Tämä järvi on 4,684 metriä merenpintaa ylempänä, siis 126 metriä alempana kuin Montblancin huippu; joka, jos se kohoaisi tämän järven turkoosinvärisistä aalloista, näyttäisi jokseenkin yhtä pieneltä kuin sen itäpuoliskosta nouseva pikku kalliosaari.
Toukokuun 26. p:nä lähdimme "taivaalliselta järveltä", jonka rantaa ei ollut tähän asti koskaan europalainen eikä punditi astellut. Näimme sen sinisen pinnan kapenevan vuoriston välissä damaskolaismiekaksi ja lopulta kokonaan itään häviävän, meidän ratsastaessamme länttä kohti, valtaavan tasangon halki, joka on muinoin ollut veden alla. Kutus, Lobsang ja Pantshor seurasivat minua. Kiirehdimme kulkuamme, jotta pääsisimme luostariin äkkiarvaamatta, ennen kuin munkit tuloamme huomaisivat. Karavaanin ja suojelusväen piti sen vuoksi tulla jäljessämme ja leiriytyä Mendong-gumpan luo. Pantshor hävisi ensimäisen teltin luona, jonka ohi kuljimme, eikä hän sinä päivänä enää näyttäytynyt. Hän oli pelkuri, eikä halunnut ottaa niskoilleen epäluuloa, että hän oli näyttänyt meille tien pyhätölle. Minun täytyi siis tulla toimeen ilman häntä ja koettaa löytää luostari yksinäni.
Tunti kului tunnin perästä, kun me länteen päin ratsastaen luostaria turhaan tähystelimme. Mutta vihdoin kirkastuivat silmäni yht'äkkiä. Me olimme nyt 10 metriä korkealla rantapenkereellä, joka rajottaa idässä Soma-tsangpon uomaa, ja näimme vastapäätä olevan penkereen juurella luostarin nelikulmaisen kivirakennuksen valkeat seinät, joiden poikki kulkee ylhäällä punainen juova, sen tshortenit, manikeot ja viiritangot. Näimme rakennuksen oikealla ja vasemmalla puolen telttikylän. Ylemmässä niistä asui 60 munkkia, alemmassa 40 nunnaa. Soma-tsangpon — sitä sanotaan myös Njagga-tsangpoksi eli Soma-njagga-tsangpoksi — virran vesimäärä oli nyt 10-12 kuutiometriä, ja se soluu verkalleen pitkin pettävästi hyllyvää, upottavaa pohjaa. Vaarallisesta pohjasta huolimatta onnistuimme toki yli pääsemään ja ratsastimme luostariin, jossa meidät otti vastaan kymmenen kohteliasta, mutta varovan vähäpuheista munkkia. Tilanpuute estää minut kuvailemasta Mendong-gumpan uskonnollista järjestöä. Mainitsen ainoastaan, että se on tähän asti ollut nimeltäänkin aivan tuntematon, kuten niin monet muut luostarit, joissa viime vuonna kävin. Tämän luostarin erikoisuus on se, että veljet ja sisaret asuvat telteissä ja jokainen teltti on kammio. Teltit näyttävät hyvin mukavilta, mutta sisaret, joista minä muutamia piirsin, olivat kauhean näköisiä, vanhoja, pesemättömiä noitia, ruokkoamattomia ja villiytyneitä. Se idyllimäisyys ja lumoava, mikä sisältyy erämaan nunnaluostarin käsitteeseen, haihtuu noita kuvatuksia katsellessa aivan jäljettömiin.
Lähdettyämme luostarista toukokuun 28. p:nä päätin oitis lähteä Buptsang-tsangpolle, missä Abdul Kerim varmaankin jo oli levoton meidän pitkällisestä viipymisestämme. Olimme sopineet, että ero kestäisi ainoastaan neljätoista päivää; mutta kokonainen kuukausi olisi mennyt, ennen kuin ehtisimme joelle.
