"Olette vangittu, rouvani."
Hän nousi ylös.
"Kiitos", kuiskasi hän.
* * * * *
Samana iltana kello kahdeksan kävi Krag Venäjän lähetystössä. Paljon hän ei odottanut käynnistään ja hänen toiveensa laskeutuivat vieläkin kuin hän, sen sijaan että olisi päässyt lähetystön päällikön puheille, joutui vastakkain erään attachean kanssa.
Ei löydy mitään niin rakastettavaa kuin venäläinen virkamies, kun tämä tahtoo olla rakastettava. Eikä myös mitään niin vaiteliasta. Ja se herra, joka puhui Kragin kanssa, oli sekä ylitsevuotavan rakastettava että erinomaisen vaitelias. Sellaisia ovat venäläiset.
Attachea sanoi suunnilleen näin:
"Onko tosiaankin tehty sen luonteinen rikos Kristianiassa, sepä hirveätä. No, niin, saamme kai lukea siitä lehdissä huomenna. Mitä lajia, jos me voimme… Tja, auttaisimme kernaasti poliisia jos meillä vain olisi aavistustakaan miten se tapahtuisi. Eikö sentään olisi selvempi, että poliisi yksin koettaisi päästä rikoksen perille, joka on tapahtunut täällä kaupungissa… Eräs venäläinen rouva… vai niin-in… onko hän murhaaja? Vai niin, vai ei ole, mitäs sitte? Drammensvejen 230 olevaa taloa emme lainkaan tunne. Drammensvejen, eikö se ole se pitkä katu, joka johtaa ohi ulkoasiainministeriön? Aivan niin, hyvin kaunis katu. Punatukkainen mies turkeissa? Mitä lajia? Ei, täällä ravaa niin monia ihmisiä, venäläisiä, juutalaisia ja puolalaisia, niin että on aivan mahdotonta pitää heistä selvää. Müller? Ei, sellaista nimeä ei ole pöytäkirjoissamme. Emme tunne ketään sen nimistä. Muuten, eikö se ole saksalainen nimi? Kenties Saksan lähetystö… Mutta me autamme aina mielellämme, hyvin, hyvin mielellämme."
Kragin käynti lähetystössä ei ollut sentään aivan turhaa, sillä jättäessään talon kohtasi hän merimiespukuisen.