Kreivinna ei näyttäytynyt heti. Lamput paloivat edelleenkin huoneustossa ja Asbjörn Krag oli tilaisuudessa pääsemään selville huoneuston asemasta.
Herrat ohjasivat etsivän ensin ruokasaliin. Täällä näkyi vielä jälkiä keskeytyneestä juhla-ateriasta. Jääjäähdyttäjässä nikkelialustalla oli kaksi samppanjapulloa, joista toinen oli avattu, toinen aukasematta. Uskonnollisen neuvoston jäsen Wisconsinista sanoi: "No, ja, hm, hm", koettaen peittää pulloja lautasliinalla.
Hetkisen katseli Krag tyhjiä osterinkuoria joita oli pinottu lautasille, ja jääreunusteista pientä kulhoa jossa oli venäläistä kaviaaria ja sanoi:
"Yksinpä lähetysystävätkin Amerikassa osaavat syödä."
Mr Inderdale nykäsi pahastuneena päätään.
"Olemme tilanneet illallisen kolmelle, eräästä hotellista", sanoi hän "ja me emme tosiaankaan voi sille mitään, että tavat tässä köyhässä maassa ovat totuttaneet hotellin lähettämään kaiken tuon hienouden. Minä — henkilökohtaisesti…"
"Erehdytte täydellisesti", väisti Krag, "tahdoin ainoastaan lausua ihastukseni. Yksinpä norjalais-amerikalainenkin olisi saattanut hävetä jos olisi tarjonnut ylhäiselle ja kauniille naiselle yksinkertaisempaa ruokaa."
"Niin, tietysti, ja, luonnollisesti se on vain sitä kun etsivä tarkoittaa", pisti mr Anderson tyynnyttäen väliin ja mr Inderdale pöyhistihe vähäsen imarreltuna ja tyytyväisenä.
"Täällä siis seura istui", sanoi Krag, "kun varas tuli eteisen ovesta."
"Minä pidän selviönä", sanoi mr Anderson, "että punatukkaisen lurjuksen on täytynyt tulla eteisenovesta, meidän istuessamme ja aterioidessamme."