Ja kuitenkin oli hän esiintynyt suurena tyhmeliininä.
Miksi?
Saattoi ajatella, jatkoi kristianialaissalapoliisi itsekseen tyhmän Sörenin olevan juonessa Taikailveilijän kanssa, alias Burnsin, kuten häntä toisin kutsuttiin.
Nämä molemmat olivat yhdessä musiikkerin kanssa — vaikkei Krag voinut ymmärtää mitä hyötyä hänestä heille olisi, tehneet salaliiton tarkoituksella varastaa van Dyckin taulu, ja myydä se monimiljonääri Pierpontt Morganille joka oli innokas kerääjä, eikä niin tarkka käyttämillään keinoilla kun hän vaan saavutti tarkoituksensa. Hän oli tälle kunnianarvoisalle seurueelle esittänyt suunnitelmansa kyllin huomaavaisena ulkonaisiin olosuhteisiin.
Ensinnäkin oli tarpeellista keinotella eräs heistä konsulin taloon, ja koska olivat saaneet kuulla konsulin tarvitsevan palvelijaa, oli aivan luonnollista, että Sören, nuorin heistä, määrättiin hakemaan paikkaa.
Koska hän itse kovin hyvin tiesi, että varkaus herättäisi epäluuloja uutta palvelijaa kohtaan, niin yht'äkkiä päätti hän leimata esiintymisensä niin perinpohjaisella tyhmyydellä ettei kenenkään mieleeni juolahtaisi että hänellä, tyhmyrillä, oli sormet pelissä.
Niin pilkalle meni kaikki, arveli Krag, mutta kun hän sitten johtui kysymykseen, miksi eräs roistoista oli pukeutunut amerikalaiseksi musiikkiprofessoriksi ja kulki ympärinsä naurettavan kummallisen fonografin kanssa ja miksi toinen oli ryhtynyt toimimaan ilveilijänä ja toimeenpanemaan kummallisia kujeita kaduilla, silloin pysähtyi hänen ymmärryksensä.
Sitä hän ei ymmärtänyt.
Sitävastoin sähkösanomasta hän hyvin selviytyi.
"Viimeinen ruusu" oli vanha kulunut ja sentimentalinen musiikkikappale.