Suuri punditi A. K. eli Krishna, joka kilpaili Nain Singin kanssa kunniasta saada olla ensimäinen, kulki vuonna 1881 tekemällänsä matkalla Transhimalajan itäisen osan yli, vieläpä kait Nub-kang-lan kautta, eikä Shiar-gang-lan, kuten olin ensin luullut. Hänen kartastaan on kuitenkin hyvin vaikea päättää, onko Shiar-gang-la Transhimalajan ensimäisen luokan vedenjakaja-sola vai eikö. Kaikissa tapauksissa menee se Salvenin ja Brahmaputran välisen vedenjakaja-vuorijonon yli, joka jono on Nien-tshen-tang-lan välitön jatko, siis Transhimalajaa. Samaa mieltä on myös eversti S.G. Burrard Hoydensin keralla julkaisemassaan ihmeteltävässä teoksessa "A sketch of the Geography and Geology of the Himalaya mountains and Tibet" (Kalkutta 1907). Tämän teoksen XVII kartalla on Burrard, minun vakaumukseni mukaan, merkinnyt vuorijonon jatkon aivan oikein, vaikkapa meiltä puuttuukin kaikki varmat tiedot sen kulusta.
Huomaamme siis, että pater Hucin jälkeen ovat Transhimalajan yli kulkeneet useat punditit, samoin myös Calvert v. 1905. Näihin on vielä, mikäli tiedän, lisättävä kaksi nimeä, nimittäin Littledale, joka rohkealla retkellään 1894-95 kulki vuoriston yli Guring-la-soIan (19,585 jalkaa) kautta ja kreivi Lesdain, joka v. 1905 meni sen yli Chalamba-lan kautta. Molemmat kuvailevat sitä ihmeenkaunista näkyä, jonka Nien-tshen-tang-la Tengri-norilta katsottuna tarjoaa. Mutta viimemainittu matkustaja ei laajenna tietojamme Transhimalajasta, sillä hän on kulkenut samaa solaa myöten, jonka yli Montgomerien punditi jo oli noussut. Matkakertomuksessaan ei hän puhu yleensä solasta, vielä vähemmin mainitsee sen nimeä. Mutta Tengri-norin länsirantaa pitkin kulkiessaan hän lausuu: "Hyvin vaikeakulkuiset ja sekavat vuoripaljoudet ovat voittamattomana esteenä. Sentähden päätin seurata ensimäistä vedenjuoksua, jonka voi suunnastansa päättäen otaksua kääntyvän Brahmaputraan. Sillä lailla vaelsin useita päiviä erään lakkaamatta levenevän, Chang-chu-nimisen joen rantaa pitkin". — Tämä joki on Chatamba-lalta virtaava Shangtshu.
Kaksi ranskalaista, kaksi englantilaista ja puolisen tusinaa punditia on siis ennen minua Transhimalajan yli kulkenut. Kaukana lännessä, brittiläisellä alueella, ovat useat europalaiset kulkeneet tämän vuoriston yli, varsinkin Tshang-lan kautta, jota myöten minäkin olen kolmasti samonnut. Marraskuun 22. p:nä 1907 nousin vuoriston yli Induksen ja Panggong-tson välisen mukavan Tsake-la-solan kautta.
Erinomaisen suuriarvoisen lisän Transhimalajan tuntemiseen antavat Ryder ja Wood v. 1904 ylös Brahmaputraa tekemänsä käänteentekevän matkan kautta. Heillä ei ollut mitään aihetta kulkea vuoriston yli tai tunkeutua edes päivämatkan päähän sen eteläisiin poikkilaaksoihin, mutta he mittasivat kaikki huiput, jotka vain heidän tiellensä näkyivät. Jotkut näin mitatuista vuorista, erittäinkin Lunpo-gangri, ovat korkeimpia niistä huipuista, jotka ikuista lumilakeansa Transhimalajan yli kohottavat. Korkein on Ryderin mukaan 23,255 jalkaa eli 7,090 metriä, ei siis paljoa matalampi kuin 7,300 metrin korkuinen Nien-tshen-tang-la. Ryder ja Burrard ovat sitä mieltä, että nämä huiput ovat saman yhtenäisen jonon kärkiä. Tämä jono on heidän kartallaan merkitty Brahmaputran pohjoiseksi vedenjakajaksi. Tekstissä huomauttaa Burrard kumminkin aivan oikein, ettei tämä jono, jota hän nimittää "The Kailas range'ksi", ole vedenjakaja, koska se on paikoin pohjoisesta virtaavien syrjäjokien puhkoma. Mutta Burrard tekee saman virheen kuin Dufour, Hodgson, Saunders ja Atkinson, uskoessaan että Tsangpon pohjoispuolella on yksi ainoa keskeytymätön vuorijono. Itse olen tätä kysymystä paljon miettinyt ja Tibetin vuorijonojen yleiskarttaan 1905 merkinnyt kaksi jonoa Tsangpon pohjoispuolelle, käsitys, joka sopii yhteen F. Grenardin Keski-Aasian kartan kanssa.
