Targo-gangri ja Shuru-tso.
Kolme päivää Lingan luostarin seudulla oleskeltuamme jatkoimme huhtikuun 17. p:nä matkaamme luoteista kohti ahtaassa My-tshun laaksossa. Joen vesimäärä on nyt taas tuntuvasti vähennyt. Tilan puute estää minua tätä ihmeellistä tietä ja sen jylhyyttä laajemmin kuvaamasta. Lingan läheisessä laakson-avartumassa kulkee teitä itäiseen ja läntiseen vuoristoon, ja niiden haarat vievät lukuisiin kyliin, joiden nimet ja likimäiset asemat minä aina merkitsen muistiin. Liike käy nyt paljoa pienemmäksi, vaikka tämän erämaanpolun varrella tapaa vieläkin lukuisia mani-kekoja ja muita uskonnollisia tiemerkkejä.
Seuraavana päivänä lähestyimme taas Transhimalajan pääharjannetta, sillä suureksi hämmästyksekseni ja ilokseni kääntyi tiemme sitä kohti. Edelleenkin on vallitsevana graniitti, johon jääkauden hivutus on leikannut laaksojen jylhät muodot. Tie on kurja, hyvin kivinen; joen molemmilla rannoilla näkyy jääkaistaleita, joiden väliset vihertävät ouruvedet täyttävät laakson kylmän levottoman pulinansa kaiulla. Eräs "pama"-niminen katajapensaslaji ilahduttaa tummalla vihreydellään katsetta, jolle muutoin tarjoutuu ainoastaan sorarinteitä.
Joella on täällä oma nimensä, Langmar-tsangpo, vaikka se ei ole itsenäinen joki, vaan My-tshun ylävartta. Se muodostuu pohjoisesta tulevasta Ke-tsangposta ja lännestä juoksevasta Gomo-tsangposta. Yläjuoksunsa varrella on edellisen nimenä Dgorung-tsangpo; se tulee Transhimalajan varsinaiselta vedenjakajalta ja on siis pääjokena pidettävä. Minulle sanottiin, että sen lähteet olisivat puolentoista päivämatkan päässä, laaksojen yhtymäkohdassa. Govon oikealla rannalla on pieni pamapensaikko, ja virran yli viepi kolmikaarinen kiinteä silta. Tämän sillan kautta kulkevat tärkeät liikeväylät Tok-dshalungiin, josta jo ennen olen maininnut. Jaki- ja lammaslaumat käyvät jyrkänteillä laitumella, ja pyöreät lammastarhat muistuttavat Tshang-tangin elämää. Vähän yläpuolella sillan ratsastimme puolijäätyneen Gomon yli; syrjälaaksoista tulevat purot ja lähteet muodostavat koristeellisia jääputouksia. Joki on kesäisin näillä seuduin niin mahtava, ettei sen yli mistään kohti ratsain pääse. Pohjoisessa ja etelässä näkyy lumipeitteisiä vuoria.
Huhtikuun 20. p:n aamuna ilmotettiin Robertin ruunikko-hevosen kuolleen puoliyön aikana, kylläisenä ja lihavana. Ratsastimme epämiellyttävien paasikeilojen yli korkeampia seutuja kohti; laakso väljeni, korkeussuhteet alenivat. Vaikka se vähänen, mikä vielä oli joesta jälellä, kuohui ja kiehui, kävi sen jääpeite kumminkin aina vain paksummaksi, kunnes se viimein kattoi melkein koko virran uoman. Jään alta kuului veden kohina ja loiske. Rehevät sammalikot peittivät rannat kokonaan, näköala laajeni ja koko seudun ulkomuoto muuttui alppimaiseksi. Eräässä lammastarhassa istui kymmenen miestä pyssyt kädessä. Synkät pilvet verhosivat vuorenharjanteita, ja tuokiossa alkoi lumipyry, joka kumminkin pian taukosi.
Viimeinen taival oli kamala. Kaikkialla oli pelkkää soraa ja lohkareita, joita toki paikoittain voi kiertää, ratsastamalla joen jäätä myöten. Leiripaikkamme nimi oli Tshomo-sumdo, laaksonpääty, autiossa seudussa; mutta vartioväkemme oli pitänyt huolta juhtaimme oljista ja ohrista, lähettäen muutamia jakeja niitä noutamaan.
