Hän selitti määräaikana saapuneensa sovittuun paikkaan, mutta siellä häntä oli ahdistellut kuusi govaa, niiden joukossa gova Parvang, joka oli johtanut keskustelua ja vaatinut häntä piiristänsä paikalla poistumaan ja menemään Tarok-tsolle. He eivät voineet mitään armoa odottaa, kun heillä ei kerran ollut Lhasasta annettua passia — niin oli gova sanonut. Sen johdosta olivat he lähteneet Tarok-tson pohjoisrannalle ja jääneet sinne neljäksitoista päiväksi, koska siellä oli hyvä laidunmaa eikä heitä kukaan ahdistellut. Meistä olivat he kuulleet kaikenlaisia ristiriitaisia huhuja. Vihdoin oli eräs paimentolainen kuollut ja kuolinrukouksien vuoksi oli kutsuttu eräs Lunkar-gumpan munkki paikalle. He olivat tavanneet tämän munkin ja hän oli heille ilmottanut, että olimme yhdeksän päivää sitten kulkeneet luostarin ohi. Heti olivat he koonneet tamineensa ja aikoneet lähteä varhain seuraavana aamuna jälkiämme seuraamaan. Mutta yöltä oli käynyt hevosenvarkaita ja ne olivat vieneet minun harmaan tikseläisratsuni ja yhden Saka-dsongista ostetun muulin. Sen seikkailun johdosta olivat he menettäneet kaksi päivää, varastettuja eläimiä silti takaisin saamatta. Sillä aikaa kun Suän, Abdullah, Abdul Rasak ja Sonam Kuntshuk kulkivat hitaasti jälkijoukkona, olivat toiset kolme lähteneet pikamarssissa meitä etsimään ja nyt vihdoinkin päässeet perille, tuoden mukanaan koko matkarahaston! Abdul Kerim pääsi siis minusta verrattain ehein nahoin, mutta minä kuulin, miten toiset häntä morkkasivat.
Kjangrangissa yhtyi jälkijoukkokin taas meihin ja nyt olimme kaikki kolmetoista koossa, kun heinäkuun 8. p:nä ratsastimme 5,885 metriä korkean Ding-la-solan yli, joka on korkeampi kuin mikään muu koko Tibetin-matkallani nousemani sola. Sieltä jatkoimme matkaamme, sivuuttaen Aong-tsangpon jokialueeseen kuuluvan pienen Argok-tso-järven ja nousimme 12. p:nä 5,272 metriä korkean Surnge-la-solan yli. Kahta päivää myöhemmin saavuimme Toktsheniin, jossa uusi poliittinen selkkaus viivytti meitä kokonaista yhdeksän päivää. Siitä en kumminkaan voi kertoa, sillä jo aikaa olen päässyt käytettävänäni olevan tilan rajaan ja — kustantajani käy kärsimättömäksi!
Kolmaskymmenesviides luku.
Transhimalaja.
Jo jesuiittien kaksisatavuotisella kartalla (D'Anville 1733) kulkee ylisen Brahmaputran pohjoispuolella joukko vuoria, joiden nimet ovat idästä länteen seuraavat: Youc, Larkin, Tshimouran, Coiran, Tshompa, Lop, Tshour, Takla concla, Kentaisse (Kailas), Latatsi, j.n.e. Näitä jesuiittain lähteiden vuoria ja jonoja ei kumminkaan ole merkitty uudemmille Tibetin kartoille, nähtävästi siitä syystä, että maantieteilijät ovat näitä oppineiden tibetiläisten kokoamia aineksia pitäneet epätarkkoina ja epäluotettavina. Ja kuitenkin on tämä jono juuri Transhimalaja, vaikka sen esitys on väärä ja sekava.
Kun Brian Hodgson merkitsi Etelä-Tibetin kartallensa (Selections from the Records of the Government of Bengal No. XXVII) mahtavan yhtenäisen, Tsangpon kanssa yhdensuuntaisesti sen pohjoispuolella kulkevan vuorijonon, astui hän askeleen, joka ei voinut perustua muuhun kuin jesuiittien karttaan ja niihin sen selityksiin, jotka Nepalin maharadsha v. 1843 julkaisi. Ymmärrettävää oli, että Tsangpon pohjoispuolella täytyi olla korkeita vuoria — sen tiesivät jo Kang-hin aikaiset jesuiitit. Mutta Hodgsonin otaksuma Nyenchhen-thangla (= Transhimalaja), jota hän pitää Karakorumin itäisenä jatkona ja pohjoisen ja eteläisen Tibetin luonnollisena rajana, on vailla kaikkea alkuperäisyyttä, eikä se merkitse askeltakaan sen yli, mitä jo tiedettiin tai oikeammin sanoen aavistettiin. Sillä jo v. 1840 oli Dufour merkinnyt kartalle yhtä mahtavan ja yhtä katkeamattoman vuorijonon Tsangpon pohjoispuolelle ja sen kanssa yhdensuuntaisesti kulkevaksi. Tämä kartta on liitetty kuolemattoman lazaristi-lähetyssaarnaajan pater Hucin matkakertomukseen "Souvenir d'un voyage dans la Tartarie, le Thibet et la Chine, 1844-46". Dufourin kartta on parempikin kuin Hodgsonin, sillä hän on siihen ottanut jesuiittien kartasta Tsangpon erään pohjoisen syrjäjoen, merkiten sen juoksemaan tämän suuren vuorijonon läpi, jota hän jesuiittien mukaan nimittää Koiran-vuoriksi.
