Auringon laskiessa koveni tuuli ja lounaasta nousi raskaita pilviä. Kello seitsemän oli koko seutu pikipimeä, ei ainoakaan tähti tuikkinut taivaalla, rannan ääriviivoista ja lumipuitteisista vuorista ei näkynyt jälkeäkään, ja järvi hävisi pimeään yöhön. Mutta myöhemmin asettui tuuli, ilma oli aivan tyyni ja ainoastaan laineet loiskivat vielä rantaa vastaan yksitoikkoisessa, rytmillisessä tahdissa.
Matkatavarat pantiin kuntoon ja masto pystytettiin, ollakseen valmiina, kun saisimme suotuisan purjetuulen. Logi, Lythin vauhdinmittari, oli kiinnitetty veneeseen merkitsemään kuljetun matkan pituuden, kompassi, kello, muistiinpanokirja, karttalehdet ja kaikki muu oli aivan vieressäni. Niitä valaisi kiinalainen paperilyhty, joka peitettiin pyyhinliinalla silloin kun sen valoa ei tarvittu. Tällä pyyhinliinalla kuivasin jokaisen mittauksen jälkeen käteni. Rehim Ali istuutui veneen kokkaan, Shukkur Ali sen peräpuolelle, missä meillä oli aika ahdasta, ja täytyi varoa, ettemme mitatessamme kumoon keikahtaisi.
Robertin olin käskenyt pysyä leirissä kunnes palaisimme; mutta kun kello yhdeksän lähdimme rannasta huusivat kaikki meille lämpimän jäähyväistervehdyksensä, ikäänkuin olisivat uskoneet näkevänsä meidät viimeisen kerran! Etelässä suhahtelevat salamat, jotka voivat olla myrskyn enteitä, eivät olleet omiansa mielialaa kohottamaan. Oli toki jo vähän valoisampi, sillä kuu oli nousemassa, vaikka sitä leirin takaiset kukkulat vielä peittivätkin. Mutta sen valo heitti taikamaisen hoh±een järvelle, ja etelässä kohosi Gurla Mandatta kuten kuutamo-, lumikenttä- ja jäätikköhurstiin kääritty kummitus.
Synkkänä ja salaperäisenä ammotti edessämme suuri öinen järvi ja allamme väijyi tuntematon syvyys. 20 minuuttia soudettuamme pysähdymme ja laskemme luotirihman — 41 metriä. Seuraavassa mittauspaikassa nousi syvyys 43 metriin. Joka tunti mittaan ilman ja veden lämpömäärän. Ja nyt lähestyy unen jumala; Shukkur haukottelee jokaisella aironvedolla, mutta jokainen haukotus on niin pitkä, että kestää kolmen aironvedon ajan. Kello yhdentoista aikaan yöltä on 8,3 asteen lämmin. Kaksi seuraavaa syvyyttä oli 43,5 ja 50 metriä. Soutajani pitivät pimeässä yössä niin syvällä vedellä kulkemista kamalana ja hirvittävänä. Taas suhahtavat Gurla Mandattan takaa siniset salamat, jolloin äsken vielä kuutamon valaisemassa lumipuvussaan komeillut vuori näyttäytyy sysimustana varjopiirustuksena. Jonkun ajan kuluttua leimahti koko eteläinen taivas yhtenä tulimerenä; salamat iskivät nopeasti toinen toisensa jälkeen, niiden hohde ulottui taivaan korkeimpaan kohtaan; ne näyttivät hetken pysyvän yhdessä kohti vuoren takana, värisevinä, jolloin oli valoisaa kuin päivällä, mutta niiden sammuttua näytti pimeys entistään synkemmältä. Niin lisäsivät ne yön äärettömän runollista, synkkää vakavuutta. Niiden valossa näin molempien miesteni kasvot. He olivat levottomat ja peljästyneet, eivätkä uskaltaneet enää soutulaulullansakaan kolkkoa hiljaisuutta häiritä. Veneemme soluu vitkaan pikimustalla vedenkalvolla, jonka aallonharjojen välitse kuun tiet kirkkaina käärmeinä luikertavat. Syvyys lisääntyy, ollen 55,9, 57,7, 58,5 ja 64,8 metriä.
Puoliyön hetki lyö, ja aikaiset aamutunnit kuluvat hyvin hitaasti. Laitaan nojaten nautin täysin siemauksin, sillä vuosia kestäneillä Aasian matkoillani en muista mitään, jota voisi verrata tämmöisen matkan kauneuteen. Luulee kuulevansa luonnon suuren sydämen hiljaiset, mutta kumminkin mahtavat tykähdykset, ja huomaavansa sen valtimon heikkenevän yön käsissä ja taas heräävän aamuruskon paloon. On kuin ei tämä hitaasti kuluvien tuntien kuluessa muutteleva maisema kuuluisikaan maahan, vaan saavuttamattomiin maailmankaikkeuden äärimäisiin seutuihin; on kuin olisi se paljoa lähempänä taivasta, unelmien ja mielikuvien, toiveiden ja ikävöimisten satumaata, kaukana maasta, sen ihmisistä, suruista, synnistä ja halpamaisuudesta. Kuu piirsi kaartansa ja sen rauhallinen veneen aaltojen häiritsemä kuvainen värisi vedenkalvolla.
