"Hyi, kuinka olette ilkeä, herra Krag!"
Mutta salapoliisi arvasi heti neitosten tietävän asiasta enemmän kuin he tahtoivat tunnustaa, ja hänen yhtämittaa selitettyään asian olevan hänelle hyvin tärkeän, antoivat neitoset vihdoin perää. Nyt selittivät he kaikki taas kilvan, että olivat kyllä nähneet tuon komean herran, joka oli niin "ihastuttava" — paljon, paljon ihastuttavampi kuin herra Krag —, ja että herra asui vastapäisessä talossa. Eräs vanha, ilkeä ämmä hoiti hänen talouttaan.
Neitoset halusivat nyt korvaukseksi saada lähempiä tietoja "ihastuksestaan", mutta salapoliisi torjui hymyillen heidän vaatimuksensa, ja, selittäen itsellään olevan kovan kiireen, jätti neitosille hyvästit.
Vastapäiseen taloon tultuaan sai hän helposti tietää, että vanha, kiukkuinen ämmä asui kolmannessa kerroksessa.
Asbjörn Krag soitti ovikelloa. Ovella ei ollut mitään nimikilpeä, mutta se ei kummastuttanut salapoliisia lainkaan.
Vanha, ruma muija tuli avaamaan hänelle ovea.
"Onko herra kotona?" kysyi Krag.
"Ei", vastasi muija aikoen rämäyttää oven kiinni aivan hänen nenänsä edessä, mutta Asbjörn Krag oli ehtinyt pistää jalkansa ovenrakoon.
"Ei, mutta kuulkaas", sanoi hän kovalla äänellä, "oletteko aivan varma, ettei hän ole kotona?"
Muija katseli häntä halveksivasti.