Mr Anderson painoi nappulaa n:o 4 ja hissi nousi hitaasti ylös.
"Asutte neljännessä kerroksessa", sanoi Asbjörn Krag, "ja varas hävisi akkunan läpi. Se on perin omituista."
"Odottakaapahan vain", sanoi mr Anderson, "niin minä näytän teille, miten punatukkainen mies häviää akkunan läpi neljännessä kerroksessa."
III.
KREIVINNA ORLOFFIN SELITYS.
Asbjörn Krag oli erittäin utelias tekemään venakon tuttavuutta. Kun hän oli keskustellut viisi minuuttia kummankin amerikalaisen kanssa, oli hän vakuutettu, että hänellä oli pari lurjusta edessään. Mutta ennen kuin hän oli nähnytkään kreivinna Orloffia, oli hän vakuutettu, että hän petti liiketovereitaan, jalosukuisia herroja Anderson ja Inderdale ja että hän otaksuttavasti oli yhteistoiminnassa itse varkaan, tuon salaperäisen punatukkaisen kanssa.
Mitenkä oli etsivä tullut tuohon vakaumukseen?
Ensikseenkin, koska hän oli tullut selvyyteen siitä, että punatukkainen oli ollut madame Orloffin matkaseurana. Krag oli itsekseen tullut siihen käsitykseen, amerikalaisten kertoman perusteella, tapaamisesta Lilleströmmenissä.
Molemmat amerikalaiset olivat yllättäneet kreivinnan. Hän ei ollut odottanut tapaavansa heitä ennen kuin junan saavuttua Kristianiaan. Sen vuoksi täytyi hänen kiireesti järjestää niin, etteivät amerikalaiset saisi huomata hänen olevan yhtä seuraa punatukkaisen kanssa. Hän pani ajattelematta toimeen pienen komedian hävyttömästä tirkistyksestä ja tunkeilevasta vieraasta. Ei ole ihmettelemistä, että punatukkainen ensi hetkellä tuli vähän hämilleen. Vaan ettei hänen tarvitsisi olla epätietoisena kreivinnan käyttäytymisen syistä, sanoi tämä ääneen ja selvästi: "Herra Anderson ja herra Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota herraa vastaan." Tämän kautta tiesi punatukkainen ketä herrat olivat ja vetääntyi takaisin.
Kun Asbjörn Krag astui sisään amerikalaisten huoneustoon oli hän siinä varmassa käsityksessä, että nämä johtopäätökset olivat oikeita. Huoneusto näytti kuten moni muukin "parempi" samanlainen; koko joukko pieniä kapistuksia hyllyillä, sohvia tyynyineen, valokuvia kehyksissä mahonkipöydällä ja huonoa taidetta seinillä. Saattoi ajatella, että huoneusto kuului jollekin pankkitirehtöörin leskelle, joka oli tullut pakotetuksi järjestämään elämänsä yksinkertaisemmin ja vähemmän suurenmoisesti ja siksi vuokrannut koko "perhevarusteet."