— Rakas, Asbjörn Krag, te olette totisesti vanhentunut.
— Mitä tarkoitatte?
— Te olette tullut vanhemmaksi. Hiukset ovat ohimoilta aivan harmaat ja päälaelta ovat ne kokonaan kadonneet.
Krag hämmästyi. Hän ei ymmärtänyt, mitä amerikkalainen tuolla puheellaan hänen iästään oikein tarkoitti.
— En ymmärrä teitä, sanoi hän.
— Sitä paitsi eräs toinenkin seikka, sanoi Nelson.
Krag pudisti käsittämättä päätään.
— Ehkä olette ystävällinen ja selitätte suoremmin. En ymmärrä tarkoitustanne.
— Niin, vuosien mukana muuttuu aina lempeämmäksi ja sääliväisemmäksi, sanoi amerikkalainen koettamatta enää laisinkaan pidättää ivallista painostusta äänessään, — olen tietysti kovin iloinen päätöksestänne olla minua vangitsematta, mutta suoraan sanoen, jännittävämpää tämä ennen aikaan oli. Mutta olettehan te myöskin minua vanhempi.
Krag katsahti häneen ja kohotti olkapäitään: