Jos pommi olisi pudonnut rauhalliseen juhlasaliin, olisi se tuskin aikaansaanut suurempaa hämminkiä kuin se mikä seurasi näitä sanoja. Salamannopealla kädenliikkeellä oli Krag vetänyt hatun ja temmannut paljaspäisen peruukin teeskennellyn kauppamatkustajan päästä, mutta samassa hetkessä näkyi jotain kiiltävän suurroiston kädessä. Hän väistyi vaistomaisesti sivulle ja seuraavalla sekunnilla kuului pamaus joka kajahti koko hotellissa. Kuula lipaisi keveästi salapoliisin toista poskea, mutta samalla oli Asbjörn Kragikin kohottanut revolverinsa.
Vahtimestari oli rynnännyt paikalle ja portieri huusi täyttä kurkkua poliisia. Salapoliisi oli melkein päättänyt, että jos niin tarvittaisiin, ampuisi hän suurroiston, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt käyttää asettaan näki hän ihmeekseen Leo Carstenin lysähtävän kokoon ja uupuvan lattialle. Krag laski revolverinsa ja kumartui alas, mutta samassa hetkessä ponnahti suurrosvo ylös, notkeana ja vahvana kuin tiikeri ja syöksyi salapoliisin päälle. Yllätys oli tapahtunut niin kavalasti ja tullut niin odottamatta, ettei Asbjörn Krag ehtinyt asettua vastarintaan. Roiston raudanlujat sormet puristautuivat hänen kurkkuunsa ja kaikki musteni silmissä. Silloin luuli hän äkkiä kuulleensa jalanjälkien melua, hän tunsi hyvin tunnetun äänen — Voldin — silloin irtautui ote hiljaa hänen kaulastaan ja hän vapautui voimakkaalla nykäyksellä epämieluisasta syleilystä.
Juhlasali tarjosi varsinaisen näyn hävityksen kauhistuksesta. Pöydät ja tuolit olivat kumossa ja lattialla makasi vielä kaksi tarjoilijaa jotka olivat tahtoneet sekaantua taisteluun, mutta saaneet maksun vaivoistaan Leo Carstenin nyrkkeilynyrkeistä. Ja eräässä nurkassa, Voldin jättiläismäisten käsien puristuksessa, seisoi Leo Carsten, maailman suurroisto, vangittuna norjalaisessa pikkukaupungissa. Hän oli kalpea kuin kuolema, mutta hänen mustissa silmissään oli ylpeän halveksivainen ilme.
Asbjörn Krag sanoi vain iroonisella kumarruksella: — Ehkä kiellätte vielä tunnustamasta tuttavuuttanne Leo Carstenin kanssa?
* * * * *
Asbjörn Kragin keksintörikkaus ja vertaamiskyky olivat vielä kerran viettäneet voittoaan ja konsuli oli erittäin iloinen ja kiitollinen löytäessään jälleen aarteensa.
Tämän kaiken yhteys oli Kragille ollut kerrassaan selvä niinpian kuin hän oli saanut poliisikonttorista tiedon Taikailveilijän katoamisesta.
Suoritetussa kuulustelussa osottautuivat hänen johtopäätöksensä olleen oikeita. Leo Carsten kieltäytyi tietenkin vastaamasta kaikkiin kysymyksiin, mutta hänen kanssarikollisensa tunnustivat avomielisesti, huomatessaan pelin menetetyksi.
Tietysti oli Leo Carsten ollut alkuunpanijana. He olivat ällistyttäneet amerikalaista miljonääriä sillä, että konsuli Fredrikshaldissa kaikessa salaisuudessa tahtoi muuttaa taulunsa rahaksi, koska hän oli joutunut rappiolle. Krag kysyi professorilta — joka näkyi olevan ennen rangaistu trondhjemilainen — mitä sähkösanoma merkitsisi, ja sai vastaukseksi, että he olivat uskotelleet miljonäärille olevansa kaksi välittäjää. Carsten sähköttäisi "Geishan" jos Morganin anomus hyväksyttäisiin ja "Viimeinen ruusu" jos kilpailija saisi valtin käteensä. Sillä tavalla olivat he kiertäneet hintaa ylös.
Oli helppo asia keinotella Sören konsulin taloon, koska tämä juuri tarvitsi palvelijaa. Sitten oli Sörenin ollut helppo sahata sinkilät.