"Niin, niin. Asia on nyt aivan selvä. — Voi, herra Jumala" — Hänen kätensä puristuivat jälleen nyrkkiin. "Hyvin suunnattu töytäys päällä sydänalaan — — — nyt selvenee minulle koko juttu — — — hänhän on mainio nyrkkeilijä. Jo kaksi kertaa on hän jo ennen onnistunut vapautumaan käsiraudoista. Hän on mestari käyttämään tiirikkaa ja viilaa ja on liukas kuin ankerias. Sitten on hän hyvin yksinkertaisesti lainannut poliisin takin ja kypärän, ja kruunatakseen vielä tekonsa, on hän pilkallaan kiinnittänyt käsirautansa tajuttoman miesraukan ranteisiin. Sitten on hän pyytänyt ajuria pysähtymään luultavasti jonkun pikkukahvilan edustalle ja sanonut, että toinen vangeista on äkkiä sairastunut ja tarvitsee jotain vahvistavaa. Luultavasti on hän sitten tekeytyen hyvin ystävälliseksi yksinkertaista ajuria kohtaan, saanut tämän tyhjentämään kanssaan pari lasia, jotka vaikuttivat sen, että ajuriparka vieläkin istuu jossain nurkkakahvilan penkillä. Ja sitten on hän luikkinut tiehensä."
Krag aikoi juuri vetää palton ylleen lähteäkseen ulos, kun käytävästä kuului raskaita askelia. Poliisikonstaapelit astuivat sisään tehden kunniaa.
"Meidät yllätettiin…", alkoi toinen.
Krag viittasi kärsimättömänä heitä pitämään suunsa kiinni.
"Minä tiedän sen. Tiedän, että olin aika aasi, kun luotin muihin kuin itseeni. Mutta nyt ei ole aikaa selvittelyihin. Aluksi täytyy meidän miehittää kaikki rautatieasemat, laivalaiturit ja tiet. Harald Brede, Järven, oletteko siellä…!"
Viisi minuuttia myöhemmin oli koko Kristianian poliisivoima liikkeellä.
Mutta Asbjörn Kragin mieltä ahdisti omituinen tunne siitä, että hän kaikista yrityksistään huolimatta menettäisi pelin.
* * * * *
Päivä kului ilman että Thomas Buschista tai hänen seuralaisestaan saatiin mitään tietoa.
Kun Asbjörn Krag väsyneenä ja masentuneena illalla myöhään tuli kotiin, näki hän hämärän työhuoneensa kirjoituspöydällä hänelle osoitetun kirjeen.