Oikealla puolellamme kohosi Sur-lan vuorijono, sen lumipeitteiset huiput ja jäätikkösuikaleet, ja etäältä pohjoisesta näkyi Sur-lan vuoriston jatko, Ganglung-gangrin valtaava harja. Huomasin, että tämä suunnattoman suuri vuorijono kulkee luoteesta kaakkoon, kuten sen itäiset ja läntiset naapuritkin, ja että Atkinsonin, Saundersin, Hodgsonin ja Burrardin siitä antamat esitykset ja sen orografinen järjestelmä ovat keskenään jyrkästi vastakkaisia, koska kaikki nämä tutkijat ovat pelkän oletuksen nojalla merkinneet kartallensa yhden ainoan, Brahmaputran kanssa yhdensuuntaisen vuorijonon. Todellisuudessa joutuu täällä vuorijonojen sokkeloon ja kaikki ne jonot ovat jättiläismäisen Transhimalaja-vuoriston osia.
Tie on erinomainen ja pitkän ratsasmatkan päätyttyä pystytämme leirimme erään jäätikköpuron rannalle, jolla aikaa sadekuurot ja lumipuuskat vaihtelevat keskenänsä.
Täällä täytyy meidän viipyä yksi päivä, jotta seudun ystävälliset paimentolaiset ehtisivät noutaa piiripäällikön. Meillä nimittäin ei ollut enää mitään syötävää ja täytyi ostaa kaikkea, mitä vain voi rahalla saada. Hän tuli ja minä ostin 50 rupiilla ruokavaroja; hän itse sai 20 rupiita hyvyydestänsä. Rahastoni oli nyt miltei tyhjä, ja vapisten katselin sen ajan tuloa, jolloin meidän vaeltavien juutalaisten tavoin täytyisi hengenpitimiksemme myydä kellot, revolverit ja hevoset. Sillä täällä Rigi-tshangmassa ei ollut kukaan Abdul Kerimistä ja hänen joukostaan mitään kuullut.
En käsittänyt, mitä se merkitsi. Hänen oli täytynyt olla aivan hullu. Hänen hallussansa oli 2,500 rupiita; olisiko hän niiden kanssa karannut, tai olisiko hänen päällensä hyökätty ja hänet ryöstetty? Lähetin gova Parvangille kirjeen, jossa ilmotin, että ellei hän viikon kuluessa hakisi käsiin minun väkeäni, joutuisi hän tekemisiin koko devashungin ja mandarinien kanssa.
Suuremmoinen oli näköala Nganglaring-tsolle, joka oli kesäkuun 23. p:nä aivan meidän allamme. Kaikki vuoret ovat punertavia, mutta vesi on voimakkaan merisininen. Suurimman osan sen itäistä puoliskoa ottaa eräs valtaava saari, vedestä sukeltava vuorihaaranne, jonka rantaviivat ovat yhtä epäsäännölliset kuin itse järven rannat: pelkkiä niemekkeitä, lahdelmia ja kallionkärkiä. Luoteesta näkyy kolme pientä saarta.
Tähän saakka ei ollut ainoakaan europalainen Nganglaring-tsota nähnyt, ei siellä ollut vielä yksikään punditikaan käynyt. Montgomerien v. 1867 Tok-dshalungiin lähettämä punditi sai muutamia epämääräisiä tietoja "Shellifukin piiristä" ja suuresta Ghalaring-tsosta, jotka sitten merkittiin Tibetin kartalle. Se muoto, jonka punditi oli järvelle antanut, nimittäin soikulainen, pohjoisesta etelään soukkeneva, ei vastaa todellisuutta. Järvi soukkenee idästä länteen päin ja sen ääriviivat ovat mahdollisimman epäsäännölliset. Punditi asettaa järven pohjoispäähän saaren, lisäten siihen "Monastery on Island". Todellisuudessa on Nganglaring-tsossa vähintään neljä saarta, mutta ei ainoatakaan luostaria.
27. p:nä nousimme Sundang-tsangpon jokivartta myöten ylös ja leiriydyimme sen rannalle, aivan vastapäätä Selipuk-gumpan luostaria (4,784 m), jonka johtaja, Dshamtse Singe-niminen lama, on alueen maallistenkin asioiden päämies. Ei hän eikä kukaan muukaan tiennyt Abdul Kerimistä mitään, mutta hän oli niin hyväntahtoinen, että selaili pyhiä kirjojansa, löytääksensä väkeni nykyisen olinpaikan. Ja hän tuli siihen tulokseen, että he oleksivat jossakin paikassa etelässä ja että kahdenkymmenen päivän kuluessa joko tapaisin heidät tai saisin heistä varmoja tietoja.
Seuraavana päivänä kello puoli 10 iltasella tapahtui ainoa maanjäristys, minkä olen Tibetissä kokenut. Siitä eivät kuitenkaan huonontuneet minun ja munkkien väliset suhteet, yhtä vähän kuin se häiritsi minun ja käskynhaltija Sonam Ngurbun välejä. Tämä viimemainittu oli, kuten minäkin, luostarin vieraana ja hänen mukanaan oli eräs ylhäinen tshoktshulainen lama. Kuvernööri lahjotti minulle tsambaa, riisiä ja ohria niin paljon, että hätätilassa pääsisimme niillä Toktsheniin; kiitokseksi sai hän kellon. Rahavaroja minulla oli nyt ainoastaan kaksi rupiita! En ollut koskaan ennen moisessa pinteessä ollut. "Jos Abdul Kerimiä enää koskaan tapaan", ajattelin itsekseni, "niin kyllä hän saa mitä ansaitsee ja aimo annoksen sen lisäksi!"
Kuukauden viimeisenä päivänä, juuri kun olimme pystyttäneet telttimme
Selipukin eteläpuoliselle tasangolle, ilmotti Lobsang hämärissä, että
neljä miestä ja neljä muulia oli leiriin tulossa. Tulijat olivat Abdul
Kerim, Sedik, Gaffar ja eräs tibetiläinen.
Karavaaninjohtaja astui telttiini syvään kumarrellen, arkana ja pelkäillen, ja minä pidin viisaampana sallia hänen ensin antaa kertomuksen viranhoidostansa ja vasta sitten ottaa puheenvuoron.