Mutta aloin älytä, että joutuisin Gyangtsessa vielä vaapperampaan asemaan kuin Shigatsessa. Niin kauvan kuin oleskelin Shigatsessa eivät kiinalaiset tienneet, mitä minulle tehdä; Gyangtsessa olisin joutunut suorastaan sopimuspykälien alaiseksi ja saattanut häätyä vetäytymään takaisin etelää kohti Intiaan. Ja kun vastasin omilla käsityksilläni sopimuksen tarkotuksesta, niin toi minulle helmik. 27. p:nä Gavin pikalähetti sen viestin, että minut Kiinan hallituksen käskystä heti vangittaisiin, jos saapuisin Gyangtseen, ja toimitettaisiin sotilasvartion saattamana Intian rajalle. Myöhemmin kuulin, ettei hänellä ollut ainoatakaan sotamiestä ja että hän, vaikkapa hänellä olisi ollut käytettävissään koko Kiinan armeijakin, ei olisi kuitenkaan voinut käyttää niitä minua vastaan, jos oleskelin Englannin asiamiehen vieraana Gyangtsessa. Vastasin kuitenkin, että lähtisin kernaasti liikkeelle, mutta luoteiseen päin, jos Gam voisi hankkia minulle riittävän ison karavaanin!
Maaliskuun 1. p:nä kävi luonani Ma, joka oli pitkin aikaa poikkeillut teltissäni, mutta oli nyt joutunut ihan suunniltaan. Lhasan "amban lien" oli ankarasti moittinut häntä siitä, ettei hän 1000 alkuasukas- ja 150 kiinalaisen soturin päällikkö, ollut hoitanut velvollisuuksiansa siksi ymmärtävästi ja valppaasti, että olisi estänyt minut hiipimästä Shigatseen. Hänenkin piti saada minut heti lähtemään kaupungista, ja hän pyysi minua nyt ilmottamaan varman päivämäärän. "Ei hätää", vastasin minä. "Ensin täytyy karavaanin olla valmiina, päästäkseni Tshang-tangin kautta takaisin." Myöskin munkkeja oli Lhasasta käsin neuvottu karttelemaan minua mikäli mahdollista. Asemani oli niin epävarma, etten jättänyt yrittämättä mitään ponnistuksia. Vastausta saamatta sähkötin Englannin pääministerille, samalla kun Pekingissä Ruotsin lähettiläs hra G.O. Wallenberg ja kreivi Otanin toivomuksesta Japanin lähetystö koettivat taivutella Kiinan hallitusta myöntämään minulle passin ja lupakirjan.
Välillä kävi tashi-lman lähettämänä Tsaktserkan iltahämärissä salakähmää tutustuttamassa minua sisäiseen tibetiläiseen politiikkaan, valitellen Kiinan vallan merkillistä nousua Tibetissä silloin kun kuitenkin englantilaiset olivat voittaneet sodassa Tibetiä vastaan. Dalai-laman pitkällinen poissaolo tuotti tashi-lamalle mitä suurinta levottomuutta. Heti Intiasta palattuaan oli hän lähettänyt dalai-lamalle lahjoja ja kirjotellut useita kirjeitä, milloinkaan saamatta vastausta. Dalai-lama oli ollut hänen opettajansa, ja hänen mieltään karvasteli, kun hän ei kyennyt pakolaista auttamaan. Lhasan viranomaiset puolestaan olivat raivoissaan tashi-lamalle ja väittivät, että tashi-lama oli antanut englantilaisten lahjoa itsensä pysymään erillään sodasta.
Kesken kaiken sain maaliskuun 5. p:nä merkillisen kirjeen Gav daloilta. "Kaikessa hiljaisuudessa" hän neuvoi minua kirjottamaan Tshang Jin tangille, Tibetin keisarilliselle kiinalaiselle ylivaltuutetulle, ja amban lien Jy'lle Lhasaan, ja pyytämään heidän ylhäisyyksiänsä erityisenä armon-osotuksena suomaan minulle luvan lähteä Gyangtsen kautta Sikkimiin; hän ei epäillyt heidän suostumuksestansa. Ensin oli hän minulle kirjottanut saaneensa hallitukselta käskyn vangituttaa minut, jos tulisin Gyangtseen; nyt hän itse neuvoi minua siihen? Kuulin sitte toisaalta, että hän oli Lhasasta saanut ohjeen kirjottaa näin, siellä kun peljättiin, ettei minusta enää ollenkaan päästäisi eroon, jos minun sallittaisiin paluumatkaani varten tunkeutua sisemmä Tibetiin. Ma ilmotti minulle saaneensa käskyn pitää aina varallani pikalähettejä, jotka viidessä vuorokaudessa toimittavat kirjeen Shigatsesta Lhasaan.
Kirjotin heidän ylhäisyyksillensä kernaasti lähteväni matkaan Tsangpon pohjoisrantaa myöten, missä oleksii paimentolaisia. Jos he halusivat suoriutua minusta, niin ei heidän tulisi vaikeuttaa matkasuunnitelmiani nyt, kun kerran olin näin pitkälle joutunut, vaan pikemmin auttaa minua kaikin tavoin. Tällä tavoin sain lähtöäni hoputtelemaan tulleet viranomaiset odottamaan kymmenen päivää vastausta Lhasasta. Asemani alkoi yhä enemmän muistuttaa vankeutta, vaikkakin minusta tahdottiin kaikin mokomin päästä eroon. Maaliskuun 4. p:nä olin viimeistä kertaa käynyt Tashi-lunpossa. Nyt oli luostari minulle suljettu, kun minua oli kiinalaisten epäluuloja peljäten nimenomaan pyydetty lakkauttamaan käyntini. Pyysin saada vielä tarkastaa ngakangia, varushuonetta, jossa pukuja ja naamioita säilytettiin. Kun sekin sanottiin mahdottomaksi, niin sovimme lopulta, että minulle näytettäisiin puutarhassani joitakuita pukuja, naamioita ja soittokapineita, jolloin myös saisin tilaisuuden piirustaa niitä. Ne tuotiin öiseen aikaan.
