Uusi matka "valkean täplän" halki.
Toukokuun 14. p:nä jatkoimme pohjoiseen ratsastustamme lumipyryssä, joka peitti näköalan. Sivuutimme useita mani-kekoja, yhdeksän niistä oli yhdessä rivissä. Laakso levenee levenemistään, ollen lopulta 2 kilometriä avara. Leirissä ei ollut ollenkaan vettä, mutta kaksi jakiamme panimme jääharkkoja kantamaan. Joka ilta istuin tuntikausia jutellen Pantshorin kanssa, ja hänen tiedonantojansa oli helppo tarkastaa. Olin hänelle kerta kaikkiaan sanonut, että jos hän ei aina puhuisi totta, ei hän saisi mitään ylimääräistä palkkiota. Tänä iltana kertoi hän, että Muhamed Isan haudalla kummittelee aivan kamalasti, ja yöllä kuuluu haudan syvyydestä hirmuista huutoa ja huokauksia! Hän oli vakuutettu siitä, että haudalla oleksivat paholaiset ja henget, ja sanoi, ettei ainoakaan tibetiläinen uskalla paikkaa lähestyä — seikka josta on ainakin se etu, että hauta saa olla rauhassa.
Toukokuun 19. p:n vastaisena yönä pysähtyi alin lämpö -1,4 asteeseen ja nyt vihdoinkin tuntui keväältä, jopa kesältä. Tie kulki jyrkkää laaksoa myöten luoteeseen ylös pieneen Teta-la-solaan (4,958 metriä), jonka laelta meille viimeinkin avautui vapaa näköala ikävöidylle Teri-nam-tson järvelle, jota Nain Sing kutsui "Tede-nam-tso'ksi". Hän ei ollut sitä tosin nähnyt, vaan ainoastaan kuulopuheelta tuntenut, silti merkiten sen aivan oikein kartallensa. Hänen ainoa erehdyksensä oli se, että hän merkitsi järven soikenevan pohjoisesta etelään, vaikka se soikenee idästä länteen.
Vietimme koko päivän viheliäisessä leirissä hedelmättömän ympäristön ja loistavan näköalan keskessä 4,769 metriä korkealla merenpinnasta. Sillä Dangra-dshum-tso alkoi nyt neljännen kerran minun ajatuksissani kummitella. Täältä oli tälle pyhälle järvelle itään päin ainoastaan neljä päivämatkaa. Halusin yrittää livahtaa sen rannoille. Tosin Nima tashi ja Pantshor etsivät kaikki mahdolliset vastasyynsä: heidän jakinsa olivat uuvuksissa, siellä ei olisi mitään laitumia ja mahdoton olisi saada jakeja vuokratuksi, koska kaikki olivat äskettäin lähteneet suolaa Tabie-tsakasta hakemaan. Ehdotin silloin, että ratsastaisimme sinne minun omilla hevosillani ja palattuamme yhtyisimme heihin Mendong-gumpan luostarin luona. Sitä vastaan ei heillä alussa ollut mitään muistuttamista. Jos en tähän aikaan olisi lopultakin ollut Tibetiin kokonaan kyllästynyt, niin olisin voinut heille tehdä aika hyvän tempun. Olisin nimittäin kulkenut en ainoastaan Dangra-dshum-tsolle, vaan aina vain idemmäksi, kunnes minut olisi pidätetty. Mutta nyt olin saanut kylläni kaikesta, mikä muistutti maantiedettä, löytöjä ja seikkailuja; minä halusin päästä kotiin. Sitä paitsi näytti minusta Teri-nam-tson itäpuolinen maa länsipuoliseen verraten suhteettomasti arvottomammalta. Edellisen maan halki olin kulkenut kolmesta kohti, ja kaksi muuta matkustajaa oli siellä käynyt, mutta lännessä ei ollut kukaan käynyt, eikä sitä tunnettu muutoin kuin niistä epäselvistä kertomuksista, joita jesuiitat olivat 200 vuotta sitten alkuasukkailta hankkineet. Todellakin oli tämä maa Tibetin tuntemattomin osa, jo Nganglaring-tsolle menevä tie leikkasi valkean täplän pitkittäin. Jos viranomaiset olisivat minulta kysyneet, minkä tien tahdoin valita, olisin minä viipymättä vastannut: Nganglaring-tsolle menevän. Olisi ollut viisainta suostua oitis Nima tashin ehdotukseen, ja mennä suoraan Mendong-gumpan luostariin. Mutta vastustus ärsytti minut viimeisen peitseni Dangra-dshum-tson puolesta taittamaan. Minun olisi pitänyt muistaa sananlasku: "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", sillä vähällä oli, etten menettänyt Mendong-gumpaakin.
