"Sen jälkeen kuin eilen minut jätitte", sanoi hän, "olen kovasti miettinyt teidän omituista käyttäytymistänne. Olen kiintynyt siihen mitä sanoitte, että lupasitte olla ystäväni. Pysyttekö siinä?"
"Täydellisesti", sanoi Asbjörn Krag, "minut ovat kylläkin palkanneet nuo kaksi amerikalaista herraa, mutta kun olen tullut vakuutetuksi, että kaikki kolme koetatte valehdella minulle, olen valinnut olla ystävä eniten miellyttävän kanssa. Ja olen valinnut teidät. Mutta teen sen vain ja ainoastaan siksi, että tahdon saada selvän valheesta ja totuuden esille."
Venakko kuunteli tarkkaavaisena jokaista sanaa kuin Asbjörn Krag lausui ja kun hän oli huomaavinaan eräänlaisen sydämellisyyden etsivän äänessä, tyyntyi hän jonkun verran.
"Annan teille tiedon, joka kenties ei teitä niinkään paljoa hämmästytä", sanoi hän, "Mitään kaulakoristetta ei ole varastettu."
"Olette oikeassa, rouvani", vastasi Krag, "tämä tieto ei hämmästytä minua lainkaan. Saatte luvan myöntää vielä erään asian, ennenkuin pääsemme kunnollisen keskustelun alkuun."
"Ja se on?" kysyi hän uteliaana.
"Ei löydy myöskään mitään varasta", vastasi Krag.
Venakko käänsi katseensa pois, kuten olisi hävennyt sitä komediaa, jota oli näytellyt.
"Olette oikeassa", vastasi hän, "myönnän sen kernaasti, sillä te ymmärrätte sen joka tapauksessa. Ei ole mitään varasta. Kaikki on minun keksintöäni; se on kenties ollut huono juoni, mutta minulla oli määrätty tarkoitus sillä ja minun täytyi toimia nopeasti."
"Antakaa minun kuulla tarkoitus", pyysi Krag.