Mr Anderson sanoi:
"Ei, se oli eräälle herralle, joka tuli vaunuun joukko sanomalehtiä kainalossaan; yksi matkustajista, pitkä, hieno herra, punaisilla hiuksilla. Hän oli ollut alhaalla laiturilla ja ostanut lehdet ja seisoi, katsellen tosiaankin silmiinpistävän röyhkeästi kreivinnaa. Ja tuskin oli kreivinna päästänyt laukauksensa häntä vastaan, ennen kuin hän kääntyi meidän puoleemme ja sanoi: 'Mr Anderson ja mr Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota miestä vastaan. Hän on koko matkan piinannut minua julkealla ja hävyttömällä tirkistämisellään'."
"Eikö punatukkainen tullut hämilleen?" kysyi Krag.
"Kyllä, hän kävi tosiaankin jonkun verran hämilleen ja sanoi: 'Kaunis neiti, te erehdytte, tarkoitukseni ei ole ollut kiusata teitä. Vaan jos niin haluatte, häviän minä, jäljettömiin, kaunis neiti, häviän olemattomiin, hyvästi'."
Tämän jälkeen kumarsi hän ja vetääntyi toiseen vaunuun.
"Muuten", lisäsi mr Anderson kuiskaten, "täytyy minun pyytää teidän esiintymään ystävääni mr Inderdalea kohtaan hienotunteisemmin, eikä viittaamaan, että hän saattaisi heittää hävyttömiä katseita naisiin. Mr Inderdale kuuluu luottamusneuvostoon Wisconsinissa ja kustantaa sanomalehteä 'Enkelisiipien suhina', niin, että ymmärrätte —"
"Kuinka paljon ansaitsee hän tuolla sanomalehdellä?" kysyi Krag.
"Herraseni" alkoi mr Anderson vakavasti Inderdalen muristessa tyytymättömänä, "herraseni, te —"
Mutta Krag viittasi keskeyttäen.
"Hysh", sanoi hän "minä ajattelen."