Sillä kun Nima tashi näki, ettei hän minulle mitään voinut, lähetti hän salaa sanan Naktsangin maakuntaan kuuluvan Songgengamo-bukin piirin päällikölle Tagla Tseringille, jonka alueella nyt olimme. Ja Tagla Tseriug tuli. Viime vuonna hän oli ollut Lundupin seurueen joukossa, kun tämä minut pidätti Targo-gangrin juurella ja esti minut pyhän järven rantaan asti menemästä. Nyt näytti hän komealta ja mahtavalta. pantterinnahkainen vaippa oli sidottu kiinni vyöllä, jonka muodosti kuusi kiiltävästä hopeasta tehtyä gaosta. Vyöstä riippui miekka turkooseilla ja koralleilla koristeltuine huotrinensa ja hänen kupeillaan helisi kimppu veitsiä ja muita esineitä. Sen kaiken päällä oli pitkä, hihaton sinertävän punainen levätti ja päässä kiinalainen silkkimyssy. Hänen seurueenaan oli kuusi ratsastajaa, ja seuraavana päivänä saapui vielä kaksikymmentä. Kaikki olivat pyssyillä ja miekoilla hampaisiin asti aseestetut ja kirjaviin pukuihin puetut. Muutamilla oli päässä lierihattu, toisilla side, jonka olivat vetäneet otsalleen. Nähtävästi käsitti Tagla Tsering aseman vakavaksi ja aikoi minuun vaikuttaa kootulla sotavoimallaan.
Mutta tämä hallitseva päällikkö astui telttiini miellyttävänä, tyytyväisenä aivan kuin vanha hyvä ystävä, lausui minut alueelleen sydämellisesti tervetulleeksi ja ihmetteli suuresti, että minä jo taas olin täällä, vaikka minut oli viime vuonna pakotettu pois kääntymään. Enkö jo ollut aiheuttanut Hladshe Tseringin Kukistumista? Aijoinko Naktsangin uudenkin käskynhaltijan samalla tavalla tuhota? Vai mitä minä sitten oikeastaan tahdoinkaan?
"Ei, Hedin sahib, Naktsangiin te ette saa matkustaa. Kääntykää länteen! Nima tashilla ei ollut suorastaan mitään valtuuksia viedä Teitä Teri-nam-tsolle; Buptsang-tsangpon rannallahan Teidän piti yhtyä karavaaniinne. Puhutte Mendong-gumpasta! Teillä ei ole oikeutta sinne mennä. Yhtymispaikalle on suorempi tie. Mendong-gumpa ei tosin ole minun alueellani, mutta minä olen kaiken varalta kirjeellisesti käskenyt kaikkia seudun govia ottamaan Teidät kiinni, jos yrittäisitte luostariin."
Nima tashi parka oli pelosta puolikuolleena. Hän oli luullut voivansa minua säikäyttää mahtimiehellä ja nyt näkikin hän meidän istuvan yhdessä, juovan teetä ja polttavan savukkeita kuin olisimme vanhoja tuttuja. Mutta hän oli saanut nuhteet siitä, että oli minut jo liian kauvas tuonut. Jälestäpäin sanoin hänelle, että hän oli ollut aasi ja sai syyttää itseänsä, jos joutuisi Saka-dsongissa ikävyyksiin. Tagla Tsering, joka jo muutenkin oli hyvällä tuulella, tuli vielä paremmalle päälle, kun lupasin kääntyä ja alistua tiellä noudattamaan päälliköiden määräyksiä, jos minut sattumalta estettäisiin luostariin poikkeamasta.
Toukokuun 24. p:nä erosimme ja kuljimme järven etelärantaa pitkin länttä kohti. Järven vesi on suolaista ja harvinaisen vastenmielisen makuista; sitä ei voi ollenkaan juoda. Lamlung-la (5,145 metriä) on vallitseva sola, jonka yli on noustava erään niemen poikki kulkeakseen. Kivikunta on graniittia ja vihertävää liuskakiveä. Jäniksiä ja villihanhia näkyy viljalta. Suolattoman veden laguuneja on siellä täällä rannalla, joka muodostaa hyvin kapean vyön vuoren juurelle, pohjoinen rantavyö näyttää paljoa leveämmältä. Vielä yhden päivän kuljimme Terisin lähteelle, järven länsipäähän, joka on laaja, säännöllinen poukama.
Eri paimentolaisten kuulin tämän kauniin järven nimeä eri lailla lausuvan. Nain Singin "Tede-nam-tso" on väärä. Kangmarin gova väitti, että se on lausuttava Tsari-nam-tso; nimi on muka annettu järvelle, koska "ri di tsa-la tso jore" on käännettynä "järvi, joka on aivan vuoren juurella". Rannalla asuvat paimentolaiset lausuivat kumminkin nimen Tiri- tai Teri-nam-tso. 411. leirin luona nimittäin on rannalla kaksi matalaa vuorta, joiden nimi on Tetshen ja Tetshung, iso Te ja pieni Te, en oikeammin Ti. Ti on temppelisalissa oleva laman valtaistuin, ri merkitsee vuorta, nam taivasta ja tso järveä. Koko nimen runolla nen merkitys on siis: "Valtaistuinvuoren taivaallinen järvi".