Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin, että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että hän hyvin kuuli kaikki.
Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.
Kävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.
"Oletteko väsynyt?" kysyi hän. "Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?"
"Ei, kiitos", vastasi Krag, "se on vain ohimenevää väsymystä."
"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen."
"Mahdollisesti."
Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus? Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.
Vaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:
"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"