Siksi läksimme tänään varhain matkalle, ratsastimme Soma-tsangpon oikeata rantaa myöten etelään päin ja nousimme siis taas ikäänkuin kaupantekiäisiksi saman vuorijonon yli, jonka harjalta, Teta-lalta, olimme Teri-nam-tson ensi kerran nähneet. Laakso on runsaasti neljä kilometriä leveä, rantapenkereet ovat huomattavasti kehittyneet ja kaltevuus on hyvin loiva; harvoin kuulee veden kohisevan. Siellä täällä kohoaa laitumella käyvän karjan ympäröimä teltti. Vielä yksi päivännousu, ja me ratsastamme tämän joen yli, jolla Satshu-tsangpon, Buptsang-tsangpon ja Bogtsang-tsangpon ohella on kunnia olla Sisä-Tibetin isoimpia jokia. Toukokuun 30. p:nä ratsastamme ylös Goa-la-solaan (5,298 metriä), joka on lakea ja helppo nousta. Siltä saa tutustua etelässä kohoavan Transhimalajan näköalaan. Luoteessa, aivan solan alla, on pieni Karong-tson järvi — uusi löytö, kuten kaikki muukin tässä maassa! Tiemme kulkee länteen, kun me kesäkuun 1. p:nä ratsastamme Bongba-kemarin piirin kautta suurta Raga-tasamin ja Tabie-tsakan välistä suolakaravaanien tietä myöten, joka kulkee Tsalom-nakta-la-solan läpi. Vasemmallemme jäi Karong-tso-järvi ja oikealle eräs keskikorkuinen vuoristoharjanne. Tiehemme yhtyy suuri Naktsangista tuleva tie. 417. leiri oli aivan lähellä sen luoteispuolella olevaa Tshunit-tso-järveä.
4. päivä kesäkuuta. Koko yön oli satanut lunta ja me lähdimme sakeimpaan lumipyryyn. Hämärää, lyijynraskaita pilviä, ympäröivistä vuorista ei vilahdustakaan, kaikki on märkää ja tuntuu happamalta, nopeasti sulava lumi muodostaa maahan vesilätäköitä; seitsemän Kang-rinpotshen pyhiinvaeltajaa sukeltaa näkyviimme vasta kun jo ovat aivan edessämme. Läiskyttelemme kuitenkin rauhallisesti lumisohjossa. Buptsang-tsangpon rannalle leiriytyessämme oli ilma toki melkoisesti seestynyt.
Joen rannalla oli muutamia telttejä. Paimentolaiset kertoivat, että Abdul Kerim oli noin kahdeksan päivää sitten laskeutunut Tarok-tsolle laakson oikeanpuoleisella rinteellä olevan vuoriston yli kulkevaa oikotietä myöten! Govaa ei täällä ollut, mutta kaksi talonpoikaa suostui meille tarvitsemamme viisi jakia vuokraamaan. He olivat pelokkaita ja arkoja, mutta Pantshor puhui puolestamme, ja sovittiin, että he saattaisivat meitä aina Tarok-tson lähelle asti. Kesäkuun 5. p:n aamuna sanoin Nima tashille ja hänen sotamiehilleen jäähyväiset ja erotin Pantshorinkin. Ratsastimme laakson vasemmanpuoleisten kukkulain lomitse Buptsang-tsangpon rantaa myöten alas virtaa. Pian kapenee laakso solatieksi, mutta laajenee taas oitis. Vasemmalla puolellamme kohoaa Transhimalajan pääharjanne, mutta ei kumminkaan pääse vallan vaikuttavaksi, koska kuljemme aivan sen juurta pitkin. Tuontuostakin peityimme tuiskuavaan lumeen, ja leiripaikallamme Mabie-tangsang-angmossa kiiruhdimme minkä voimme, päästäksemme katon alle. Kun pikku Puppy kuuli tänään ensi kertaa ukkosen jyrinää, ärtyi se ja haukkui kovasti; se ei kuitenkaan käsittänyt mistä meteli tuli, ja katsoi sen vuoksi turvallisimmaksi juosta telttiini ja piiloutua pielukseni taa.
