"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin särkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin, ja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja kuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta. Hoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:
"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa vanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on tapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei mitään…'
"Päätin heti ilmoittaa asiasta sinulle. Teinkö siinä tyhmästi?"
Krag katsahti kelloansa ja nousi.
"Et", sanoi hän, "siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän sinua."
"Vanhus ei tiedä mitään tulostasi."
"Sen ymmärrän hyvin."
"Kvambergissä sinä kenties voisit esiintyä hermotautien erikoistuntijana?"
"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän lähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua."
Tohtori kysyi: