"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet korvien ohi."
"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle", lisäsi toinen.
"Mutta kenen luulette ampuneen?"
"Vanhuksen tietysti."
Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta tolaltaan.
Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.
"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti. "Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen hienostunut kuin kaupunkilaiset."
Krag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa kanssa.
"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä kuin muuallakin."
Ja herrat jäivät paikoilleen.