun syyni. Katsoen siihen, että he suureksi onneksensa olivat onnistuneet minut oikealla hetkellä kiinni saamaan, lupasivatkin he jättää pois kaiken vihamielisyyden kjangdamilaisia kohtaan. Nämä eivät tienneet miten sovinnon tehneitä kylliksi kiittää, ja heidän riemunsa yhä kasvoi, kun lahjotin koko joukolle rahaa, heidän niukan ruokavarastonsa lisäämistä varten. He osottivat ihastustaan minun telttini edessä soitolla, tanssilla ja sylipainilla, ja vielä yömyöhällä kaikui heidän iloinen naurunsa ja melunsa vuoren seinistä.