Huc ja Gabet olivat varmaankin ensimäiset europalaiset, jotka ovat kulkeneet Transhimalajan yli, ja kysymys on siitä, missä se ylimeno on tapahtunut. Varmaankin Shang-shung-la-solan kautta, mongolilaisten toivioretkeläisten Kuku-norista ja Tsaidamista Lhasaan kulkevaa tietä myöten. Mutta turhaan etsii Hucin kuuluisasta kirjasta mitään selitystä siihen. Niiden kahden vuoden kuluessa, jotka Huc vietti Macaossa, täydensi hän ne pikipäin tehdyt muistiinpanot, jotka oli matkalla kirjottanut. Hänen kirjastaan tapaa maantieteellisiä nimiä ainoastaan pienen joukon. Hän mainitsee nimet Burchan Bota, Shuga ja Tang-la, samoin suuren Nak-tshu-kylän, jossa karavaani vaihtoi kameelinsa jakeihin, mutta hän ei virka sanaakaan solasta, jonka kautta oli noussut maailman valtaisimman vuoriston yli. Hän sanoo kumminkin nousseensa suunnattoman suuren vuorijonon yli, ja kun sen asema sopi yhteen jesuiittien ja Dufourin Koiran-vuorten kanssa, hyväksyi hän tämän nimen, jota ei varmaankaan ollut matkallaan kuullut ja joka tietysti on kulkenut suullisesti Tibetistä Pekingiin jesuiittien merkintään asti. Kaikki, mitä hänellä on matkastaan Transhimalajan yli mainittavaa, rajottuu seuraaviin sanoihin: "Naptshusta Lhasaan kulkeva tie on yleensä kallioista ja rasittavaa. Koiranin vuorijonolta alkavat tavattomat vaikeudet."
Toisen Transhimalajan piirtämisyrityksen on tehnyt Trelawney Saunders Tibetin-kartallaan. Hän, kuten Dufour ja Hodgson, vetää mahtavan, yhtenäisen vuorijonon koko Tibetin halki! Esittäessään länsiosaa, Manasarovarin pohjoispuolta, samoin kuin myös itäosaa, Tengri-norin eteläpuolta esittäessään, nojautuu hän punditien karttoihin. Muu, 82. ja 89,5. itäisen pituusasteen välillä oleva alue on osaksi jesuiittien kartan jäljittelyä, osaksi pelkkää mielikuvitusta, eikä sillä ole todellisuuden kanssa etäisintäkään yhteyttä. Huomautan vain siitä, että Transhimalajaa ei muodosta yksi vuorijono, vaan useat, ja että Tshaktak-tsangpon lähde on näistä jonoissa isoimman etelä-, eikä pohjoispuolella. Koko järjestelmän keskimäinen ja suurin osa, jonka myöhemmin tutkin, on Saundersin kartalla arvoton.
Vuonna 1867 antoi eversti Montgomerie Manasarovarin pohjoispuolisen maan kartoittamisen kolmen punditin toimeksi. Yksi heistä oli voittamaton ja ihmeellinen Nain Sing, toinen se, jonka rosvot estivät Jiachan luona Induksen lähteille tunkeutumasta. Tok-dshalungiin mennessään kulkivat he sitten Transhimalajan yli Dshukti-lan solassa, jota sanovat Gugti-laksi, merkiten sen 19,500 englantilaista jalkaa korkeaksi; minun mittaukseni mukaan se on 19,070 jalkaa korkea. Saman solan yli kulki Calvert vuotta ennen minua.
Tammikuun 8. p:nä 1872 kulki eräs Montgomerien "explorer'eista", nuori tibetiläinen, Transhimalajan yli erään 17,200 jalan korkuisen solan kautta. Markham sanoo kertomuksessaan tästä matkasta, että hän on paluumatkallaan kulkenut vuoriston yli Dhok-lan kautta, vaikka todellinen vedenjakaja-sola, jonka läpi hän ylimennessään kulki, on ehkä pikemmin ollut Dam-largen-la. Tämän solan yli kulki Nain Sing vuotta myöhemmin, siis 1873, kuuluisalla matkallaan Lehistä Lhasaan, jonka matkan eversti Henry Trotter on elävästi ja tarkasti kuvaillut. Nain Singin mukaan on Dam-largen-la 16,900 jalkaa korkea.