"Rankaiseva oikeus", sanoi hän, "on selvästi pidättänyt suurvarkaan. Tuon kaulakoristeen on hänen täytynyt varastaa jostain muualta. Mutta minulla on kokemusta tuollaisista varaslurjuksista ennestään, herra etsivä, minä tiedän, kuinka sukkelia ne ovat kätkemään varastamiaan tavaroita, olen kerran ollut tekemisissä varkaan kanssa, jolla oli timantti kätkettynä keinotekoiseen silmäänsä. Jos saan auttaa teitä tarkastamaan, niin minä…"
"Niin, tosiaankin Charles, auta sinä reipasta poliisimiestä", sanoi mr
Inderdale puuhissaan.
Krag asettui äkkiä kuolleen ja amerikalaisten väliin.
"Riittää nyt, hyvät herrat", sanoi hän päättävästi, "olen näytellyt tämän pienen komedian siksi, että halusin todentaa, missä määrin toiset tiedot joita olen saanut, ovat oikeita. Tiedän nyt varmuudella, että se on kokonaan muuta kuin te etsitte, eikä mitään kaulakoristetta. Siispä voin teille ilmoittaa, että tätä koristetta emme lainkaan ole löytäneet kuolleelta, eikä mitään muutakaan koristetta. Eikä myöskään paperia", lisäsi hän painolla.
"Eikä myöskään paperia", mutisi mr Inderdale kauhistuneena.
"En ymmärrä, mistä paperista puhutte", sanoi mr Anderson, "se on muuten kreivinna Orloff, joka on menettänyt koristeensa. Te ette ole vastuunalainen käytöksestänne ylhäistä ulkomaalaista naista kohtaan. Menen valittamaan kreivinnalle. Tule, Abraham, niin menemme."
"Niin, tule Charles", vastasi mr Inderdale sukkelaan ja otti hattunsa. Korkea savupiippu päässä muistutti hän saarnaajaa, joka on matkalla tarkastamassa seurakuntaa. He kiiruhtivat ovelle äänettömillä kummikoroillaan.
"Sehän nyt tavaton kiire oli", huusi Krag heidän jälkeensä. "Näyttää ihan, kuin olisitte peloissanne meidän läheisyydessämme. Älkää vain menkö liian kauvaksi."
Anderson kääntyi takaisin.
"Liian kauvaksi?" kysyi hän, "mitä sillä tarkoitatte?"