Paitsi tekemällä vierailuja Tashi-lunpon luostariin vietin aikaani monin tavoin. Luonani kävi tuttavia ja monasti piirtelin tuntimäärin kansantyyppejä luonnoskirjaani, saaden kiitollisia aineksia pyhiinvaeltajista, kaupungin porvareista ja kulkureista sekä luostarin munkeista. Niistä on tässä teoksessa muutamia näytteitä.
Helmikuun 4. p:nä sain varsin odottamattomia vieraita; luokseni tuli Lhasasta eräs lama ja eräs virkamies! Kun devashung, hallitus, oli saanut Hladshe Tseringin kirjeellisen ilmotuksen tulostani Ngangtse-tsolle, olivat Kiinan lähettiläs ja Tibetin hallitus yhdessä neuvoteltuaan lähettäneet nämä kaksi herrasmiestä rientämään järvelle. He olivat saaneet ihan vääriä tietoja matkani suunnasta, kenties siitä syystä, että meidän marssintamme ristiin rastiin Ngangtse-tson jäällä oli eksyttänyt paimentolaiset. Siten olivat he kolmen viikon ajan etsineet meitä, Dangra-dshum-tso'nkin rannoilta, kunnes olivat lopulta saaneet selville, että me olimme jo aikoja sitte vetäytyneet kaakkoon. Vaihtaen hevosia kiirehtivät he jäljessämme, kuulustellen matkamme suuntia, ja kiire olikin kova, sillä heille oli annettu käsky pakottaa minut ehdottomasti palaamaan samaa tietä takaisin pohjoiseen! Mutta he pääsivät Shigatseen vasta 36 tuntia myöhemmin kuin me, ja toinenkin miehistö, joka oli Lhasasta lähetetty suorempaa tietä matkamme ehkäisijäksi, oli kokonaan kadottanut jälkemme siinä vuorten ja laaksojen sokkelossa, johon olimme tunkeutuneet.
Heiltä kuulin, että Hladshe Tseringiltä oli riistetty virka, arvo ja koko omaisuus, hänen kun epäiltiin olevan minun lahjomani. Turhaan he muuten selittelivät, että Lhasan sopimuksen mukaan ainoastaan Dshatungin, Gyangtsen ja Gartokin markkinapaikat olivat europalaisille avoimet, nekin määrätyillä ehdoilla, joten minun, kiellettyä tietä tulleena, piti pyörtää takaisin. Minä puolestani tashi-laman suosioon vedoten väitin tahtovani tutkia koko Tibetin.
He eivät olleet heti kaupunkiin tultuansa ilmottautuneet minulle siitä syystä, että tahtoivat ensin vakoilla minun puuhiani ja tuttavuuksiani, sillä jos meillä havaittaisiin olevan ystäviä, niin oli tietysti annettava nämä ilmi! Mutta muuten he olivat kylläkin mukiinmeneviä vieraita ja antoivat mielellään kestitä itseänsä teellä ja paperosseilla. Seuraavinakin päivinä he kävivät minua useasti tervehtimässä; heidän jääpymisensä Shigatseen osotti kuitenkin, että sekä tibetiläinen hallitus että kiinalaiset olivat kohdistaneet huomionsa minuun. Vaivasin aivojani aprikoimalla, miten tämä kaikki päättyisi.
Palatessani helmik. 15. p:nä eräistä ratsastusleikeistä tapasin asunnostani ison postilähetyksen majuri O'Connorilta ja luin kiihkeällä innolla uudet kirjeet kotoani ja ystäviltäni Intiassa, lady Mintolta, eversteiltä Dunlop Smithiltä ja Younghusbandilta sekä O'Connorilta itseltään, joka mitä herttaisimmin toivotti minut tervetulleeksi ja lausui toivovansa meidän tapaavamme toisemme pian. Hän oli ystävällisyydessään liittänyt postini mukaan kaksi laatikkoa, joissa oli säilykkeitä, kakkuja, leivoksia, whiskyä ja neljä pulloa samppanjaa. Minä yksinäni teltissäni Tibetissä samppanjaa maistelemassa! Jokaiseksi päivällisekseni, niin kauvan kuin varastoa riitti, tyhjensin yksinäisyydessäni lasillisen majuri O'Connorin terveydeksi.