Synkkä taivaanlaki muuttuu heleänsiniseksi, aamu saapuu idästä. Heikko kajastus leviää itäisen vuoriston yli ja kohta kohoovat sen piirteet terävinä, selvinä, kuin olisivat ne mustasta paperista leikatut. pilvet, jotka vielä äsken leijailivat järven päällä valkeina ja kepeinä, punertuvat ruusunpunaisiksi, alussa ainoastaan hieman, sitten yhä tuntuvammin, ja kuvastuvat kirkkaaseen veteen, loihtien sen pinnalle kokonaisen tuoreiden ruusujen maailman. Soudamme uivien ruusulavojen välitse, tuntuu aamun ja puhtaan veden tuoksu. Päivä valkenee valkenemistansa, maisema saa taas uutta väriä, uusi päivä, heinäkuun 28. päivä, alottaa voittokulkunsa maan yli. Ainoastaan loihdittu sivellin ja taikavärit kykenisivät maalaamaan sen kuvan, joka nyt tarjoutui katseilleni, kun koko maa oli vielä varjossa ja ainoastaan Gurla Manhattan korkein huippu kohosi nousevan auringon ensi hohteeseen. Aamuruskon voitokkaassa hehkussakin olivat vuori, sen lumikentät ja jääkaistaleet säilyttäneet hopeanvalkoisen värinsä, mutta nyt! Silmänräpäyksessä alkoi korkeimman huipun kärki hehkua purppuraisena kuin sula kulta. Ja loistava valaistus laskeutui vähitellen vuoren kupeille kuten vaippa. Alempana rinteiden ympärillä leijaili pieniä, ohuita, valkeita aamupilviä, muodostaen eräille jyrkästi rajoitetuille vuorikerrostumille vyön, joka heilui vapaana kuin Saturnuksen rengas, heittäen sen tavoin varjon ikuisille lumikentille. Ne pilvet myös kultautuivat, punottaen semmoisessa purppuraloistossa, jollaista ei ainoakaan kuolevainen kykene kuvailemaan. Lumoavasti levittäytyy valo järven yli. Aurinko valaisee vuorenhuipun toisensa jälkeen. Maiseman yksityiskohdat erottaa nyt yhä selvemmin. Värit, jotka olivat äsken olleet niin kepeitä ja haihtuvia kuin juhlapukuisen nuoren tytön puna, muuttuvat terävämmäksi, keskittynyt valo kokoontuu itäisten vuorten päälle ja niiden räikeiden ääriviivojen ylitse suihkuaa auringon yläreunasta huikaiseva sädekimppu järvelle. Päivä on nyt vienyt voiton, ja ikäänkuin unelmasta juopuneena koetan minä saada selvää siitä mikä hetki on minuun syvimmän vaikutuksen tehnyt, hiljainen kuutamoyökö, vaiko auringonnousu ja sen ruusunvärinen hohde ikuisilla lumilla.
Tämänlaiset ilmiöt ovat maan päällä lyhytaikaisia vieraita, ne tulevat ja menevät aikaisena aamuhetkenä, näyttäytyen ainoastaan kerran elämässä. Ne ovat ikäänkuin tervehdys paremmasta maailmasta, tai feeniks-linnun saaren kajastus. Tuhannet ja taas tuhannet toivioretkeläiset ovat vuosisatojen kuluessa kiertäneet järveä, katselleet aamuruskoa ja auringon laskua, mutta he eivät ole koskaan nähneet sitä kuvaa, jota me katselimme tänä muistettavana yönä, keskellä pyhää järveä. Mutta pian haihtuivat lumoavat valo- ja värivaikutukset, jotka nopeasti vaihdellen ovat minua kiehtoneet. Maisema muuttuu arkiaikaiseksi ja paksujen pilvien varjostamaksi. Kailas ja Gurla Mandatta katoavat näkyvistä aivan kokonaan, ainoastaan lumi-ies loistaa voimakkaan karmiinipunaisena etäällä luoteessa — ainoastaan sinne pääsee auringon sädekimppu, pilvitunnelin läpi tunkeutuen. Sillä suunnalla välkehtii järvenkalvo sinisenä, eteläpuolella taas vehreänä. Villihanhet ovat jo hereillä ja kaklattavat lentäessään toisillensa; joskus huutaa lokki tai kalatiira. Meriruokokimppuja ajelehtaa ympäriinsä. Taivas näyttää uhkaavalta, mutta ilma on tyyni ja järvellä keinuvat ainoastaan heikot mainingit. Vene soluu untelosti määräänsä kohti, sillä nyt, kello kuusi aamulla, ovat molemmat soutajani väsymyksestä ja valvomisesta aivan menehtyneet. Soutaessaan nukahtavat he vuorotellen. "Hem-mala-hém", huutaa Shukkur Ali viimeisen tavun korostaen, kun painaa airon voimakkaasti veteen, mutta samalla nukahtaa hän ja airo heiluu ilmassa. Hänen oma äänensä herättää hänet, hän painaa airon uudestaan ja nukahtaa taas!
