"No, mitä sitten seuraa?" kysyi norjalainen.
Vanhus käänsi kasvonsa ukkosenjohdattimeen, joka kohosi korkealle mustansinistä yötaivasta vasten.
"Näettekö tuota?" kysyi hän.
"Totta mar, ukkosenjohdatin, siitä olette puhunut ennen."
"Siitä on oleva meille suunnattoman suurta hyötyä." Hänen äänensä kuulosti kovin ylimieliseltä. "Nämä tavalliset puhelinyhteydet tuntuvat minusta liian kaukaisilta. Meidän on keksittävä jotain uudenaikaisempaa."
"Mitähän se olisi?"
"No, esimerkiksi langaton sähkölennätin", vastasi tiedemies ja osoitti ukkosenjohdatinta. "Kun saan sähköpatterini kuntoon…"
Keskustelu Herald'in kanssa oli tehnyt niin valtavan vaikutuksen Harald Vikiin, ettei mikään, jota vanhus suunnitteli, tuntunut hänestä enää mahdottomalta. Hän huomautti kumminkin:
"Kunhan ei vaan teidän kokeilunne veisi meitä lopuksi perikatoon."
Vanhus nauroi äkkiä ääneen ja kauan. Hän istahti ja nauroi oikein sydämensä pohjasta. Se kuulosti suorastaan mielettömältä; Harald Vikiä ihan puistatti.