Monena kertana olin luostarissa tavannut herttua Kung Gushukin ja kiittänyt häntä siitä, että hän ystävällisesti oli lähettänyt postini järville. Mutta vasta maaliskuun 7. p:nä kävin vieraisilla hänen upeassa, loistavasti sisustetussa asunnossaan, jonka vastaanottosalin eräällä seinänvierellä on vasituinen valta-istuin tashi-lamaa varten, hänen käyttääkseen silloin kun käy tervehtimässä nuorempaa, 21-vuotiasta veljeänsä. Kung Gushuk on hyvin ujo; hän on ilmeisesti mielissään, kun vieras puhuu ja hän itse saa säästää omia niukasti varustettuja aivojansa. Intiasta, jonne hän oli saattanut korkeata veljeänsä, oli hänellä hyvin epäselviä muistoja; koko matka näytti päilyvän hänen mielessään käsittämättömänä unennäkönä. Aikomastani matkasta hän ei käynyt lausumaan mitään mielipidettä, mutta sanoi suoraan, etteivät lamat mieleltään nähneet minun niin usein oleilevan Tashi-lunpossa. Hänen puolisonsa oli tiedusteluttanut minulta, enkö piirtäisi hänen muotokuvaansa, ja minä pyysin nyt saada tietää, milloin se kävisi päinsä. Milloin tahansa. Poistuessani seisoi armollinen rouva muodinmukaisesti noettuine hovinaisinensa avoimella kuistilla. Kohdistin kohteliaan tervehdyksen tuonne ylös ja lumosin kai hänen armonsa ohimennen mutta se ei ollut sen vaarallisempaa: hän oli jo elähtänyt, sillä hän oli kuulunut Kung Gushukille yhteisesti erään vanhemman veljen kanssa, joka oli kuollut paluumatkalla Intiasta Sikkimissä. Hänen sanotaan olevan huonekunnan ohjaksissa ja pitävän raha-asioita kunnossa. Ja se onkin välttämätöntä, sillä Kung Gushuk viettää hurjaa elämää, on korvia myöten velkaantunut ja pelaa uhkapeliä! Se on tashi-laman veljelle sopimatonta.
Vasta maaliskuun 22. p:nä tuli muotokuvan piirtämisestä tosi. Herttuatar on kookas ja hiukan tursistunut, ja väitti olevansa 33 vuoden vanha — minä korotin ikärajan 45:ksi. Ihon väri on vaalea ja riutunut, silmien valkuainen kiilloton. Hän oli tilaisuutta varten pyntännyt ylleen koristuksia mitä suinkin mahtui; ystävällisesti ja herttaisesti tarjoutui hän istumaan kuinka kauvan tahansa, kunhan vain kuvasta tutisi hyvä, vakuutteli hän. Niissä puuhissa ja talon huoneitten katsastelussa menikin neljä tuntia; lopulta olin jo niin läheisissä väleissä perheeseen kuin olisimme tunteneet toisemme lapsuudesta asti.
Kirjani alussa olen lyhyimmiten maininnut millaisia vaikeuksia englantilaiselta taholta oli asetettu eteeni, ja kertonut, miten liberaalien hallitus Lontoossa ei ainoastaan ollut evännyt pyytämiäni etuja, vaan myöskin yrittänyt saada koko matkaani peräytetyksi. Tästä syystä olin nähnyt itseni pakotetuksi tekemään suunnattoman kaarrokseni koko Tshang-tangin halki, jossa monet kerrat jouduttausimme hengenvaaraan ja kärsimme suuria vaurioita. Sitte kohtasimme tibetiläisten heikon vastarinnan, mutta pääsimme kuitenkin Shigatseen: oli pelkkää onnea, että meitä vastaan lähetetyt vartiot eivät olleet kyenneet meitä löytämään. Hiljakkoin olivat Tibetin hallituksen edustajat huomauttaneet minulle, etten ollut oikeutettu viipymään Tibetissä, vaan että minun oli poistuttava maasta. Ja kuin eivät Englannin, Intian ja Tibetin hallitukset olisi minulle riittäneet, ilmestyi helmik. 18. p:nä Kiinankin hallitus näyttämölle! Olin neljää yhtynyttä hallitusta vastassa ja toivottelin kaikkea politiikan ja valtiotaidon nimeä kantavaa sinne missä pippuri kasvaa.
Yllämainittuna päivänä saapui luokseni nuori kiinalainen Duan Suän; hänet oli lähettänyt Kiinan Gyangtseen nimitetty valtiollinen asiamies Gav daloi. Minulle huomautettiin Englannin ja Kiinan välillä tehtyä sopimusta, jonka mukaan yhdenkään vieraan vallan edustajan tai asiamiehen ei ollut sallittua käydä Tibetissä. En saisi millään ehdolla matkustaa Gyangtseen, kun jo olin ilman passia luvatta tunkeutunut Shigatseen saakka, ja minulle oli muka avoinna ainoastaan sama tie, jota olin tullutkin.
Olin suunnitellut ja halunnut tavata O'Connoria; tunsin hänet kuulopuheelta varsin hyvin, hän oli osottanut minua kohtaan suurta ystävällisyyttä, ja minä tiesin, että hän oli niitä aniharvoja, jotka perusteellisesti tuntevat Tibetin. Olimme tulostani asti olleet ahkerassa kirjeenvaihdossa keskenämme, minä olin selittänyt hänelle senaikaiset ajatukseni ison vuoriston läntisestä jatkosta, ja O'Connor oli vastannut, että hän oli aina kaipaillut päästä Tibetin laajoihin tuntemattomiin sisäosiin ja jo kauvan olettanut, että Tsangpon pohjoispuolella on valtainen vuoristo. Tunsin tätä vielä vaillinaisesti, ja senvuoksi olin ehdottanut O'Connorille, että siitä lähtein nimittäisimme tuota vuorijonoa Nien-tsheng-tang-la'ksi sen korkean huipun mukaan, joka kohoaa Tengri-norin etelärannalla. Minulle olisi ollut mitä tärkeintä tavata juuri nyt sellainen mies kuin majuri O'Connor.