Laivanvarustaja alkoi lukea pykäliä. Hänen kasvonsa osoittivat edelleenkin samaa ihmetystä, osaksi kiukkuakin, aivan kuin hän olisi kaikkea tätä pitänyt tarkoituksettomana. Äkkiä muuttuivat hänen kasvonsa. Hän katsoi hetken salapoliisiin ja alkoi uudelleen lukea. Vihdoin lausui hän epävarmalla äänellä:
— En ymmärrä tätä. Tässä on eräs kohta, jota totisesti ei ole ennen näissä ollut. Miten tämä on ymmärrettävissä? Hän katseli uudelleen paperia ja luki puoliääneen: VIII pykälä: Kuitenkin pidättää American Shipcompany itselleen oikeuden kuolettaa sopimuksen, jos laivanrakentamiskustannukset kohoavat kolmella neljäsosalla kauppasummasta sillä ajalla, joka on kulunut sopimuksen allekirjoittamisajasta työnsuorittamispäivään.
Vallitsi hetkisen äänettömyys laivanvarustajan lauottua lukemasta. Laivanvarustaja näytti punnitsevan tilannetta ja päästyään sanojen tarkoituksesta selville, suuttui hän silmittömästi:
— Kuka peijakas on vaihtanut oikeat sopimuskirjat? Nämä eivät totta totisesti ole samat, jotka minä otin vastaan vuosi sitten ja allekirjoitin.
— Ei, vastasi Krag, — varmasti ei. Ja varas juuri on jättänyt väärennetyt paperit pitäessään itse alkuperäiset.
— Mutta silloin täytyy tässä pelissä olla amerikkalaisen liikkeen mukana, sillä kellään muulla ei niistä ole hyötyä.
— Niin minäkin luulen, sanoi salapoliisi, — ja minä tiedän sitä paitsi, kuka tämän on tehnyt.
— Kuka? Missä hän on? Voinko minä saada hänet käsiini?
Asbjörn Krag katsoi kelloaan.
— Varas istuu parhaillaan Bergeniin menevässä pikajunassa, jatkaakseen huomenna matkaansa Amerikkaan.