Tästä lähtien täytyi ratsastaa jäätä myöten, joka öisen 15 asteen pakkasen jälkeen oli kaunis, liukas ja luja. Seutu ei kuitenkaan ole autio. Useissa paikoin tapaa pohjoiseen muuttavien paimentolaisten tai Tok-dshalungista palaavien kauppiasten jakeja ja lammaslaumoja. Kahden mustan teltin luona varustautuu väki juuri päivän matkalle. Heillä oli muassaan vuohia, joiden korviin oli sidottu punaisia vaatetilkkuja.
Kuljemme edelleen. Edessämme kohoaa Tshang-la-Pod-lan kupera laki. Pääsemme ylös ilman suuria ponnistuksia, vaikka jäinen tuuli puhaltaakin kasvojamme vasten. Mittaustyöni voin alottaa vasta sitten, kun olin lantavalkealla käteni lämmittänyt. Näköala on rajotettu, lakea ja epäselvä. Sillä puolella, josta olimme tulleet, näkyy toki syviä laaksoja ja näyttää kuin olisimme korkeammalla kuin niitä reunustavat vuorenselänteet. Korkeus on täällä 5,573 metriä! Tshang on suomeksi pohjoinen, Pohjoismaa, Pod eli Pö Tibet, s.o. varsinainen maa, jonka asukkaat enimmäkseen ovat paikoillaan eläjiä. Tshang-la-Pod-la on siis paimentolaisten asumien pohjoisten ylänköjen ja etelään päin merta kohti viettävän maan välinen solatie. Juuri tämän, näiden kahden maan välisen rajasuojusmaisen ominaisuutensa johdosta on Transhimalajalla niin suuri merkitys. Sentähden onkin niin useita Tshang-la-pod-la nimisiä solia. Miten usein ilmotettiin minullekin joku sola, olipa sen nimi mikä tahansa, aina vaan Tshang-la-pod-la'ksi, jos se vain oli pohjoisten, haarajoettomien purojen ja eteläisen Tsangpon välisen vedenjakajan paikoilla. Niinpä olin ratsastanut Transhimalajan yli toiseen kertaan solasta, joka on 71 kilometriä länteen Sela-la'sta, ja totesin, että Nien-tshen-tang-lan valtainen vuorijono ulottuu tänne saakka. Yhä elävämmäksi muuttui haluni seurata sitä askel askeleelta länttä kohti.
Leiriydyttyämme solassa, jossa yökylmä nousi -23 asteeseen, laskeuduimme ratsain huhtikuun 22. p:nä hitaasti pyöristyneiden vuorien ympäröimää Shak-tshu-joen laaksoa myöten, joka vähitellen laajenee. Ja taas tulemme aukealle tasangolle, pois vuorisokkelosta, jonka katkaisee rankkasateiden paisuttama My-tshun lisäjoki, ja minä huomaan, että Transhimalaja on tärkeä raja ilmastollisissakin suhteissa.
Illalla ilmotti gheläinen vartioväki palaavansa takaisin ja jättävänsä meidät uudelle suojaväelle, koska olimme jo Labrangin alaisessa Largäpin piirissä. Uuteen suojajoukkoon kuului viisi jo ikänsä elänyttä miestä. Heidän johtajanansa oli pikkuinen ukko, jonka kädet vapisivat ja puhe oli epäselvä. Seuraavana aamuna, kun gheläiset, jotka ikävöivät lämpimämpiin kyliinsä, kovasta lumituiskusta huolimatta olivat lähteneet, oli minun saatava järkiinsä uusi vartioni, joka aikoi viedä minut Shala-lan (Transhimalajan!) solan kautta lounaaseen, Targo-tsangpon lähteille, saman joen, jonka rannalla vietimme päivän. Nain Singin kartan mukaan kiertää tämä joki Targo-gangrin sen itäpuolitse ja laskee sitten Dangra-tso'hon, joksi pyhää järveä täällä nimitetään. Mutta Nain Sing ei ole koskaan paikalla ollut, ja minä halusin luoda silmäyksen seudun maantieteeseen. Sovimme sentähden, että matkustaisimme kauvemmas luoteeseen, ja selitimme miehille, että passissamme on lähimpänä paikkana mainittu Raga-tasam, johon vie kaksi tietä: toinen Sha-lan kautta, toinen pohjoispuolitse, Targo-gangriin kääntyen, ja että minä olin päättänyt valita jälkimäisen tien. Passissa oli kielletty käymästä Lhasassa, Gyangtsessa ja Sekija-gumpassa, mutta Dangra-dshum-tson tiestä ei siinä sanallakaan mainittu. Siksipä täytyisi miesten noudattaa meidän toivomuksiamme.