Hetket kuluvat, mutta ei mikään osota, että lähestymme päämääräämme. Emme voi erottaa, mikä ranta on lähin. Näytämme itse olevamme tämän äärettömän järven keskipisteenä. Gurla Manhattan keskellä näkyy eräs rotkolaakso, jonka suu juhlallisena avautuu pilvivaippojen alta. Muun maan ollessa varjossa valaisi aurinko sen sisustaa hetken ajan ja silloin se näytti mielikuvitukselliselta, ikäänkuin johtaisi se meidät jättiläiskirkkoon, jonka holvia lukemattomat kynttilät valaisevat. Eri vuorenrunkojen ja haaranteiden väliset laaksot ja hivuuntumiskourut ovat hyvin silmiinpistäviä ja luikertelevat alas järveä kohti lakeiden sorakumpujen lävitse, sorakumpujen, joiden äärimäinen reuna aiheuttaa järven pohjan vaihtelevan syvyyden. Syvyys lisääntyy taas, ollen 61, 62, 65 ja 75 metriä. Neljännestätoista paikasta lähtien — neljästoista itse niihin luettuna — tutkin järven pohjallakin vallitsevan lämpömäärän. Mutta mittaukset veivät aikaa. Ensin täytyi 70 metrin pituisen luotirihman laskeutua pohjaan, ja sitten pysyä hiljaa kunnes pohjalämpömäärä vaikuttaisi lämpömittariin merkkinsä. Sitten oli luotirihma ylös lapettava, syvyys merkittävä, lämpömittari tarkastettava, pintaveden ja ilman lämpömäärä mitattava ja nopeuden mittaaja tarkastettava.
Kilometrin päässä pohjoisessa on kirkkaan mainingin aalloilla harvinainen tulikeltainen vivahdus, enkä voi ollenkaan ymmärtää mistä moinen heijastus johtuu. Lounaassa paksunee pilvi ja tuuli puhaltaa järven yli, saaden aikaan lainehtimisen, joka hidastuttaa veneen kulkua entistä enemmän. Rehim Ali ei jaksa enää valvoa, ja Shukkur Ali on vastustamattoman unensa kanssa aivan hassunkurinen. Hän nukkuu viattomana, airot koholla, ja soutaa nukkuessaan kerran jos toisenkin ilmassa, sitä tehdessään aina vain kerraten herkeämätöntä huutoaan: "Shu-da-la-la". Hän puhuu unissaan. Rehim Ali herää siitä ja kysyy, mitä hän sitten oikeastaan tahtoo, eikä kumpikaan tiedä mistä on kysymys. Kello seitsemän paikoilla tuli Nukku-Matti minuakin tervehtimään, mutta en ottanut häntä vastaan. Vain silmänräpäyksen ajan näin punaisia villiaaseja juoksevan aalloilla, kuulin ilmasta ihastuttavaa harpunsoittoa ja näin mustan merikäärmeen pään aalloista sukeltavan ja taas syvyyteen vajoavan ja häviävän. Viheriät delfiinit ja pienet valaskalat köyristelivät selkäänsä aaltojen välissä — mutta ei toki, uni täytyy karkottaa, myrsky voi nousta millä hetkellä hyvänsä. Heitän kämmenpohjallani aimo suihkun soutajiini, pesen silmäni ja käteni, tilaan aamiaiseni — kovaksi keitetyn hanhenmunan, palan leipää ja kupillisen maitoa — sytytän piippuni ja olen taas virkeä kuin hyyppä. Kahdennessakymmenennessä mittauspaikassa, missä syvyys oli 79 metriä, seuraavat toiset esimerkkiäni.
Kello yhdeksän, oltuamme vesillä kaksitoista tuntia, mittasimme 81,8 metrin syvyyden, mutta lounaisranta näytti edelleenkin olevan yhtä kaukana kuin tähänkin asti! Rehim Alista oli kerrassaan kamalaa, että kölin alla oli niin paljolti vettä. Gurlan pilvipaljoudet nousevat hieman ylemmä, ja tultuamme keskemmä mahtavan laakson suuta näemme me entistä selvemmin sen lymyihin. Lumikenttien alemmat liepeet ovat pilvien alapuolella. Länteen päin siitä on leveä hivuuntumisuurros, jonka harmaata muraa pensastot mustalla kirjavoivat. Vesi on peilikirkas, heijastaen vuorten kuvaisia; ilman ollessa kirkas, on se sininen, mutta vihertyy pilvien kokoontuessa. Kalaparvi leikkii vedessä pulahdellen sen pinnalla.