Kesäkuun 8. p:ksi olin suunnitellut matkan Lunkar-gumpaan. Tämä luostari on rakennettu kukkulalle, jolta avautuu näköala järvelle. Matkasta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä kello kuusi saapui gova Pensa hevosella, kahden palvelijan saattamana. Hän oli puettu siniseen, hienoon vaippaan, näytti 55 vuoden ikäiseltä ja tervehti minua ystävällisesti ja kohteliaasti. Hetken kuluttua saapui vielä puoli tusinaa ratsumiehiä — päivänselvää oli, että olin taas kiinni. Gova Pensa pyysi minua jäämään iltaan asti paikoilleni, koska iltapäivällä saapuisi Tarok-sungin piiripäällikkö gova Parmang. Luntar-gumpassa käynnin selitti hän mahdottomaksi, koska molemmat ylilamat ja melkein kaikki 20 munkkia olivat toissapäivänä lähteneet Kang-rinpotshelle ja sulkeneet temppelin portit. Kotosalle oli jäänyt ainoastaan neljä nunnaa ja kaksi lamaa. Abdul Kerimin joukosta hän ei tiennyt muuta kuin että se oli tavannut gova Parvangin, mutta hän ei tiennyt missä se nyt oli.
Mutta gova Parvang ei saapunutkaan luoksemme, vaan lähetti leiriini arvossa häntä lähimmän herran, jo ijäkkään Jamban, sekä seitsemäntoista aseetonta miestä. Jambaa oli käsketty päänsä menettämisen uhalla estämään Tabie-tsakaan menomme. Kumminkin myönsi hän, ettei hän voisi estää meitä ratsastamasta sinne omilla kuudella hevosellamme; mutta jakeja ja ruokavaroja emme saisi, ja gova käskisi paimentolaisten paeta meitä kuin ruttoa. Mutta jos tahtoisimme nousta ylös laaksoa, joka avautuu etelälounaassa ja vie seitsemässä päivässä Lungnak-lan yli Tuksumiin, niin vuokraisi hän meille jakit, möisi ruokavaroja ja antaisi oppaat. Ja jos taasen menisin mieluimmin Lungnak-lan kautta luoteeseen päin Selipukiin, niin palvelisi hän silloinkin minua mitä kernaimmin. Hän neuvoi minua lähtemään viimemainittua tietä myöten, sillä sen varrella, Tarok-tson ja Tabie-tsakan välillä, oli gova Parvang pakottanut Abdul Kerimin lähtemään suoraa tietä myöten Selipukiin. Valittavanani oli siis kolme eri tietä ja kaikki kolme kulkivat Tibetin kartan valkean täplän halki, jolla ei näkynyt mitään muuta mustalla painettua kuin pituus- ja leveysasteet sekä sana "Unexplored". En hetkeäkään empinyt. Keskimäinen, Lunkar-lan yli kulkeva tie oli arvokkain, sillä tunteeni sanoi, että se tuottaisi suurimman lisän tietojeni täydentäneelle Transhimalajan sekavasta orografiasta.
Kesäkuun 9. p:nä toimitimme asiamme nopeasti, hankimme jakit ja oppaat, ja ostimme ohria, riisiä ja tsambaa. Sanoimme Bongba-tarukin päälliköille jäähyväiset ja lähdimme suoraan luostaria kohti. Kuljimme useiden telttikylien ohi; seutu oli tiheään asuttua. Vasemmanpuoleisella vuorenjuurella kumpusi kuuma tähde. Seuraavana päivänä pääsimme Lunkar-lan yli, käännyimme länttä kohti ja sitte vähitellen enemmän pohjoiseen, kunnes 19. p:nä jo kuljimme koilliseen päin loivasti laskeutuvaa Petang-tsangpon laaksoa pitkin, milloin aivan tämän melkoisen joen rantaa myöten, milloin taas siitä vähän loitontuen.