Laivanvarustaja oli kiihtynyt.
— Oletteko varma siitä? Onko mitään mahdollisuutta saada hänet vangituksi? Voitteko hankkia takaisin alkuperäiset sopimuspaperit?
Salapoliisi oli kyllä varma sanoistaan, mutta saadakseen todisteen niille, meni hän puhelimeen ja soitti Grand Hotelliin.
— Saanko puhutella eteisvartijaa… Onko eteisvartija? Tiedättekö minne herra Nelson matkusti…? Ette… Milloin hän lähti…? kello 7… Hyvä on. Hyvästi.
Krag kääntyi laivanvarustajan puoleen:
— Nyt olen aivan varma asiasta ja minulla on hyvät toiveet siitä, että kaikki tulee käymään hyvin… Kuinka nopeasti voi autollanne päästä?
Laivanvarustaja arvasi heti, mikä salapoliisin tarkoitus oli.
— Niin, luulen että saatte asian kuntoon. Autolla pääsee aina yksitoistakin peninkulmaa tunnissa. Antakaa pyöriä vaan.
— Odottakaahan, sanoi Krag ja meni puhelimeen uudelleen. Hän pyysi sähkösanomakonttoriin ja lähetti pikasähkösanoman H:n aseman asemapäällikölle, pyytäen häntä pidättämään Bergeniin menevää pikajunaa asemalla, kunnes hän kerkiäisi perille.
Hetkisen myöhemmin kiiti auto pitkin katuja sellaisella vauhdilla, joka oli paljon yli luvallisen nopeuden. Asbjörn Krag ohjasi itse. Hän tunsi pian auton ominaisuudet, hän oli etevä ohjaaja. Hän ajoi läpi ihmisvilinän ja vaunujen, huimaavaa vauhtia, mutta varmasti. Hänellä ei ollut aikaa laskea, kuinka moni poliisi kirjoitti muistiin auton numeron. Kun he pääsivät maantielle, pani hän koneen vielä vimmatumpaan vauhtiin ja vaunu kiiti eteenpäin sellaisella nopeudella, että maantie savusi vain pelkkänä pölypilvenä. Merkkitorvi parkui yhtämittaa. Vauhti kasvoi. Ihmiset ja eläimet töllistelivät pelästyneinä raivoavaa kummitusta, joka yhtäkkiä sukeltautui esiin, heitti huimaavan kirkkaan valojuovan heidän silmiinsä ja hävisi jälleen jättämättä muuta jälkeensä kuin mahtavan pölypilven. Matka lyheni nopeasti. Autossa olijat saivat tuskin hengitettyä, kun ilma painoi niin voimakkaasti vastaan. He suojelivat kasvojaan käsillään ja nenäliinalla. Vain vanha salapoliisi istui liikkumattomana ja huolettomana ohjauslaitteen takana. Hänen huulensa olivat lujasti kiinni. Hänen varmuutensa ei kertaakaan pettänyt. Aivan kuin hän olisi vaistomaisesti aavistanut, missä tulee mutka ja käännös. Hän sivuutti kaikki vaaralliset paikat huimaavalla vauhdilla, vaikka monesti ei vaunun pyörästä ollut montaakaan sormenleveyttä äkkinäisen jyrkänteen reunaan tai muuhun vaaralliseen paikkaan tien varrella. He tulivat oikeaan aikaan perille.