Maaliskuun 10. p:nä saapui Tashi, mukanaan viimeiset 13 jakiani niin lopen uupuneina, että ne luovutettiin pilahinnasta eräälle kauppiaalle. Jouduin yhä eristetymmäksi, kukaan ei enää uskaltanut seurustella kanssani; Ma pysyttelihe loitolla, Lobsang Tsering oli tietymättömissä, Tsaktserkania piti pyydellä, jos mieli häntä tavata. Asemamme oli jännittävä, mutta samalla huvittavakin. Oli selvää, että kerran lähtisimme Shigatsesta, mutta mitä kohti? Olin jo kaikille asianomaisille kieltäytynyt lähtemästä Gyangtseen tai Katmanduun (Nepalin pääkaupunkiin), kuten Ma oli minulle esittänyt, ja mahdotonta oli ajatella saada Shigatsessa varustetuksi karavaania sellaista, että sillä hirviäisi lähteä samoamaan Tshang-tangin halki. Ainoana päämääränäni oli Tsangpon pohjoispuoli, missä mitä tärkeimmät löydöt odottelivat minua. Itä-Turkestaniin en voinut mennä, sillä Gav oli ilmottanut Kiinan hallituksen tehneen passini mitättömäksi, kun olin käyttänyt sitä väärällä seudulla. Ladakejani en voinut lähteä viemään Kiinaankaan, mutta päätin, että jos minut pakotettaisiin lähtemään tästä englantilaisten tapaamattomasta turvapaikastani Sikkimiin, niin vapauttaisin ladakit palveluksestani ja matkustaisin sitten yksinäni Pekingiin tekemään mandariineille selkoa asemasta!
Lhasan herrat tulivat täsmälleen maaliskuun 15. p:nä taas luokseni kuulustamaan lähtöpäivääni. Vastasin, etten voinut päättää siitä mitään ennen kuin tietäisin minne päin kulkuni kääntyisi. Jos minun pitäisi lähteä Tshang-tangin kautta, niin tulisi heidän varustautua pitkälliseen odotukseen, ohjeittensa mukaisesti tarkoin vartioidessaan jokaista askeltani; voisivatpa siinä tapauksessa kaikessa rauhassa ostaa talon ja mennä naimisiin. He valittivat nyt itsekin Kiinan vallan suurta lisääntymistä Tibetissä, se kun oli kokonaan syrjäyttämässä englantilaisen vaikutuksen maan asioihin, ja arvelivat, että uuden ankaran kurin Lhasassa herättämä kiihtymys yksistään on tehnyt minulle mahdolliseksi matkustaa huomaamattomana Tibetin poikki.
Asemani valkeni vihdoin maaliskuun 19. p:nä. Ma'lla oli ollut neuvottelu molempien Lhasan herrasmiesten ja Shigatse-dsongin viranomaisten kanssa. Jälkimäiset pistäytyivät luokseni ja pyysivät nyt puolestaan tietoa siitä, minne aijoin matkani suunnata. Vastasin: pitkin Raga-tsangpoa sen lähteille asti! Neuvottelun osanottajat olivat nähtävästi päättäneet ottaa vastuulleen sen, että lähtisin länttä kohti. Mutta he vaativat lujasti, että minun täytyisi samota Dshe-shungiin ihan samaa tietä kuin olin tullutkin, siis Tanakin ja Rungman kautta, koska he muutoin kohtaisivat ikävyyksiä.
Kun siten oli sovittu, ettei minun tarvinnut matkustaa Gyangtseen, lähetin Muhamed Isan viemään majuri O'Connorille kaikki karttani, piirustukseni ja siihen asti saavuttamani tulokset; koko lähetys saapui sittemmin vahingoittumattomana eversti Dunlop Smithille Kalkuttaan. Toistamiseen vaihdatin vielä yksin tein 3000 kultarupiita hopeaksi, ja lähetin jäähyväiskirjeet ystävilleni ja omaisilleni.
Innostuneena riensi maaliskuun 20. p:nä Ma luokseni, kädessään Tshang Jin tangin isolla punaisella sinetillä varustettu kirje. Kohtelias kiinalainen valtiomies selitteli siinä mitä imartelevimmin sanoin, miten mahdotonta oli vastoin Englannin kanssa tehtyä sopimusta sallia minun matkustaa mitään muuta tietä kuin mitä olin tullutkin, siis Tshang-tangin kautta. Ma tunsi kirjeen sisällön ja kysyi, pysyinkö vielä päätöksessäni lähteä Raga-tsangpon vartta ylös. Siinä tapauksessa oli minulle tie avoinna. Tyytyväisyyteni salaten vastasin myöntävästi, vaikka se tie oli vastoin hänen ylhäisyytensä kirjettä. Nyt vain piti kahden dsongin herran huolehtia muonituksesta — kuten hänen ylhäisyytensä oli kirjeessään ilmottanut käskeneensä viranomaisten kaikkialla tekemään!