Tunti tunnin perään kului, ja norjalainen tuli yhä tarkkaavaisemmaksi. Vanhus hyöri ympäri kuin hyeena. Norjalainen ei vahingossakaan kääntynyt selin häneen.
Pimeä yllätti. Nyt läheni kapinan hetki. Ensimmäinen merkki oli pian annettava, jos sen oli määrä tapahtua tänä yönä.
XV.
Kapinalliset.
Norjalainen tunsi aina vähän väliä, kuinka vanhuksen silmät leimuten suuntausivat häntä kohti. Hän tiesi nyt olevansa tiedemiehen käsissä, mutta hän oli päättänyt myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin. Hän ei hetkeäkään epäillyt, että vanhus, jos hän piti sen sopivana, surmaisi hänet ehdoin tahdoin.
Vanhuksella oli vielä neljä panosta revolverissaan. Jos hän vain voisi viekoitella revolverin häneltä, olisi vanhus voimaton. Hänellä oli ase jossakin viittansa taskussa.
Äkkiä Harald Vikin päähän juolahti ajatus. Hän ryömi raunioon. Vanhus jäi paikoilleen ja katseli häntä epäluuloisesti.
Norjalainen viittasi hänelle.
"Minun täytyy puhua kanssanne", sanoi hän, "tällainen vihamielisyys ei saa enää jatkua".
Vanhus lähestyi. Tuokion kuluttua oli hänkin rauniossa.