Tämän niin vähän tunnetun alueen maantieteellisen tutkimuksen historiani täytyy luonnollisista syistä tuntua tavattoman lyhyeltä ja vaillinaiselta. Mutta en ole parhaalla tahdollakaan voinut löytää muita edelläkävijöitä, kuin nämä jo mainitut — siinä vuoriston osassa nimittäin, joka on Tibetin rajojen sisällä — enkä ainoatakaan, joka olisi ennen minua käynyt Transhimalajan keskiseuduissa. Kun moni hyvällä syyllä ihmetteli, että niin suunnattoman suuri ala kuin Etelä-Tibet on pysynyt aina meidän päiviimme asti tuntemattomana, vaikka se on aivan englantilais-intialaisella rajalla, alettiin eräissä englantilaisissa piireissä nähdä suurta vaivaa, kaivelemalla esille enemmän tai vähemmän nimettömiin lähteisiin ja epäselviin otaksumisiin perustuvia tietoja ja todistuskappaleita, joilla voisi todistaa, ettei minun löydöilläni ollut ensimäisen oikeutta, jota ne vaativat. Jo tässäkin teoksessani lausumani, lyhyet huomautukset tekevät kuitenkin kaiken väittelyn minun puoleltani aivan tarpeettomaksi.
Pater Huc lopettaa matkakuvauksensa seuraavilla sanoilla: "Mutta kirjottajan into ei yksinään riitä antamaan kuvaa seuduista, joihin hän ei ole koskaan jalkaansa astunut. Kirjottaa kertomus Kiinan matkasta, tehtyänsä kävelymatkan Kantonin kauppasiirtolan ohi ja Macaon tienoilla, on samaa kuin puhua asioista, joita ei riittävästi tunne… On yleensä jokseenkin vaikeata tehdä löytöjä maassa siihen tunkeutumatta."
Näitä mieleenpantavia sanoja ajatellen olin lähtenyt matkalle, jota on tässä kirjassa kuvattu, ja päätarkotukseni ilmaisi jo Sir Clements Markham lausuessaan Littledalen viime matkasta seuraavaan tapaan ("Geographical Jourual" 7. nide, 482 s.): "Mikäli tiedämme, ei sen (Transhimalajan) yli ole kukaan kulkenut koko sen Tengri-norin ja Mariam-la-solan välisellä taipaleella ja luulen ettei Aasiassa ole mitään maantieteellisesti suuremman arvoista kuin tämän vuorijonon tutkiminen."
Minun ei sovi ryhtyä ratkaisemaan kysymystä, olenko tarkotukseni saavuttanut vai enkö. Mutta kun minä Surnge-lan kautta kuljin Transhimalajan yli kahdeksannen kerran, oli minulla ainakin se tyydytys, että näin kaikkien vanhojen otaksumisien luhistuvan kuin paperitalojen ja vetäneeni uuden tärkeän piirron Aasian kartalle juuri siihen, missä oli ammottanut valkea täplä houkuttelevine "Unexplored"-kylttinensä.
Minulla ei ole tilaa Transhimalajan seikkaperäisemmälle yksityiskuvailulle, ja se onkin vasta sitten mahdollista, kun kaikki huippujen mittaukset ovat lasketut, koottujen kivinäytteiden laadut luokitetut ja piirustettujen karttalehtien yksityiskohdat sovitellut. Aineksien viimeistelyihin menee pari vuotta.
Minun oli suotu kulkea Transhimalajan kahdeksan solan yli, kun kaikki toiset matkustajat olivat kulkeneet yhteensä seitsemän yli. Seitsemän minun solaani oli ennen tuntematonta. Toisista olin ennen nähnyt Titsha-lan ja Men-lan. Lopuista Transhimalajan solista olen ainakin koonnut suullisia tietoja. Tshukti-la on molempien Indushaarojen välinen vedenjakaja; Tseti-latshen-la Sadletshin ja Nganglaring-tson välinen. Shiar-gang-la ja Shan-shung-la ovat Salvenin ja Brahmaputran vedenjakajalla. Kaikki muut ovat valtameren ja umpitasangon välisellä suurella vedenjakajalla. Kaikki europalaisten ja punditien tähän asti kulkemat solat ovat vuoriston itäisessä ja läntisessä osassa. Chalamba-lan ja Surnge-lan välillä ei oltu Transhimalajan yli kuljettu ainoastakaan kohdasta, ja juuri näiden kahden solan välissä oli se suuri valkea täplä. Tästä tunnettiin ainoastaan Ryderin ja Woodin mittaamat huiput ja muutamia kärkiä, jotka Nain Sing oli nähnyt pohjoisesta päin. Jos en ota huomioon sitä matkaa, jonka punditit tekivät Manasarovarin ja Ruldap-tson välitse ja jonka yksityiskohtia en tunne, on Chalamba-lan ja Dshukti-lan välinen taival 950 kilometriä pitkä. Näiden kahden rajamerkin välillä ovat kaikki ne solat, joiden yli nouseminen teki minulle mahdolliseksi seurata Transhimalajan kulkua ja osottaa, että sen itäiset ja läntiset, jo tunnetut siivet ovat yhteydessä keskenään ja saman vuoriston osia, sekä että tämä vuoristo on maailman korkein ja valtaavin, ja että siihen voidaan verrata ainoastaan Himalajaa, Kara-korumia, Arka-tagia ja Kven-lunia. Sen pituus on 2,300 kilometriä laskettuna Shiar-gang-lasta Yasiniin lähelle Induksen jyrkkää polvea, mutta jos voidaan todistaa, että Transhimalaja jatkuu Hindukushin nimellä ja kulkee pitkin Salvenia, niin on sen pituus noin 4,000 kilometriä. Pohjoisessa ja etelässä ovat sen rajat jyrkät ja selvät: pohjoisena rajana Nain Singin ja minun löytämäni järvet, etelässä suunnaton Indus-Tsangpo-laakso. Se on kapeampi kuin Himalaja ja sen huiput ovat jälkimäisiä matalammat. Mutta Transhimalajan solien korkeus on suurempi kuin Himalajan solien. Viiden Himalaja-solan, nimittäin Shar-chalep-lan, Manda-lan, She-ru-lan, No-lan ja Kore- eli Potu-lan keskimääräinen korkeus on 5,101 metriä, kun taas minun viiden ensimäisen solani keskimääräinen korkeus nousee 5,600 metriin. Mutta Himalajan korkein huippu, 8,840 metriä korkea Mount Everest, on 1,540 metriä korkeampi kuin Nien-tshen-tang-la, joka, mikäli tiedetään, on Transhimalajan korkein kohta. Siitä riippuvat myös näiden kahden vuoriston muut muotosuhteet. Transhimalajan harjat ovat lakeammat, sen laaksot matalammat ja kapeammat; Himalajan harjat ovat terävät ja suipot, sen laaksot syvät ja voimakkaasti uurtautuneet. Edellinen vuoristo on kiinteämpi ja jyrkempi kun jälkimäinen, suhde, joka on hyvin luonnollinen, kun muistaa, että Himalaja saa pääosan länsimonsuunin sadevarastosta, jonka sadeaallot ovat lukemattomia vuosituhansia Himalajan laaksojen pohjiin syövyttävästi vaikuttaneet, kun taas Transhimalaja saa monsuunisateista ainoastaan suhteellisesti vähäpätöisen osan. Jos olisi mahdollista näiden kahden vuoriston kivimäärää toisiinsa verrata, niin varmaankin huomattaisiin, että pohjoinen on mahtavampi kuin eteläinen. Sillä semmoisen vertailun pitäisi alkaa meren pinnasta, ja vaikka Transhimalaja onkin kapeampi, alkaa sen nousu toki vasta 3,000 ja 5,000 metrin korkeudesta, nimittäin Tsangpon laaksosta, kun taas Himalajan nousu, tarkasti ottaen, alkaa meren pinnan tasalta eli ehkä 100 metriä ylempää. Vedenjakajana on Transhimalaja suuremman, tärkeämmän arvoinen kuin Himalaja. Länsi-Himalaja jakaa Induksen ja sen syrjäjokien vedet; idässä on se Brahmaputran ja Gangeksen välisenä vedenjakajana. Mutta jokainen vesipisara, joka taivaasta Himalajalle putoaa, menee Intian valtamereen. Sitä vastoin on koko keskinen Transhimalaja eteläisen Intian valtameren ja pohjoisen umpitasangon välisenä vedenjakajana. Ainoastaan läntisellä sivullansa jakaa Transhimalaja Induksen ja sen muutamien oikeanpuoleisten syrjäjokien vesiä ja itäisellä sivullansa Salvenin ja Brahmaputran vesiä. Tibetin rajojen sisällä on ainoastaan yksi joki, joka alkaa Transhimalajan pohjoisrinteeltä ja leikkaa vuoriston poikittain, mutta se joki onkin leijona, sitä nimittävät tibetiläisetkin leijonajoeksi, se on Singi-kamba, Indus. Salven alkaa samoin tämän vuoriston pohjoisrinteeltä, mutta pääsee valtamereen tarvitsematta kulkea vuoriston läpi. Kaikki muut pohjoisrinteeltä alkavat joet — isoimmat niistä ovat Buptsang-tsangpo ja Soma-tsangpo — virtaavat pohjoisiin umpinaisiin suolajärviin. Ainoastaan Transhimalajan keskipaikoilla, mutta kumminkin noin 1,000 kilometrin pituudelta, sattuu vuoriston pääakseli ja mantereen vedenjakaja yhteen; sillä lännessä kulkee vedenjakaja Induksen lähteeltä pohjoista kohti ja sitten länteen, kulkeakseen Panggong-tson umpinaiseen Tibetiin, ja idässä kulkee se Tengri-norin ja Salvenin lähteiden välisistä seuduista lähtien pohjoista kohti.